Amalian Helmiä

13. elokuuta 2014

Uudet Miikkarit

Lastenvaatebloggarina ei voi jättää huomiotta Me&i.n uuden malliston julkaisua. Melko moni omat suosikkinsa onkin jo ilmaissut.
Leikkipuistossa sitä yhden mamman puhelimesta jo porukalla ruodittiin ;)
Kuten ehdittiin vilaista myös vahingossa it-hemmojen julki laittamaa pompdeluxin mallistoakin.

Minuahan ei vielä yhdeksän vuoden lastenvaatehistoriani aikana ole printit saaneet innostumaan - ehkä joku himmeä lintu tai sulka tmv - joten siis koirulit, nallet yms. on heti skip.

Mutta ne sydämmet - ne iski sydämeen jo silloin kahdeksan vuotta sitten ensimmäisillä miikkari kutsuilla.




Ollappa pikkuinen tyttö (sen verran rajoittunut olen, etten tuolle meidän jätkälle osaa sydämiä kuvitella)



Olen menossa sunnuntaina kutsuille ja tämä kyllä kuumottaisi äitiä



Tytöillehän olisi sitten ihana ottaa nämä, mutta... 
Kangaskaapissa odottelee Pikkupiltin koru, laku ja timantti kankaat, jotka menee minusta ehdottomasti paremmin koululaisille. Se on melkein niin että kaikille tai ei kenellekkään.
Aikoinaan ostin paidat tytöille kasvun varalla ja se onnistuikin hyvin, kun paidoissa oli pitkä kääntövara, että oonko saanut kuosista vielä yliannostuksen?


Bongasin myös nämä housut - varmasti loistavat pökät koululaiselle, mutta meidän koululasisten kaapissa on mustien housujen arsenaalia ensilukuvuodeksi, kun tuli gugguun alestakin heidän huippuja pöksyttimiä hommattua.
Mitä oli teidän suosikit?

2 kommenttia:

  1. En osta enää ollenkaan miikkareita. Vuosien takaiset ongelmat laskutuksessa ja huono asiakaspalvelu saa mut karttamaan merkkiä. Eikä laatukaan vastaa hintaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin valtaosa minullakin tulee hankittua kirppikseltä. Nykyisin niitä saa ihan kirppishintaan ja valmiiksi testattuja. Kesäksi ostin meille mekot ja omastani olen tykännyt kovasti, mutta tyttöjen mekot oli ihan perukamaa. SIlloin aikoinaan nämä oli speciaaleja, kun tarjonta oli niin suppea, mutta nyt on tullut niin paljon lastenvaatteita markkinoille ja ennen kaikkea ihan kotimaisia joita koittaa ennen kaikkea suosia.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!