Amalian Helmiä

13. syyskuuta 2012

Vauvalle

Minulla oli eilen kesälomapäivä, esikoinen koulussa ja kuopus aloitti kerhon.
Minulla oli siis 2,5 tuntia ihan omaa aikaa.


Ompelin pinnasuojaa uuden päällisen ja kankaan jämästä hoitoalustan päällisen.


Ikeasta ostettiin kesällä uusi vanna - ihanan pieni ja oikean värinen ; )


Minä olen jo hössöttänyt niin, että katselin sairaalasta haku vaatteet esille.
Tuolla bodilla on haettu kaikki lapset ja neuleasu on esikoisen peruja.
Vielä jotkut uudet puolipotkarit tai sitten haetaan samoilla millä tytötkin.




Pienimmät vaatteet on jo pestynä ja silitettynä lipastossa. katellaan ne vaaleanpunaiset ja - siniset sitten, kun vauveli on turvallisesti tällä puolella.
Ullakolla on enää sänky ja kehto. Mehän ei olla laitettu kiertoon, kun vaunut - kaikki muu on tytöiltä jemassa (vaikka lipsahtikin se viisi ja puoli vuotta).
Tuplat ja seisomalaudan sais laittaa kyllä kiertoon, Kun ei ole ollut tilanpuutetta niin se on jäänyt.

9 kommenttia:

  1. Ihana neulepuku ja lipasto! Meillä on vähän samanlainen tilanne kuin teillä, mutta meillä on vauva jo syntynyt. Eli esikoinen eskarissa ja keskimmäinen kerhoilee 2,5h kaksi kertaa viikossa, jolloin minulla ja vauvalla on kahdestaan laatuaikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jää nuorempi tytöistä päiväkotiin 10pvä/kk sopparilla - eli tuon kerhon lisäksi on kaksi päivää tarhassa. Reilu puoli vuotta niin alkaa sitten eskari niin pysyy yhteyskavereihin- joten mulla tulee olemaan kaksi ja puoli päivää viikossa kahden keskistä aikaa - luksusta!

      Poista
  2. Oi, nämä valmistelut oli niin kivoja vauvaa varten, muistan vielä kuin eilisen. -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää koitan ottaa tästä nyt kaiken irti ja viimosen päälle nautin tästä hösötyksestä.

      Poista
  3. Ihanat hakuvaatteet:)

    Minä just laitoin ensimmäisen koneellisen vauvanvaatteita pyörimään. Jospa sitä saisi jo ruveta pikkuhiljaa hakuvaatteitakin katselemaan. Minä olen ruukannut ostaa jokaiselle jotkut uudet hakuvaatteet jotka sitten säästän hänelle muistoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka tuntui niin ettei millään tohdi aloittaa tätä laittamista, mutta sitten päätin tressaamatta ja koittaa nauttia. Arvaa vaan monesti olen pikku vaatteita nuhnutellut.
      Tytöt on saaneet aina omat neuleasunsa, jotka minun täti on kutonut. Eihän sitä tiedä jos sieltä jotain vielä ehtii imestyä -ite en oo yhtää kutojatyyppi, vaan ennemmin virkkaan. Kiva ois tällekkin saada oma neuleasu.

      Poista
  4. Yks juttu mikä kannattaa hankkia; olikohan Riikan blogissakin, eli se pupu- yövalo. Niin suloinen ja käytännöllinen pimeinä talviöinä. Laitathan sitten postauksen vaunuistakin ym hankinnoista! Täällä yksi vaunufriikki pienen tyttövauvan äiti odottaa innolla mihin päädyt.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää katoinkin riikan blogissa, että ompa söpö se valo. Noissa mun kuvissa ei näy, mutta olen tuohon jo laittanut sellaisen viime talveksi ostetus sarastusvalon - voi säätä voimakkuuden halua makseen. Meillä ei oo ennen tarvittu yövaloja, kun syntyneet kesä kynnyksellä ja täällä on niin valosat yöt, mutta nyt piti sitäkin tosiaan ajatella, kun on ihan pilkko pimeetä.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!