Amalian Helmiä

15. tammikuuta 2013

Ainola




Viimme viikolla löysin netissä seilaillessa ihanan uuden lastenvaatemerkin Ainolan. Erityisesti SUURI plussa siitä, että vaatteet tehdään Suomessa ja kankaatkin on kotimaisia! 
Uskomaton yhteensattuma oli, kun he pari päivää myöhemmin tarjosivat mahdollisuutta tarjota lukijoilleni alennuskoodin. Olin ehtinyt jo poimia kuvat ja oli tarkoituksena kertoa näistä minusta kauniista lastenvaatteista muillekkin. Meillä ei näistä vielä käyttökokemusta löydy, mutta enköhän tilaa testiin pojulle vihreän bodyn. 





Meidän lastenvaatekaapin toinen puoli on retrohtavia, selkeitä ja moni juuri froteevaate - joten nämä miellyttävät minun silmää. Esikoisen ehdottominin suosikkimateriaali on ehdottomasti frotee.
Olen koittanut etsiä yksivärisiä froteetunikoita tai -mekkoja tuloksetta. Ainolasta kerrottiin, että mallisto on täydentymässä kesää kohden hihattomia liivimekkoilla ja syksyllä pitkähihaisilla mekoilla.
Helmikuun alusta verkkokaupasta saa myös tilattua heidän kankaitaan ja mallistoon on tulossa myös kuviollisia kankaita. Minun on varmaan pakko lähtä sinne lastenvaatteiden ompelukurssille, kun esikoinen näkee tuon turkoosin kankaan : )

Ihania värejä ja  meitä vielä, kun miellyttää tuo yksivärisyys. Erityisesti tuo vihreä on ihana.

Ainola kuvaileen itseään netti sivuillaan näin:

Ainola® on Pienten Pukimo Oy:n oma tuotemerkki. Ainola nimi juontaa pienestä, aurinkoisesta Aino -tytöstä ja hänen kauppaleikeistään omassa Ainola-puodissaan. Kotimaiset Ainola® -tuotteet henkivät iloa, raikkautta ja hyväntuulisuutta. Suunnittelussa ja valmistuksessa kiinnitämme huomiota mallien hyvään istuvuuteen, käyttömukavuuteen ja kestävyyteen. Laajennamme mallistoa jatkuvasti.
Laadukkaiden tuotteidemme materiaalit on valmistettu Öko-Tex 100 -standardin mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että materiaalimme ovat haitta-aineettomia ja turvallisia. Tuotteidemme materiaalit ja työt tehdään Suomessa ja haluamme jatkossakin pitää kotimaisuusasteen mahdollisimman korkeana.


Eli alustavasti viikon ajan lukijat saavat 20% alennuksen Ainola - verkkokaupasta
syöttämällä kampanjakoodiksi amalia.
Tarjous on voimassa tiistaihin 22.1.2013 asti. 


- sisältää mainoslinkin-


7 kommenttia:

  1. Oi miten herkkullisen värisiä vaatteita! :)

    Vielä kastajaisista. Ymmärrän kyllä ettet halua paljastaa nimeä. Enhän minäkään laita kasvokuvia meidän lapsista, mutta paljastan taas nimen. :D

    Ja tosi arvokas tuo kakunkoriste. Ihana muisto! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä varsinkin kun keskimääisen kanssa täysin saman nimisiä on kastettu vain kolme ikinä niin löytyisi aika helposti.

      Minä ajattelin näyttää tuon pojan naaman vielä hetken, mutta puoli vuotiaana on jo tunnistettavissa niin sitten saa senkin naama mennä piiliin - itse kun en tunnista tyttöjä pikku vauva kuvista kumpi on kumpi vaikka lopulta ovat ihan erinäköisiä : )

      Poista
  2. Täytyypä käydä kurkkaamassa nuo Ainolan vaatteet. Sopisivat juuri meidän katraalle ja meidän arkeen. http://rauharentola.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tosi ihania, niin raikkaat värit!! Kiva kun tulee lisää froteisten vaatteiden valmistajia.

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!