Amalian Helmiä

3. helmikuuta 2016

1-vuotiaan syntymäpäivälahjat

Tässä otanta meidän vauvelin yksi vuoris syntymäpäivä lahjoista.
Vaikea on keksiä mitään uutta perheen neljännelle ja toiselle pojalle.

Ennestään löytyy brion junarataa, fisher pricen ukkeleita ja taloja, dubloja vähintäänkin kiitettävästi, jota olisivat hyviä lahjoja pienelle pojalle.
Itse ole ottanut perinteeksi ostaa sisarusten lapsille aina yksi vuotis lahjaksi jonkun Brion puulelun, vaikkakin niitä veljen perheenseenkin on jo viisi erillaista kertynyt. Meidänkin nuorimmainen sai brion formulan ja pukki toi pienen muurahaisen.
Aina voi pienelle pojalle tuoda autoja ja kulutus tavarat kuten hiekkalelut tai lumilapio on tarpeellinen, koska meillä ainakin ne ajan kanssa pakkasessa ja vaativissa olosuhteissa rikkoutuvat.
Hyvin myöhäis herännäisenä meille on vihdoin kotiutunut muumi-astioita. Uusin meidän arkiaston teemaksi ja koska teemat mätsää muumien kanssa ihastuin minäkin niihin lasten astioina. 
Käsityötä ei voi liiaksi arvostaa ja ihana on kutovat kummitädit lapsilla, kun itse ei kudo. Poika saikin sopivasti näille pakkasille todella lämpimän ja kauniin villatakin.
Otin tähän kuvaan tuon juolulahjaksi saadun soivan laulukirjan, koska se oli ollut todella mieluinen ja näitä tullaan hankkimaan meille lisää (ei voi, kun sanoa, että miksi ei paljon aikaisemmin).





6 kommenttia:

  1. Se on kyllä totta, että mitä enemmän perheessä on lapsia niin sitä vaikeampi keksiä lahjoja. Meillä poika (nyt reilu 5kk) sai joululahjaksi tuon soivalaulukirjan ja lisäksi sen missä unilauluja. Ovat kyllä jo nyt suosikkeja. Yksistään ei uskalla antaa muuta kuin kantta katsoa, mutta siinäkin on pienelle jo ihan tarpeeksi. Sitten samalla kuuntelee musiikkia. Paljon myös yhdessä kirjaa katsotaan ja samalla tulee laulettua niitä lauluja.

    VastaaPoista
  2. Kivoja lahjoja ja kaunis villatakki. Itsekin olen jo jonkin aikaa ollut ihastunut ainaoikeinneuleeseen ja siitä kuopukselle jotain tehnytkin. Voit uskoa, millainen haaste meillä on miettiä lapsille lahjoja, kun niitä on monta ja vielä kaikki samaa sukupuolta. Olen aina suosinut perusleluja, jotka kestävät vuodesta toiseen, kuten Brioja (junia ja muita), Duploja, pikkulegoja...MUTTA eihän me tarvittais niitä viidennelle (eikä edes kolmoselle tai neloselle) pojalle enää yhtään! Noi Muumi-astiat ja Plaston ulkolelut on kyllä järkeviä toiveita "ei mitään"-tarvitseville, samoin kirjat. Jos multa on kysytty toiveita, oon nuoremmille toivonut vaatteita (jotain täsmäjuttuja), lakanoita, astioita, kirjoja ja toisinaan jotain täsmäleluakin. Toisaalta: kun kolmosella neljävuotiaana alkoi pikkulegovillitys ja toivoi lahjaksi Lego Cityn poliisiasemaa, hellyin lopulta ostamaan meille kolmannen (onneksi oli jälleen erilainen) aseman. Oltiin edeltävä kesä kaivettu legolaatikoita ja etsitty osia niihin kahteen aiempaan, tuloksena yhden poliisiaseman rauniot syyskuussa :O En voi kuitenkaan ajatella niin, että nuoremmat jäisivät ilman synttäri- ja joululahjaa siksi, että muut ovat jo aikanaan saaneet niitä. Ja voi sitä pojan onnea, kun lahjakääreistä paljastuikin se hartaasti toivottu poliisiasema, josta oltiin sanottu, ettei sitä saa. Sen tosin huomaan, että entistä tarkemmin mietin, mitä JÄRKEVÄÄ sitä hankkisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas käynyt toisin päin, kun tytöille piti olla aina järkevää ja vain synttäriksi ja jouluksi niin nyt sitten vanhempana ei olekkaa enää niin järkevä, mutta toki ei toista samanlaista halua tai jotain rompetta ostamisen ilosta.

      Oletko Pinterestissä tähdelliset nimellä? aivan ihana kokoelma ja tulit heti mieleen, kun löysin ja melko tovin viettänyt kuvia ihaillessa!

      Poista
    2. Tähdellisistä ;) hauskaa että löysit mut :) On kyllä melkoisen "sotkuisessa" kunnossa mun kansiot tai ainakin niitä pitäis jakaa vielä useampiin alakansioihin, koska on kertynyt niin paljon pinnejä, ettei oikein enää itsekään löydä jotain tärkeää, johon haluaisi palata. Taitaa olla tuo Pinterest mulle samalla vähän myös oman blogin korvike, jota en oo vuosien jahkaamisen jälkeen vieläkään rohjennut perustaa :/ nimikin olisi jo ollut valmiina :)

      Poista
  3. Kivan kasan sai pikkunen lahjoja ja laidasta laitaan, varmasti onnessaan. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujalle,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lähen vastavierailulle, kone tökkinyt niin pahasti ettei mikään ole tahtonut onnistua!

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!