Amalian Helmiä

17. syyskuuta 2014

Mihin se vauva laitetaan?





Miestä nauratti kysymykseni eräänä iltana, kun tiedustelin häneltä, että "Mihin me se vauva laitetaan"?
Tarkensin kuitenkin kysymystä, että nukkumaan. Tytöt ovat nukkuneet äitiyspakkauslaatikoissa, mutta tyttöjen lootat on muistojen laatikko käytössä ja ihan laatikon takia ei kannattane ottaa äitiyspakkausta.
 Pinnis yksinään aika iso - tosin voisinhan supistaa sitä jotenkin - pojalle supistin sitä imetystyynnyllä. Poika kuitenkin siirtyi pinnikseen vasta nelikuukautisena nukkuessaan ensin vaavisängyssä. Nyt en sitä ajatellut vuokrata, kun jotenkin hirvittää poika kurkkimassa kaveria sänkyyn. (ja jos nukkuu yössä, ehkä pari tuntia sängyssä ja loput vieressä niin käyttö aika vähäistä) Muistan, että nuoremmalla tytöllä ei sitterikään ollut käytössä vaan kantelin ihan turvallisuussyistä sitä turvakaukalossa pitkin taloa. Kakkossarjalaisille tulee 2v ja 1kk ikäero ja työillä oli 2 vuotta ja 4 pvä -joten aika samoilla ajatuksilla mennään.
 Ostanko jostain uuden lootan vai mihin sen poloisen lykkään? On meillä kehtokin, mutta muistan, että yltiö rauhallinen esikoinenkin antoi siskolle aika kivasti vauhtia, saati sitten tuplasti vilkkaampi poika!

Onko ideoita?

Kuvissa poika nukkumassa Vaavi-sängyssä. Siis iiiiik saadaanko me tuollainen rakkauspakkaus!?!

21 kommenttia:

  1. MITÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ?!?! Miks mulla on menny ihan ohi! Onnea!!! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja näin kun järki nyt kulkee :D niin ihan pinnasänkyyn itse laittaisin. Meillä isommalla oli silloin sellainen korisänky ja sit pinnis. Pinnis jäi pois vasta vuosi sitten kesällä :D Mutta Mini taas on ihan täystuho. Kääntyi jo parin kk ikäisenä sängyssä ja ei olis ikinä pysyny korisängyssä tms. On niin termiitti että pelottaa edes matkasängyssä nykyään pitää.

      Poista
    2. Mitään virallista ilmoitusta en asiasta ole tehnytkään vaan käynyt suoraan asiaan, Aika mennyt niiiiin hurjaa vauhtia, että pakko alkaa vähitellen miettimään käytännön juttuja, kun viimeinen kolmannes startaa!

      Poista
  2. Miten minusta tuntuu että mennyt ihan ohi sinun vauvauutiset. Onnea oikein kovasti! <3

    Meillä ollut tytöillä käytössä ihan vain pinnasänky. Tosin kuopus ei silloinkaan paljon yksinään nukkunut.
    Onneksi ei ole tullut edes vaikka vuokrattua sänkyä, kun molemmat lähteneet aivan liian aikaisin liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaista uutista en ole tästä tehnytkään - tuntuu osa arvaavan puolesta sanasta :) Ei mekään vuokraukseen nyt lähdetä. Nukkukoon päivällä sisällä vaunuissa - ne ajaa saman asian, kun vaavisänky ja jotenkin spistetussa pinniksessä yöt - sen mitä ei vieressä nuku.

      Poista
  3. Meille sain nuorimmaiselle äitiyspakkauslaatikon kun pohdin samaa kerran odotusaikana perhekerhossa. Piti ommella siihen ihanat reunuksetkin, mutta en ikinä saanut tehtyä ja nuorin on sitten kuitenkin alusta asti nukkunut ihan pinniksessä. Aluksi mietin kapalon hankkimista, mutta unipussi ja pienennetty sänky toimivan sen mitä pienin pystyi nukkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ois esikoiselle ommellut reunukset valmiina - oikein kaunista kangasta ja kapalokin. Esikoista kapaloin viltteihin jne, kun selvästi nautti siitä. Toiselle ostin ihan oikean kapalon ja se ei tykännyt yhtään. Pojallekkin kapaloa koitin käyttää, mutta olis siinä vaiheilla tykätäkkö vai eikö.

      Poista
  4. Joku riippukehto? Ekana tulee mieleen Oran Haikaranpussi/Leander/Mawok

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin jotain edullista vaihtoehtoa, jos käy kuten vaavin-sängyn kanssa, että vähälle käytölle jäi.

      Poista
    2. tuo oran taitaa olla edukkain, se oli juuri jossain 99e. saahan siitä jotain omiaan pois sitten kuitenkin ellei sitä riko =)

      Poista
  5. Meillä on kaksi lasta. Kumpikin ovat nukkuneet pinnasängyssä heti kun ollaan kotia kotiuduttu synnäriltä.
    En ole koskaan nukuttanut vauvaa vieressä, koska olen aina pelännyt, että pyörähdän päälle. Turvallisempi nukkua
    pinnasängyssä. Ja ei oo koskaan tarvinnut vierottaa sänkyyn nukkumaan, vaan ovat tottuneet alusta saakka, että
    oma sänky on se paikka jossa nukutaan. Päiväunilla nukuttiin joko vaunuissa ulkona tai pinnasängyssä sisällä.
    Sänkyä en ole koskaan supistanut pienemmäksi, ihan normaalisti oli alusta asti käytössä. Yksinkertaista, ei kannata
    mutksitaa asioita liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pelkäsin ensimmäisellä, mutta lapsi lapselta ne on enemmän nukkuneet vieressä. En ole kenenkään nukkuneen päälle (paitsi olen kuullut tarinaa humalaisesta äidistä), toki sitä oli ensimmäisillä epävarmempi, eikä osannut itse rentoutua. Siitä ne on kuitenkin vähitellen oppineet omiin sänkyihinsä ilman minkäänlaista säätämistä, niin että vuosikas nukkuu jo omassaan täysin, sekä nukahtavat ilman nukuttamia. En tykännyt tuosta vaavista vaikka olikin pieni, mutta aika karu rautaisine reunoineen, vaikka toki pehmustin sitäkin. Meillä varsinkin esikoinen aivan selvästi halusi ahtaan kohtumaisen fiiliksen ja tuntuu todelta karulta heittää vastasyntynyt vauva vain isoon sänkyyn, joka on ahtaassa kohdussa viimeiset 9kk saanut turvassa kyhnöttää. Sänkyyn laitetaa, mutta tulen sitä kyllä supistamaan, jotenkin vaikkenkaan lähde mitään erityistä hankkimaan, ellei joku satu tietämään äitiyspakkauksen tyylistä edullista lootaa myynnissä

      Poista
  6. Miten olis joku "pärekoppa"? Serkkuni toinen lapsi nukkui aikoinaan sellaisessa ;) Meillä on vauvat nukkuneet ekat kuukautensa sellaisessa jalallisessa korisängyssä ja siirtyneet siitä sitten n.4kk-ikäisinä pinnasänkyyn. Nuorempien kohdalla ollaan asuttu kaksikerroksisessa talossa ja ensi viikkoina, kun vauva on nukkunut paljon, en ole kuitenkaan päiväaikaan vienyt yläkertaan (korisänky siellä makkarissa) nukkumaan, vaan antanut nukkua alakerrassa vaunuissa. Sitten kun on vähän tullut rytmiä elämään, on nukkunut päiväunensa vaunuissa terassilla. Kolmosen ja nelosen ikäero on meillä 2v 2vk ja 2pv, mutta isoveli ei koskaan aiheuttanut "vaaratilanteita" esim. kurkkimalla vauvan sänkyyn tm. Toki pikkuveli nukkui aluksi paljon myös Manducassa ja sitterissä. Onnea teille vauvasta! Meillä on laskettu aika kolmen viikon päästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä olisikin halkokorina sopivan kokoinen pärekoppa ja sellainenkin on käynyt mielessä. Ostan varmasti jos sellainen tulee vielä vastaan, kun tuohon halkokoppaan en kehtaa sitä kuitenkaan pistää. Meilläkin on nukuttu juutikin vaunuissa ja siltikin jonkun erillisen sängyn ostmainen/ vuokraaminen epäilyttää. Meillä on menty kans terassille todella nopsaa, jos vaan säät on sallineet. Onnea teille loppu odotukseen!!

      Poista
  7. Meillä on ollut enemmän ja vähemmän ikäeroa. Mutta on se vauva niiin ihana uudelle isoveljelle,että täytyyhän sitä käydä välistä kurkkaamassa.

    Itse olen ollut vaunu linjalla päivällä. Meillä on iso talo ja olen niin 'emo',etten voi jättää vauvaa hetkeksikään silmistä. Vaunut kulkee kivasti mukana. Yöllä meillä nukutaan vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kans siinä lähellä nukkunut vaunuissa, joten senkään takia ei oikein kannata mitään vuokrailla.Lähinnä alku yöksi tarviis sen pesän mihin laittaa ja mistä sitä tietää jos on sellainen vauva, ettei tykkää kylessä kyhnätä :)

      Poista
  8. Hei. Huippua, ku kuulin blogistasi ja pääsin lukijaksi:) Meillä roikkui juuttikehto katosta ja en enää muuta huoliskaan vauvalle. Iha kympinarvonen! Julia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa!! Mää en usko, että mies alkais kiinnittämään mitään kattoon, kun hyvä, että pariin tauluun suostuu :/

      Poista
  9. heissan ja kiitos mukavasta blogistasi =) liitympä het lukijaksi ja onnea kovasti vauva uutisista =)
    apua, miten musta tuntuu että pienen pieni "uskallanko edes sanoa" kuumeen poikanen meinaa nostaa täälläkin päätään kun luen tällaisia juttuja! kolme alta kouluikäistä lapsosta löytyy ja nuorin 1v3kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika tais olla juuri tuon ikäinen, kun aloin odottaan tätä neljättä, mutta meidän tytöthän on jo isoja ja niistä on vain apua äidille. Tervetulloo ja mukava jos viihyit!

      Poista
  10. Onnea hurjasti <3, mullakin oli mennyt tämä uutinen ihan ohi.

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!