Amalian Helmiä

12. huhtikuuta 2013

Kasvisruokaa

Me päästiin Buzzaamaan, eli testaamaan Hälsans kök - kasvisruokia.
Sattuipa sopivasti, kun ollut ruokajutut mielessä kotona muutenkin.


Meillä oli aikoinaan hoitovapaalla neljän viikon ruokalistan. Töihin mennessä kaapin ovesta löytyi vinkkejä arki ruokaan. Nyt innnostuin tekemää taas ruokalistan. Kaksi neljän viikon jaksoa, joissa kullekkin viikolle neljä ruokaa ja ruuan tarjoilupäivää ei ole merkattu. Nämä kaksi viikkoa ovat toimineet ainakin loistavasti, mitä listaan on noudatettu. Ei tule tehtyä samoja ruokia. Meillä possua tulee syötyä vaan hyvin harvoin viikonloppuisin, samoin kuin nautaakin, mutta nautaa tulee jauhelihassa. Kerran viikkoon ainakin kalaa, kanaa, Kasvis/puuro ja keitto. Korkeintaan kerran kahteen viikkoon nakki, makkara tai kinkkusuikale ruokaa. Muutoin on aina lapsille mieluisia tuttuja ruokia, mutta yksi päivä on varattu testipäiväksi, jolloin koitan ujuttaa ruokalistaan jotain uutta. Kasvisruokien osuutta yritän lisätä, joten sattuipa täydelliseen saumaan tämä testaus

1 kommentti:

  1. me päästiin myös tähän mukaan! saa nähdä, joudunko syömään kaiken itse ;)

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!