Amalian Helmiä

20. marraskuuta 2015

Puhutaanko rahasta?

En nyt valitettavasti aio kertoa kuinka paljon pätäkkää tilillä lepää, vaan miten meillä on tuo rahaliikenne toimii.

Puolisoilla saattaa olla erilaiset tavat käyttää rahaa. Toinen saattaa olla tuhlaavaisempi kuin toinen ja toinen taas säästää kaiken liikenevän. Erilaiset rahankäyttötavat saattavat aiheuttaa riitojakin.
Minä voi rehellisesti huokaista ja todeta ettei rahasta ole tarvinnut riidellä, koska olemme samankaltaisia rahankäyttäjiä, mutta siihen auttaa myös useamman tilin systeemi.


Siitä asti, kun me aloimme saamaan molemmat palkkaa, eli kohta viisitoistavuotta sitten (HUI!!!!), avasimme yhteisen taloustilin, johon molemmilla on omat kortit. Tilipäivänä molemmat siirtää tietyn summan rahaa tälle tilille. Olemme laskeneet paljonko suurinpiirtein talousmenoihin kuukaudessa menee. Joskus pidin ihan excelillä kirjaa kaikista menoista, mutta kirjanpito hävisi vanhan koneen tiltatessa ja uutta ei tullut avattua. Kiinteät kulut, kuten lainat ja vakuutukset pysyvät pääosin samana, mutta muuttuvista, kuten ruokakuluista teen aina silloin tällöin tarkistuslaskentoja. Muuten minulla on tapana ihan käsinkirjata vihkoon kertaluontoisia menoja, kuten lastenvaattet, lomareissut jne. Niihin on sitten helppo joskus palata ja laskea paljonko on tullut laitettua rahaa vaikka juuri lastenvaatteisiin.
Summa minkä kumpainenkin siirtää taloustilille on suhteutettu tuloihin, eli prosentuaalisesti on laskettu osuudet kuukausimenoista tuloihin.
Sillä mitä kumpaisellekkin jää omalle tilille, saa tehdä mitä lystää, tai laittaa sen sitten säästöön.
Itsellä on tapana samalla siirtää automaattisesti tietty summa säästötilille samalla, kun siirrän tilipäivänä rahaa taloustilille. Omalla kortillisella tilillä en pidä isoja summia ihan turvallisuussyistä, jos kortti katoaisi. Jos kuukauden lopussa ennen tilipäivää on tilille jäänyt vielä ylimääräistä siirrän nekin säästöön.



Ainoa missä koen olevan kehittämisen varaa on yhteinen säästötili. Yhteistä säästötiliä meillä ei vielä ole, vaan isompiin menoihin molemmat siirtää omista säästöistä taloustilille tarvittavan summan.

Miten muiden rahaliikenne toimii? Onko teillä omat tilit ja kumpikin maksaa, kun jaksaa vai vain yksi yhteinen tili?

Marttojen sivuilta muuten löytyy vinkkejä myös talous- ja raha-asioihin.  Sieltä löytyy pitkä lista säästövinkkejä. Marttojen sivuilla on myös ihan valmiita taulukoita kirjanpitoon.


Shoppailu kuvat on viime kesäisiä omasta pikku kesäkioskista


4 kommenttia:

  1. Meillä molemmilla on omat käyttö- ja säästötilit ja lisäksi yhteinen säästötili. Näin mun ollessa kotona mies hoitaa isommat kulut eli lainat ja laskut. Itse maksan omat kuluni sekä yleensä kauppakulut. Mies vihaa ostosten pakkaamista eli joskus yhdessä kaupassa käydessä hän mielellään maksaa viikon ostokset ja itse sitten maksan muuta.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin oli ennen noin (plus yhteinen säästötili), mutta nykyään siirrämme käytännössä molemmat koko palkkamme yhteiselle taloustilille. Tähän mentiin minun kotivuosiemme ajan. Myönnän olevani se tuhlaavaisempi :/ Mutta onneksi mies ei moiti! Muutama vuosi vielä, niin eiköhän minunkin osuuteni kasva työaikaprosentin kasvaessa! Yhtään riitaa ei ole rahasta tarvinnut riidellä.

    VastaaPoista
  3. Meillä on aika samallalailla. Kumpaisellakin omat tilit. Excelillä pidän taulukkoa yhteisistä menoista.
    Kerran kuukaudessa siirretään laskelman mukaan yhteiselle taloustilille rahaa, kumpikin saman verran.
    Miehellä on jonkin verran paremmat tulot. Mutta hän on sitä mieltä, ettei hänen tarvitse maksaa yhteisistä
    menoista enempää, että onko se hänen vikansa, että hän tienaa enemmän. En ole valittanut, kun rahat kumminkin
    riittävät. Hän kumminkin laittaa enemmän rahaa isoihin hankintoihin, esim. auton ostoon, niin ja tankkaa auton
    useammin. Omilla rahoilla saa tehdä mitä haluaa. Rahan käytössä ollaan aika samanlaisia, mies hieman säästäväisempi.

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on omat tilit ja yhteinen tili, jolta hoidetaan asumiskulut, yhteiset lainat ja lasten vakuutukset ja hoitomaksut. Kumpikin siirtää yhteiselle tilille rahaa, muttei me olla mitenkään sovittu, paljonko. Autot on omat molemmilla, mutta mies tankkaa molemmat. Ja minä maksan kaikki talouden ruoka- ja päivittäistavaraostokset.

    Tarmotar

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!