Amalian Helmiä

15. lokakuuta 2012

Paras kirppis ikinä

Tyttöjen mielestä eilinen MLL.n kirppis oli paras kirppis ikinä, niin hauskaa heillä oli. Tytöillä oli kavereita myös myymässä, joten osa syynä varmasti sekin. Mukavaa oli silti ihan itse myyminen - kilpailua käytiin, että kumpi saa pitää rahapussukkaa.


Väkeäolisi toivonut olevan enemmän, mutta siihen nähden kauppa kävi hyvin, sekä aikaan ja pöydän vuokraan nähden. Itsekkin jotain ostettiin, vauvalle turvakaukalopussi, joka olikin ainoana hankintana vauvalle enään listalla. Tietysti piti kaffilasta hakea herkkuja.

  Voidaan mennä toistekkin.



Nyt olisi kolme päivää töitä enään tällä mammalla - hurjaa!!! Ei tunnu yhtään siltä ja hommaa on vaikka kuin ja uutta puskee ovista ja ikkunoista. Eilen kirppiksen jälkeen kyllä tuntui, että onkohan minusta enää töihin sen verran kovotteli, mutta nyt on tosi hyvä olo.
Mennään jo rv 35, että sehän saa syntyä jo kahden viikon päästä. Tytöt on kyllä syntyneet yhden tai kahden päivä yli lasketunajan - saa nähdä miten nyt käy, kun niskapoimussa siirsivät viikon taaksepäin ja rakenneultrassa vastasi sitä alkuperäistä laskettua aikaa.

8 kommenttia:

  1. Meidän MML-kirppis on vasta edessä. Kiva mennä taas kierrättämään!

    Oi oi, siellähän alkaa olla raskaudessa jännät paikat jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. me kyllä mennään vastaisuudessakin.

      Joo ei voi käsittää, että yksi hujaus ja meillä on vauva!!!

      Poista
  2. Edelleen, oispa ollut kiva päästä kurkkaamaan teidän kirppispöytää.

    Nuo yhdistysten kirppikset on usein oikeastikin niitä parhaimpia, ainakin ostajan kannalta. Usein laatuvaatteiden myyjät tulevat juuri tuonne, kun peruskirppiksellä pyörii sitä kaikkein kuluneinta vaatetta. Siis näin yleistettynä, onneksi jälkimmäisistäkin tekee aina löytöjä ja niitä superhyviäkin pöytiä aina välillä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin päästä tuonne kaupungin kirppiksille, kun tää on sen verta pieni kylä että molemmin puolin aika rauhallista. Tuossa on myös se hyvä puoli, että tinkiminen mahdollista ja se ettei varasteta niin kuin itsepalvelukirppiksillä - kamaa myös häviää muihin pöytiin, kun otetaan koriin ja matkan varrella päätetään ettei ostetakkaan ja nakataan johonkin toiseen loosiin.

      Poista
  3. Mä en edes tiennytkään tuosta Mll:n kirpparista, aiempina vuosina oon yrittänyt käydä, viimeisestä käynnistä taitaa tosin olla jo pari vuotta sitten kun kävin kempeleen Mll:n kirpparilla :) Ja onnea Amalia tulevasta tulokkaasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hieman enempi olisi voinut olla markkinointia - yhden ilmoituksen itse huomasin. Vaikka ei sen puoleen en ole itsekkään Oulun kirppareista tietoinen.

      Poista
  4. oi, että. tuota pöytää kun olisi päässyt penkomaan! =) mut sama pää kesät talvet...unohdin. eipä ole ensimmäinen asia mikä unohtuu, tämä raskaus on pehmentänyt aivot totaalisesti.

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!