Amalian Helmiä

10. maaliskuuta 2010

Keittiö


Kuvailin tänään tuota meidän muonituskeskusta, ihan vaikka noiden naistenpäivä tulppaanien kunniaksi.
Isukki siis meidän perheen ainoa miesvallan ylläpitäjä toi kaikille perheemme naisille tulppaani kimput. Tyttöjen oranssi ja punainen kimppu pääsi keittiöön ja äidin valkea olkkariin. Veeruska tosin ei olisi millään suostunut omaa kimppua vaasiin antamaan vaan olisi kannellut sitä sylissään.



Joku pikku jakkaroista kuuluu lähes keittiön vakiovarustukseen.
Haluttiin ehdottomasti valkeat kodinkoneet, jotta olisi mahdollisimman vaaleaa.
Entiseen taloon rempassa laitettiin valkeat sileät ovat ja aluksi ajattelin ettei ole nytkään muuta vaihtoehtoa, vaan en ole katunut ettei niitä täysin sileitä nyt tullutkaan.

isin ja äidin kahvikupit


Linssilude.
 Jos joku ajattee, että ei ole ehkä ihan paras paikka viinin säilytykseen, mutta nuo on voisiko sanoa "vuosikerta viinejä" tai matkamuistoja, joita ei sitten ikinä ole tullut korkattua ja ei niitä varmaan joisi enää Erkkikään.


Leivinuuni oli ihan ehdoton, siihen kun tottu jo edellisessä talossa niin ilman ei osas olla.
Siinä on niin kätevä hauduttaa ruokaa - illalla kun ensin nauttinut takkatulen loimotuksesta, heittää padan nukkumaan mennessä uuniin niin aamulla on valmista. Leivinuuni lämpiää siis takkaapolttaessa, mutta myös itse leivinuunissa voi tulta pitää, jos haluaa vaikka rieskaa paistaa tarvii kuumemman uunin.

11 kommenttia:

  1. Tosi kiva ja mallista tykkään. Saarekkeen olisin halunnut meille, mutta oli jo sen verran pitkällä ettei ehtinyt vaikuttamaan.
    Valkoiset koneet tuli meille kustannussyistä, mutta oon ollut tosi tyytyväinen just tuon avaruuden vuoksi!

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja käytännöllisen näköinen keittiö. Voisin hyvin kuvitella itseni valitsemaan melko samanlaisen jos tilaisuuden saisin...

    VastaaPoista
  3. Olen sanonut tämän kyllä jo ennenkin, mutta sanonpa uudelleen: Tykkään! Talokuume vaivaa ja juuri tämäntyylisestä keittiöstä haaveilen. ;) Mites muut huoneet, saisiko niistäkin postausta? :)

    VastaaPoista
  4. Teillä on todella kaunis keittiö.

    VastaaPoista
  5. Anni - me kun tehtiin hintavertailua niin eroa valkoisella ja rosterilla ei juuri ollut kyseisessä merkissä.

    Mari - lähtökohtana oli saada ajaton johon ei kyllästy - tyyliä voi sitten muutta muilla jutuilla

    Henna - varmaan tiputtelen vähitellen noita huonepostauksia, kun aurinkokin välillä näyttäytyy saa parempia kuvia, kun kaamosaikaan.

    Aarre - kiitos

    VastaaPoista
  6. Kaunis keittiö teillä! Leivinuuni on tosiaan ihan parhautta, harvemmin siitä tahtoo luopua kun makuun pääsee :)

    VastaaPoista
  7. Todella kaunis keittiö teillä!
    Tykkään muutenkin teidän kodin tyylistä ja olisi tosiaan kiva nähdä muitakin huoneita :)

    VastaaPoista
  8. tosi ihana keittiö. <3

    ^lisää kuvia teiltä odotan minäkin. :)

    VastaaPoista
  9. Meille on tulossa hyvin samanoloinen keittiö, saarekekin samalla tyylillä 2-tasoisena.
    Eroina sileät ovet, rosteriset koneet (ettei ole liian valkoista :D) ja tasot jotain tummaa kivijäljitelmä-laminaattia tms. Kerros millaiset mekanismit teillä on tuolla nurkkakaapeissa, karusellia, ulosvedettäviä hyllyjä vai mitä? Se on se kohta, mistä minä en oikein osaa päättää...

    VastaaPoista
  10. Ihanan valoisaa, tykkään! Ja tumma lattia antaa hyvää kontrastia.

    VastaaPoista
  11. Hei! Mikä sävy on tuolla oikean puoleisella seinällä?

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!