Amalian Helmiä

25. syyskuuta 2014

Talvivauvan top 4


Olen aloittanut postauksen talvivauvan tarvikkeista jo pojan ollessa pieni, joten palataampa asiaan nyt, kun saamme taas talvivauvan. Tytöthän ovat syntyneet toukokuun lopulla, joten silloin oli eri tarpeet.



1. turvakaukalopussi 
 aivan ehdoton!! Poika sai välillä melkoista kyytiä, kun talosta löytyi isompia sisaruksia joita kuskattiin kerhoihin, harrastuksiin ja välillä kouluun -tietysti niillä huonoimmilla keleillä vielä. Lakki päähän, vauva pussiin, pussin suu kiinni ja menoksi!!

 2. yövalo
Minä hankin joskus sarastusvalon, kun  aamulla pilkkopimeään herääminen tuntui raskaalta. Valopaasi taas käyttöön pojan synntyttyä synkän marraskuun lopulla. Valo paloi himmeästi läpi yön, eikä vaipan vaihtoon tarvinnut sytytellä lamppuja ja mettäminenkin oli mukavampaa hämyssä.




3. viltti
Viltin mutkassa joka paikkaan

4. haalareita
Tytöillä en haalareita juuri käyttänyt - mitä nyt jotain vanupuku ja kylmemmällä kesäsäällä.
Pojalle sitten niitä tuli hankittu ja pitää nyt hankkia lisää. Body, sukat ja haalari + hyvä jo löytyy huppu päähän.

Ps. se vauvan säilytysongelma on ratkennut :) saan ihanilta ompelukavereilta lainaan, joko puisen jaloillaan seisovan "keinusängyn" tai äitiyspakkauslootan :) :) :)






7 kommenttia:

  1. Mullaki on melko miettimine tän tammikuussa syntyvän suhteen. Mimi syntyi heinäkuussa ja pikkuvauva aikana oli ennemminki liian kuuma, ku kylmä. Eli toppaa ja jumpsuitteja on pitäny haalia, vaikka kaapit muuten on täynnä vielä Mimin vanhoja vaatteita. Kesävauvalla meni vaa body ja leggarit mut talvivauva sit tarviiki vähä enempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuli tyttö niin epä tyttöjen vauvan vaatteita voisi tosiaan hyödyntää, kun on lyhyt hihaista bodya ja haalaria - toisaalta aika vanhan aikasia lähes kymmenen vuotta vanhat oiskin, joten sopivasta menee meillä tämän sarjan kanssa :)

      Poista
  2. Tuo kaukalopussi on kyllä todella kätevä etenkin kun on isompien lasten kuskauksia jotka eivät kauaa aikaa vie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just siinä, kun heität kerhoon jne, joka vie itsessään sen 5 minsaa niin alappa pukemaan yhtä sen takia kymppiminsa ajan - niiiiin kätevä!

      Poista
  3. Hyviä "tarpeita" olit koonnut. Meillä on yksi syntynyt heinäkuun lopussa, kolme syyslokakuussa ja tämä viideskin on tulossa sille aikajaksolle. Lokakuussa syntyneelle neloselle ostimme tuon turvakaukalolämpöpussin ja se todellakin helpotti kuskausrumban keskellä. Kylmemmille säille ostin vielä POPin windfleecehaalarin, sitä käytettiin todella paljon. Talvihaalarikin toki oli vaunuissa nukkumista varten. Itse olen kokenut juuri parhaiksi vaateyhdistelmiksi bodyn+puolipotkarit+ sisähaalarin. Sellaisia varmasti tarvitaan muutama tälle uudellekin tulokkaalle. Yövaloasia oli myös ongelma, koska tavallinen yöpöydän lamppu oli liian kirkas. Sopiva ratkaisu löytyi sellaisista paperitähdistä koostuvasta valonauhasta. Ei ollut kuitenkaan mikään jouluvalosarja. Se on yhä meillä pikkupoikien huoneessa käytössä. Toinen mitä olen yöaikaan kaivannut, on kello, josta näen helposti ajan. Nyt meillä on sellainenkin eli sellainen kello, joka heijastaa digiajan kattoon. Aivan huippu! Kuskausrumbaa helpottamassa meillä on tällä kertaa myös travel system -rattaat, joihin saa turvakaukalon kätevästi kiinni. Kiva, että vauvalle löytyi sänky :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin joo tuossa saraste valossa oli myös se kello - ihan hyvä pysyä imetysten välillä vähän kärryllä ajan kulusta :) Joo nuo kaukalorattaa on kätevät - meillä ei oo virallisia, vaan tuli esikoisen aikaan heitettyä kaukalo noihin scoottereihin ja ne istui niihin kuin valettu. Sillon ei pahemmmin adaptereita yms. ollut ´tarjolla lisäksi kakkosen aikaan sai sitten helposti seisomalaudankin systeemiin mukaan :) On meilläkin haalari sitten vaunuihin, mutta paljon vähemällä käytöllä se oli mitä pussi.

      Poista
  4. Tuo pussi on kyllä huippu keksintö! Meillä oli viime talvena vauvalla käytössä. Niin helppoa kuin ei esim. nukkuvaa lasta tarvinnu ruveta vaatteisiin vääntämään, sen kun vaan nosti pussiin.
    Muuten tykkäsin pitää talvivauvalla paljon villaisia vaatteita: kokohaalareita, villahousuja, villapotkareita. Ja aina jalassa villasukat :)
    Ruskovillalla oli vaikka ihania potkuhousuja.

    maria

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!