Amalian Helmiä

27. lokakuuta 2012

Lastenmessut, Oulu

Vietimme tänään aamupäivä Kivaa Lastenmessuilla. Koska tyttöjä ei pääesiintyjät Diantra ja hevisaurus kiinnostaneet ,voitiin mennä messuille heti aamusta. Pääesiintyjien vuoro oli päivän lopussa. Saimme sitten kierrellä messuilla melko rauhallisissa tunnelmissa. Useampi tunti siellä vierähti ja tekemistä riitti - kivaa oli.
Saimme seurata kuitenkin muotinäytöstä ja hienoa tanssiesitystä.




Tytöt tapasivat joulupukin ja kävivät tonttukoulua

Todistuksetkin tonttukoulusta saatiin. Hoplopin jättimustekalassa viihdyttiin, pomppulinnassa pompittiin ja vaikka minkämoista aktiviteettia löytyi.
Äiti saattoi kierrellä sitten myyntipisteissä. Olikin hurjasti katseltavaa mm. monta lastenvaatemyyjää,sekä pelejä ja leikkikaluja riitti. En jäänyt kaipaamaan mitään. Rasavillillä oli muuten tosi halavalla toppavaatteita myynnissä - toppahaalari ois lähtenyt kahteenkymppiin.


Minulle uusia tuttavuuksia oli paikallinen Hanheli, joilla väriä riitti


paikallisella Orkidsillä oli ihania takkeja

Napikas on myös aika läheltä (nämä olikin meille ennestään tuttuja)

Paikallinen on myös Metsola, joilla oli kiva laukku ale

Mukaan messuilta lähtikin äidille ja tytöille yhteiseksi laukku. 
Tästä olenkin haaveillut pitempää. Muutoin ei meillä tarvetta millekkään ollut, joten mukaan lähti vain isille hiusvahaa (hyvässä messualessa), leipää pussillinen ja lasten shampoo.
Messut jatkuu vielä huomenna - voin suositella ja tytöt myös.

6 kommenttia:

  1. Tuonne olis joskus kiva päästä, mutta taas voin sanoa samaa kuin aiemmin; mainostus/tiedotus ei kovin hyvin pelaa koska meille asti tieto ajankohdasta ei kantautunut. Mun mielestä kuulutaan kuitenkin vielä potentiaaliseen messualueeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Harmi : / Kuinka kaukana oulusta asutte. Kun nyt oli aikasempaa paljon aktiivisempaa mainostusta. Itse otin lehtileikkeen josatin ilmaisjakelulehdestä jo varmaan puolitoistakuukautta sitten. Kalevassa on ollu joitain ilmotuksia ja noissa ilmaisjakelulehdissä useemman kerran

      Poista
    2. Okei, eli varmaan just se et meille ei tule Kalevaa vaikka kuulutaan levikkialueeseen. Syön siis sanani :)

      Poista
    3. NO mutta eihän monellekkaan nuorelle perheelle tule nykyisin Kalevaa.

      Poista
    4. Totta. Ja meille kotiinkaan (äidille) ei enää nykyisin tule, kun sanoi sitä lehteä kalliiksi.
      Meidän alueella ilmestyy keskiviikkoisin Kalajokilaakso joka talouteen ilmaiseks, joten ehkä se olis ollut hyvä mainospaikka aika laajalle levikille.

      Poista
  2. Onpas kivan näköista.Harmi ,kun täällä tampereella ei järjestetä mitään lastenmessuja.Aina pitäs Helsinkiin asti lähteä =P

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!