Amalian Helmiä

20. kesäkuuta 2016

Pihakeittiöstä viikon varrelta

Pihakeittiö on nyt kovalla käytöllä! Jos tulette meille kesällä kylään on melko todennäköistä, että joudutte kahville meidän pihakeittiöön, Hommiin. Vaikka ei ole ollut mitenkään lämmin, niin pihakeittiö suojaa kovalta tuulelta ja ilta-aurinko lämmittää juuri sopivasti. Minun osittainen työ on hieman hidastanut kahvikutsuja. Viimme viikolla ehdimme kuitenkin yhden vapaapäiväni aikana kattaa jopa kolmet kahvit pihakeittiöön. Valitettavasti edellisen  pitkän työpäivän takia tarjolla oli vain jäätelö kahvin kanssa. Toki takataskusta olisi löytynyt monta hurautusleipomusta, mutta tarjoillaan niitä joskus toisten, kun mammalla on enempi virtaa.


 Luksusta on myös saunan jälkeen mennä vilvoittelemaan limsan kanssa Hommiin.



Marttatkin ohjasin pihakeittiöön hallituksen kokouksen pitoon. Ilta oli vain sen viileä, että täytyi sytyttää kamiina.

Isotädin odottelua kylään



Vaikka minulla on meneillään hempeän kattamisen kausi, niin mikään ei voita Sarvista.
Sarviksen tarjoilu asitioijja on todella helppo tuoda sisällä valmistettu ruoka pihakeittiöön.


2 kommenttia:

  1. Tuollainen pihakeittiö ois kyllä näin kesällä ihana! Kuka sitä nyt täysin sisällä viitsii syödä, kun luonto on kauneimmillaan?!

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen piha keittiö.
    Osallista kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!