Amalian Helmiä

11. marraskuuta 2013

Ekat Ebbet

Meidän ekat Ebbet kotiutui viime viikolla Bootzilta.
Mulla on tehnyt mieli jo pitkään näitä testata, mutta nyt tilasin, kun olivat kivassa alessa ja näytti ale olevan siellä vieläkin päällä.

Aika kiva samistelu setti näistä syntyi - mekko eskariin, paita kouluun ja body pojalle. Body on vielä iso, kun sopivia bodyjä on ihan riittävästi niin tilattiin seuraava koko.
Odotin ehkä vielä jämympää trikoota, mutta laadukkaan tuntoista se on tähän hintaan näinkin.

Eka kommentti koululaiselta oli, että miksi hänen paidassaan ei ole tuota kivaa taskua - niin tosiaan eipä ollut äitikään sitä tilatessa tajunnu.
(hammas saatiin vihdoin irrotettua, vaikka pitkään jo näyttänyt tippuvam - mutta kun ei siihen saanut koskea)
Uuteen viikkoon, moro!


8 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaisi myös nämä ebbet, olen kuullut niistä paljon!
    Kerrohan sitten miten kestää pesua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä parin kuukauden päästä palata asiaan :)

      Poista
  2. Kivan näköisiä Ebbejä on teille tullut! Varsinkin tuo mekko iski meikäläisen silmään. Olisi kiva kuulla käyttökokemuksia Ebbeistä kunhan ovat muutamat pesut ja leikit pyörineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekko on vähän erimallinen mitä meillä on ennen ollut ja heti kyllä tytötkin tykkäsi. Minäpä laittelen kokemuksia ja saa muistuttaa jos en muista!

      Poista
  3. Meillä ollut ebbeä parivuotta ja kaikki kestäneet tosi hyvin pesuja ja käyttöä. Voin siis lämpimästi suositella:)
    Kivan simppelistä ulkonäöstä vielä plussaa. Ja ihanista perusväreistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksia - hirveesti en oo kokemuksia saanut lukea ja siksi tuli alea ooteltua. Ne perusmalliston yksi väriset ois kans ihania!

      Poista
  4. Meillä on tytöillä Ebben mekot ja ihanat on! :)
    Malli ja materiaali on mekoissa aivan loistavaa, eivätkä ole menneet pesussa miksikään.
    Tuossa teidänkin mekossa on aivan ihana tuo malli, tuo kiristys tuossa vyötäröllä sopii meidän hoikkiksille ihan loistavasti!
    Harmi vain, Ebben värimaailma ei ole ihan meidän ominta juttua.
    Mutta ehdottomasti suosittelen laadun puolesta Ebbeä kaikille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on jotenkin kummasti pojan myötä tuota sinistä tullut - vihreitä kattelin kesällä, mutta ne meni ohi suun. Kiva kun ei kaikki sellaisia perus A-linjaisia.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!