Amalian Helmiä

16. marraskuuta 2015

Äiti ratissa

Viisi viikkoa sitten kirjoitin neljän lapsen kanssa autoilusta LähiTapiolan ja blogiringin kampanjassa.
Sain paljon positiivista palautetta ja oli yksi jaetuimmista postauksista blogissani, joka tietysti kutkuttaa bloggarin mieltä :)

Palataan nyt vielä asiaan, että mitä sain aikaan tämän viiden viikon tarkastelujakson aikana.
Tavoitteeksi entistäkin turvallisemmalle autoilulle olin asettanut:

  • Uusi turvaistuin vauvalle - hoidossa, mutta postataan siitä erikseen.
  • Paremmat kiinnikkeet tavaroiden sitomiseen - Löytyi todella kätevät kiinnikkeet tuosta lähikaupasta alle neljän euron. 
  • Oman mielen rauhoitus. Olen huomannut, että pelkkä tiedostaminen auttaa! Kun edes ajattelee omia ajotapojaan syntyy parannusta ;) Muutama rauhallinen hengitys ennen liikkelle lähtöä ratin takana tasoittaa kiireen tuntua.

Kertokaapa te vaikuttiko postaukseni lasten kanssa autoilusta teihin?
 Yksi tuttava on minulle kertonut kiinnittäneensä huomiota lastenistumiseen autossa ja aikoinaan yksi kaveri kertoi blogini "innoittamana" vaihtaneensa vanhan turvakaukalon uudempaan.

Sain mahtavia pitkiä kommentteja postaukseeni, SUURKIITOS niistä!
Otan niistä muutaman poiminnan tähän:


  • "Jos huomioita teidän matkustamisesta saa esittää, niin viimeisessä kuvassa on turvavyö väärin, sen kuuluisi tulla sen "sarven" alta."  - Yksi tarkka silmäinen oli huomannut, ettei tytön turvavyö mene oikeasta kohti turvavyö istuinta. Tästä tuli mieleen, että tarkistakaa isompienkin lasten vyöt ennen liikkelle lähtöä vaikka itse ne kiinnittävätkin. Onneksi minä tuon huomasin ennen liikkeelle lähtöä, mutta uutta kuvaa en hoksannut ottaa. Kiitos Anneli kommentista
  • "Lasten kuljettamiseen autossa liittyvät lait ovat monissa Euroopan maissa tiukempia - esim. Saksassa ei saa kuljettaa yli 3v lasta etuistuimella ja alle 12v/150cm pituisella turvalaite on pakollinen (alle 3v ei saa kuljettaa missään olosuhteissa ilman turvalaitetta)."  
  • Yhdessä kommentissa kerrottiin, kuinka kaikkissa autoissa ei peräkontissa saa olla istuinta laisinkaan. Se kannattaa myös huomioida ja tarkistaa käyttöohjeesta. Meidän autossahan takapenkin keskipenkissä ei saa olla turvaistuinta sen erilaisen turvavyön takia. Takakontissa saa olla istuin, mutta tarkistapaaka auto kohtaisesti.


Jos kyydissä on kultaakin tärkeämpää. Ne omat aarteet, jota mikään ei korvaa. Kulkee tuolla tien vierellä muiden tärkemipiä. Tehkää se kuitenkin helpommaksi autoillijoille ja varustakaa lapsenne ja itsenne heijastimin.

Koska meilläkin välillä se heijastimen tai varsinkin liivin pukeminen ärsyttää tehtii tyttöjen kanssa testi. Tyttöjä kerhosta hakiessa tehtiin testi, eli ihan normaaliin aikaan mitä tuolla tiellä lapsia liikkuu harrastuksiin ja kotiin. Tytöt vuorotellen kävelivät VAIN kahdenkymmenen askeleen päähän autosta ensin ilman liiviä ja sitten liivi päällä. Autossa oli lähivalot päällä, koska lähivaloilla sitä taajamassa ajelee. Tytöt omin silmin saivat todeta kuinka huomaamaton se sisko siellä tien laidassa on!

Katsokaa itse






 Lue lisää turvallisuudesta: Täältä


Yhteistyössä Lähitapiola ja





6 kommenttia:

  1. Hyviä huomioita :) Monissa turvaistuimien ohjeissa tai ainakin valmistajan kotisivuilla on myös kerättynä listaa mihin paikoille missäkin automallissa istuin soveltuu.

    Meillä tyttö onneksi itsekin verhoaa itsensä näkyväksi tiellä kulkiessa. Maantie on sen verran vaarallinen, ettei mielellään edes yksin lähdä sitä pitkin kulkemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuinka kohan moni tarkastaa sen, että saako istuinta edes asentaa? Meillä ei mitää hurjan vaarallisia teitä täällä edes ole, mutta eihan se mitään takaa

      Poista
  2. Todella silmiäavaava tuo "tyttö auton edessä"-kuva!
    Täytyypä näyttää sama juttu omille lapsillekin.
    Asiallinen ja hyvä postaus!

    Amy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehä tuo lasten kanssa, kun omin silmin nähtynä ne paremmin sen tajuaa, kun äitin paasaamana :)

      Poista
  3. Mielestäni turvallisuusasioista ei voi puhua liikaa eivätkä ne voi saada liikaa näkyvyyttä. Itse olen lukenut paljon turvaistuin juttuja viimeisten lähes 8 vuoden ajan. Yksi parhaimmista lähteistä on minusta blogi bilstolslotsen . Vaikka itse olen suht paneutunut asiaan ja luulen ja toivon että muutkin ovat, niin hyvin usein saan huomata että moni vanhempi ei kyllä ajattele ollenkaan! Pari viikkoa sitten näin kuinka yksi äiti laittoi 2-vuotiaan poikansa etupenkille ilman mitään turvaistuinta kun ajoivat kerhosta kotiin. Päivittelin tätä ystävälle ja hän sanoi että päivää aiemmin samainen poika oli (äitinsä ehdotuksesta) matkannut kotiin mummin sylissä pelkääjänpaikalla ilman vyötä. Ja takapenkillä turvaistuin jota ei näköjään aina käytetä... Äly hoi!!!

    Toivoisin että kiinnittäisimme kaikki myös enemmän huomiota siihen että turvaistuin on oikein asennettu ja lapsi oikein kiinnitetty. Pelkkä testivoittaja hypersuper turvaistuin ei ole paljonkaan arvoinen jos kiinnitykset ovat väärin.

    Ja tosi hyvä heijastintesti teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla tuntuu olevan tietämystä - olisipa kiva päästää asiasta sun kanssa vaahtoamaan :)

      Meillä mummit ja papatkin ottaa meidän istuimet autoon, jos lapsia kuskaavat ja mummi paasaakin sisarustensa auto käyttäytymisestä, kun ajatella mikä syyllisyys jo papparainen törttöilee ja lapsi on vaan mummin sylissä. Yksi mummon siskoista oli sanonut pitävänsä kiinni ... no haloooo!

      Mun pitäs vielä tytöille näyttää niitä törmäystesti videoita, kun tahtovat välillä varkain löysennella vöitä mukavammiksi :(

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!