Amalian Helmiä

29. syyskuuta 2014

Pehmoisissa kylmyyttä vastaan

Meidän villavaateongelma ratkesi kerralla, Blogiringin ja Pierre Robertsin kamppiksen myötä.
Villavaatteita juuri tuollaisten isojen /koululais tyttöjen makuun, enään ei tule kuuloonkaan pukea mitään villapukuja päälle. Sen villan täytyy olla piilossa vaatteiden alla -vaikka ei sillä minusta ja tytöistäkin nämä oli hyvännäköisiäkin. Tytöillä on jo useamman vuoden luotettu merinovillaa ja sitäpä nämäkin ovat. Toisella alkaa heti ahistaan jos vähänkään kutittaa tai on karkeaa, mutta näille tyttö antoi hyvän arvostelut. Voin kertoa, että pienempänä tyttö oksensi pari kertaa yhden takin takia ennen, kun tämä tyhmä äiti tajusi, että se kutittava kaulus sen tekeen!! Joten todellakin tämä tyttö voi rehellisesti kertoa kiikastaako jotain.

Merinovillassa on kuidut ovat pitempiä, kuin tavallisessa ja sen takia se on niin pehmoista. Pitkien kuitujen ansioista myös pystytään valmistamaan ohuempaa kangasta, joten siksi merinovillaisia vaatteitia voidaan käyttää myös alusvaatteissa. Luonnonkuituisia vaatteita myös atoopikot voivat käyttää. Merinovilla siirtää tehokkaasti kosteutta ontojen kuitujensa ansiosta ja siksipä juuri alimmaisen kerroksen täytyisi olla villaa. Antibakteerisena se ei haise ja käytön jälkeen riittää pelkkä tuuletus. 
Molemmille tytöille tilasin nämä housut, jotka ovat 100% merinovillaa, sekä nämä paidat.
Molemmille otin koon 134-140 ja menevät varmasti tämän ja seuraavankin talven, mutta eivät olleet yhtään liian isot.

Poika sai ihan pehmoiset turkoosit pässinpökkimät.


En unohtanut itseänikään ja tilaisin tuon super pehmoisen tuubihuivin ja leggarit - leggareista ei nyt sovituskuvaa irtoa, kun ei menneet mahan päälle ;) Erityisesti uskon tämän merinovillainen huivi lämmttävät tätä mammaa - voisin kuvitella sitten talven pakkasilla tarvittaessa kietovan tämän kaulaakin alemmas - suojaamaan rintatulehduksia vastaa.



Tytöt, kun vetäisivät nämä sukat jalkaan saivat ne murkaavat arvostelut - parhaat sukat ikinä - ei oteta näitä ikinä pois! Näitä on pakko siis tilata lisää.

Suurkiitos näistä. Näitä jo ollaan tarvittu!!

Minusta näiden hinnat on huokeita jopa edukkaita, mutta lisäksi
teillä lukijoilla on myös mahdollisuus tilata näitä alennettuun hintaa Pierre Robertsilta. Koodilla PR25BFI, jolla saa 25% alennuksen 15.11.2014 asti!!

Yhteistyössä Pierre Roberts


14 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyviltä ja lämpimiltä vaatteilta , pitää tutustua paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti - itse ostin viime syksynä hullareilta merinokerraston noin 70 eur ja vaikka ne oli hullut päivät olisi tuolta tullut edullisemmaksi ja kaiken lisäksi ne oli sellaiset löysät teltat :(

      Poista
  2. meillä ei olekaan ollut näitä alle puettavia (hitsi mikä ilmaus :D ) ennen. riittääkö oikeasti vaikka 2 paitaa ja kahdet leggarit per lapsi, niin koko syksy/talvi/kevät? pestäänkö näitä kerran viikossa vai kahdessa vai silloin kun likaantuu vaikka ruuasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOo nyt, kun mietin on meillä ollut aikaiseemmin yksi paita ja kahdet housut ja vähän on tiukkaa tehneet. Mietin, että jos ei oo hikoillut niin varmasti harvempi pesu riittää.Varmaan kestää useamman lapsen hikoilunkin, kun tuulettaa illalla.

      Poista
  3. Meilläkin tyttö erittäin herkästi valittelee kutittavista vaatteista. On kyllä tosin toisinaan talvisin paha atooppinen ihottumakin eli senkin puoleen pitää olla tarkkana. Täytyykin jossakin välissä käydä tutustumassa noihin tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo atoopikko ei oo valitellut - vaikka onkin sellainen hassu, että talvella on parempi ja kesällä pahenee.

      Poista
  4. Jes, kiitos linkistä ja alekoodista! Tulee ihan varmasti käyttöön. Meillä on näitä tuotteita käytetty jo vuosia, kun olen ne aikoinani kotipuolen ICAsta bongannut. Aina sieltä on jotain mukaan tarttunut ja nämä ovat olleet mummolareissun vakio-ostoksia. Verkkokauppaa en ole tajunnut edes etsiä, mutta pitääpä tutustua tähän tarkemmin. :) Meillä on tämän merkin tuotteita käytössä koko perheellä, ja hinta-laatu suhde on minusta hyvä. On tuubihuivia, legginsiä, alusvaatteita ja sukkia. Viime keväänä ostin poistolaarista noita lasten merinovillasukkia useamman parin, mutta täytynee tilata vielä lisää. Sen verran on ehditty niitä testata, että kelpaavat myös meidän nirppanokille. Ovat kyllä villasukiksi ihanan ohuita ja hengittäviä. Noita pitkiksiä ja aluspaitoja pyörittelin jo viime talvena, mutta en uskaltanut niitä kuitenkaan ostaa, kun meidän lapset ovat aivan yliherkkiä kaikelle, joka vähänkin pistelee tai kutittaa, joten ihoa vasten on menty bambulla. Meillä on toistaiseksi suostuttu pukemaan villaa 2. kerrokseen, joten meillä on jo monta vuotta ollut kovassa käytössä p.o.p.:n ohkaset villatakit ja housut, merinovillaa nekin. Vaikka tuskinpa tuo koululainen enää mitään päälle vedettäviä villahousuja suostuu pukemaan... Aivan upeita syksyisiä kuvia muuten tässä postauksessa! - MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kun ois tienny niin en ois jättänyt Haaparanta reissulla ICA-markettia väliin - en jaksanut ikean jälkeen poikkeuksellisesti sinne mennäkkään. Meillä ei näistä just ollu aikasempaa kokemusta, mutta tykättiin kovasti ja erityisesti nuo sukat on ihan huiput. Bambua meilläkin on ollut, mutta niitäkin täytyis päivittää. Harmi, kun näillä ei ollu ihan vastasyntyneelle vauvalle merinoa, kun tosiaan vaikuttivat edukkaammilta, kun muut vastaavat.

      Poista
    2. Niin tosiaan yksi lämmin päivä intouduttiin tyttöjen ideasta kuvaamaan - se tässä bloggaamisessa on kivaa, että näiden kampanjoiden myötä tullut tehtyä kaikkea mitä ei varmaan ilman ois tullu tehtyäkään, kuten kerran sotkettiin sormiväreillä iha urakalla ;)

      Poista
  5. Otitko siis isommat Koot mitä tavallisesti käyttävät vai miten on noin löysiä? Kun kokemukseni mukaan aluspaidan pitää olla napakasti ihonmyötäinen muuten ei lapsille kelpaa, ne kurttumakkarat häiritsee. Etsinnässä koululaisille villaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaatteissa käyttävät tuota kokoa, mutta yleensä otan yhtä kokoa pienemmän, jos haluaa justit -vastaavat kyllä kokoaan.. Tuo koko oli pienin tarjolla oleva tuosta mallista, joten siksi tilasin isohkot, kun haluttiin just nuo mustat.

      Poista
  6. Hei!
    Täytyy kysyä, että millaista kokoa aikuisten vaatteet ovat? Lapselle ja itselle mietin tilaavani.. Koko mietityttää. Kiitos myös alekoodista, tulee varmasti käytettyä! ;)
    Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tilasin vain ne leggarit ja en saanut niihin oiken tuntumaa tuon mahani kanssa :( tilasin samaa kokoa mitä yleensä muissakin leggareissa, mutta vaikka osassa venyy vyötärö perusleggareissa vielä massuille niin noissa ei - saattaa toki olla materiaalistakin kiinni, että perus tikoiset venyy paremmin mitä merinovilla.

      Poista
  7. Kiitos linkistä. Olen ehdottomasti merinovillaisten alusvaatteiden kannattaja. Meillä niitä on itseni, mieheni ja aikuisten lasten vaatetuksen perustana käytetty vuosikausia. Mikään ei voita merinovillaa iholla esim veneillessä ja vaelluksilla jne. Tämä merkki on itselleni uusi, pitänee jossain vaiheessa kokeilla. Villaa käytän myös omissa käsitöissäni, terkuin Riitta /www.nuppuhome.com

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!