Amalian Helmiä

9. lokakuuta 2012

KirPPistelyä



 Viikonloppuna pääsin taas vähän kirppistelemään. Muhoksen kirppiskamusta ei pääse ikinä lähtemään tyhjin käsin. Kannattaa piipahtaa jos ohi ajelee.


Tällä kertaa mukaan lähti nuo paidat ja harmaat housut.
Nuo farkkut on jo edelliseltä reissulta, mutta jääneet esittelemättä. Meillä on muitakin niiden ompelijan vaatteita ja joskus hän bongasikin käsistään lähteneitä vaatteita täällä blogissa.

Samaisessa loossissa olisi ollut Po.Pin paita myös sinisenä, mutta en tiedä mikä ajatus katko tuli, kun en niitäkin ottanut. Nämä on jo vähän isompaa kokoa menevät varmaan ensi kesänä : )

Tytöt olivat ihan innoissaa, kun pääsevät samistelemaan vauvan kanssa apilakuosissa.

Juu juu poikamaista on ; ) Olenkin kyselijöille sanonut, että on kysytty ultrassa, mutta ääneen ei olla sanottu, mutta kaikkihan sen tietää : ) Varmistuu kuitenkin vasta sitten öö, noin seitsemän viikon päästä.
-> viikko töitä, hurjaa!!!!





Tyttöjä unohtamatta - kirjoja ja kietaisutunika. Noille isoille tytöille ei enää oikeen kirppikseltä mitään löydy - vauvoille vaikka mitä. Minä löysin kirppistelyn vasta nuoremman neidin ollessa reilun vuoden, kun itse menin muuton yhteydessä myymään. Ei tullut sitten heidän vauva-aikanaan kirppiksiä hyödynnetty. En kylläkään ostanut kaikkea uutena vaan ostin kaverin lapselta pieneksi jääneitä vaatteita kassitolkulla.

7 kommenttia:

  1. Mukavaahan se on että tulee poika! Vähän vaihtelua prinsessajuttuihin. Meillä meni sukupuolet juuri toisin päin, poikien jälkeen odotettu tyttö <3
    Ja kirppistelyjen kanssa sama homma, isommille en koskaan ostanut juuri mitään käytettynä, nyt pienimmälle olen ostanut vaunuja lukuunottamatta lähes kaiken kirppiksiltä ja huutiksesta ym. Olenkin innostunut kirppistelystä nyt ihan hulluna! Harmi että Oulusta Vintiö lopetti, täytyy pian käydä tsekkaamassa Haukiputaalle avattu uusi lastentarvikekirppis ja nythän on joka viikonloppu ollut MLL:n kirppiksiä Oulussa, sinne siis taas sunnuntaina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse oli jotenkin asennoitunut, että meille tulee vaan tyttöjä ja kolmen kopla ois ollu mukava - mutta poika olikin mahtava ylläri. Siis lähtökohta oli että molempi parempi ; )

      Minäkin varasin pöydän just meidän kylän MLL.n kirppikseltä. Piti eka miettiä, että jaksanko lähtä myymään, mutta kyllä sitä kaksi tuntia jaksaa.

      Poista
  2. Hei, missä täällä on tulossa MLL:n kirppis? Onko jossakin yhteystietoja? Voisin itekin lähteä myymään.

    Ajattelinkin kuvia katsoessa, että kovin on poikamaisia vaatteita, mutta sitten paljastitkin sen tuossa myöhemmin :) Pikku-ukot on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän ei asuta enään siellä missä te : ) vaan noin viiskyt kilsaa pohjoiseen.

      Saapi nähdä pitääkö alkaa opettelemaan poikine hoitoa.... tytöillä on melko monta serkkupoikaa, että niissä on saanut jonkunlaista tuntumaa : )

      Poista
  3. Kivoja löytöjä pienelle ukolle. :-)

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!