Amalian Helmiä

8. helmikuuta 2013

Välikausihousut


Kappahallissa on tänään ja huomenna kanta-asiakaspäivät, eli kaikki-25%
Joten suuntasin hakemaan meille välikausihousut tytöille.


Kaxs
Woxo
Meillä on ollut jo monena vuotena nämä ja hintalaatusuhde on kohdillaan.

2 kommenttia:

  1. Mä olen kanssa tykännyt Woxon vk-mallistosta mitä tulee housuihin ja nimen omaan 122 senttisiin ja sitä pienempiin mutta sitä isommissa tökkii suora lahje. Minä kun en ole koskaan ymmärtänyt lasten ulkoiluhousuissa suoraa lahketta. Ja minusta sillä vain myyjä petaa homman sille tolalle ettei asiakas voi ostaa kasvunvaraa ja uusien housujen tarve on aika lailla pikainen kun pitää ostaa valmiiksi liian pienet tai sitten vaihtoehtona on viikossa risaksi tallatut lahkeet.

    Meillä on ollut yhdet Woxon toppahousut ja ne oli viimeiset. Kaikki paikat (mm.lahkeissa) irtosi yhdessä talvessa ja polvet sekä peppu aivan kuin harsoa.

    Takeissa olen pettynyt jo kolme kertaa saman ongelman kanssa; vetoketjut kremppaa. Ne ei vain toimi. Ovat sitä ohutta "Mitä lienee"-mallitoa olevaa ketjua joka jumii joka ikiseen käänteeseen kiinni ja sitten lapsi repii takin riekaleiksi tai kulkee takki auki.
    Olen siis alkanut periaatteesta boikotoida noita ko. kamppeita. Kiva silti kuulla että jollain on päinvastaisia kokemuksia (mikä sitten taas vahvistaa sitä tietoa että mua taitaa seurata joku bad karma tai jotain näissä asioissa, tai sitten mun lapset hajottaisi haarniskatkin).

    Mutta siis juu; minäkin kävin kantispäivillä ja mukaan tarttui vain sellainen sininen tähtipusero. Ei muuta. Ei kyllä hintakaan kirpaissut kun reilun vitskan sai pulittaa.

    =)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt ekat suoralahkeiset, että saapa nähdä jäävätkö viimeisiksi vai tuleeko niitä jatkossakin. Takkeja minä en ole heiltä ostanut, että niistä ei ole kokemusta. Nuo aikaisemmat housut on meillä kestäneet niin hyvin, että pikkusisko on perinyt isosiskon housut kakkoshousuiksi.
      Teillä tosin on varmaan kulutuskin eri luokkaa, kun noilla tyttölapsilla ; )

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!