Amalian Helmiä

5. elokuuta 2014

Eläimellistä menoa

Saimme Schleichin maatilaneläimiä testiin.

Pojan leikki lähti aivan itsestään katsoessaan sunnuntai aamuna isänsä kanssa telkkarista avaraa luontoa ja siitä se leikki sitten lähti. Poika on kovasti leikkinyt entuudestaankin eläimillä ja autojen päryyttelyn lisäksi matkii eläimiä.

Mahtava on ollut seurata kaverin kolme vuotiasta poikaa, joka kylään tullessaa aina haluaa sen rasian leikkeihin missä meidän eläimet ovat. Hänellä onkin melkoinen eläintarha kotonaan ja aivan ihana huomata, että aina ei tarvitse olla örkkimörkkejä. Toivon hartaasti, että meidänkin poikaa myös isompana kiinnostaisi autot ja eläimet.
Tämä talo on muuten lastenvaateverkkokauppa OIH.stä ja on ollut pojan leikeissä tosi suosittu. Hän tykkää järjestellä tavaroita huoneisiin. Talon hintahan on vaivaiset 28 euroa ja OIH.ssa ei ole toimituskuluja. Siellä on menossa myös juuri alen loppuhuipennus ja joitakin uutuksia on jo saapunut.


Tuotteet on suunniteltu vartavasten lasten käsille ja sen kyllä huomaa pojan otteista.
Eläimet on mahdollisimman aidon näköisiä, vai enkö olekkin suloinen koiranpentu?

Scheleicheri takaa, että lelut ovat turvallisia ja niihin ei liity minkäänlaista loukkaantumis riskiä silläpä on voinut antaa lelut hyvillämielin pojan leikittäviksi. 
Meillä on ollut heidän eläimiään ja muita vastaavia entuudestaan ja laatu ero on huima. Heidän sivuillaan lukeekin, että noudattavat kaikkien lakisääteisten vaatimusten lisäksi omia tiukempia säädöksiä, sekä huomioivat tarkastavat työolot ja siten takaavat kaikille mukavat työolot.

Leikitäänkö muilla eläimillä?

Yhteistyössä Schleich

4 kommenttia:

  1. Meillä onneksi poika ei vielä ihan hirveästi ole örkeistä innostunut vaan tykkää vielä eläimistä, rakentelusta, autoista jne. Varmasti kaveripiiri vaikuttaa sillä monet maalaispojat ovat aika kovia traktorimiehiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kans ihan mahdoton traktori mies, vaikkei meillä oikeeta traktoria olekkaan.

      Poista
  2. Meiltäkin näitä Schleichejä löytyy laatikollinen. Niitä on aikanaan kerätty neidille tämän ollessa 1-2 vuotias. Juuri näillä eläimillä tytöllä syntyivät ensimmäiset vähän "itsenäisemmät" leikit noin vuoden iässä (matki eläinten ääniä ja asetteli niitä "talliin"). Sittemmin niillä on leikitty tosi monet leikit ja yhä edelleen meidän 8- ja 5- vuotiaat aina silloin tällöin ottavat nämä eläimet leikkeihinsä. Eli ovat kyllä olleet todella pitkäikäisiä leluja - ei kovin monilla leluilla leikitä 1 -vuotiaasta aina kouluvuosille asti! Käytettiinpä niitä kesällä myös 8-vuotiaan viidakkosynttäreillä koristeinakin ;)

    Ovathan nuo hintavia, mutta laatu on ihan toista luokkaa kuin ne kiinalaiset kevytmuoviset pussitavarat. Nämä pysyvät tukevasti pystyssä - ja ovat aivan upean näköisiä! Erityisesti silloin kun lapset olivat pienempiä annoin suurta painoarvoa sille, että materiaalivalinnat (muovilaatu, maalit) ovat turvallisia - pienillä kun ne lelut tuppaavat menemään aina välillä suuhunkin. Maallikon on tosi vaikea päästä näistä perille, mutta Schleich vakuutti minut ja siksi ryhdyin näitä aikoinani keräilemään. Nämä ovat varmaan niitä leluja, joita ei viedä kirpparille, vaan laitetaan aikanaan muistojen laatikkoon :)

    Örkkejä ei meiltäkään löydy, eikä poika ole koskaan niitä ollutkaan vailla. Autoilla poika on leikkinyt vauvasta asti, sitten tulivat traktorit ja nyttemmin ovat Brion junaratajutut olleet kovassa käytössä jo ainakin pari vuotta. Nyt ovat pinnalla myös oktonauttilelut, Palymobilen länkkäri-/ inkkarihahmot sekä tietysti Legot (mutta niistäkään ei vielä niitä Ninja- tai Star Wars -juttuja, joilla on kyllä päiväkotikavereiden kanssa leikkinyt). Iskän vanhoilla tinasotilailla molemmat lapset leikkivät mummolassa kesälomalla päiväkausia ihan innoissaan, mutta ne päätettiin jättää mummolaan odottamaan seuraavaa visiittiä. Kai siinä on jotain erityistä hohtoa, kun jokin lelu on äidin tai isin vanha :) - MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kavereiden tytöllä vaikka on meidän tyttöjä vanhempi Schleichien talli hevosineen, joten menee kyllä aika vanhoillekkin. Itse myös mietin ihan keräilynkin kannalta, että pikku hiljaa keräisi noita pojalle. Tytötkin on toki leikkineet, mutta en silloin ehkä niin eläimiin panostanut, kun tuntui olevan niin paljon kaikkea - kotisleikkejä jne.
      Se Playmobile oli kyllä huippu vinkki ja minun pitäisi tässä alkaa perehtymään - onneksi tuntuu löytyvän muutakin kuin niitä örkkejä! Meillä on myös aika paljon äitin ja isin vanhoja leluja - enempi niitä minulta on säästynyt. Nyt on tuotu minun vanhoja kirjojakin - Tiina-sarjaa jne.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!