Amalian Helmiä

25. tammikuuta 2017

Tähtihousut äidin saumurista

Meillä on mennyt rikki joulu- tammikuun aikana kahvinkeitin, hiustenkuivaaja, kuivausrumpu ja siinä samalla tilattiin uusi imuri viimeisiä vetelevän tilalle. Kamerakin pitäisi uusia tai huoltaa ja paras objektiivikin hajosi jo aikaa sitten - kuvien laatu on ihan mitä sattuu. En tiedä uskaltaako edes ääneen sanoa, mutta onneksi saumuri toimii. Saumuria en  tosin ole käyttänyt, kuin kerran aikaisemmin tänä syksynä.

Koko viikon ompelutti ja lauantaina sain kaksien housujen verran ompeluaikaa miehen rallikansan ohjauksen ja vieraiden välistä.  Kangas on Rockserin vahvaa collegea. Tällainen mätsäily on eniten minun mieleen "erilaiset samanlaiset".












3 kommenttia:

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!