Amalian Helmiä

20. syyskuuta 2015

Hintamyrskyssä

Eilen jouduimme myrskyn silmään. Perjantain ukkonen ja kova vesisade ei riittänyt vaan suuntasimme lauantaina ostarin hintamyrskyyn. Olimme liikeellä niin aikaisin, että pahin hulina oikeastaan vasta alkoi, kun me jo lähdettiin pois, mutta paljon väkeä oli varmaankin ankean ilman ansiosta liikkeellä.

Kävimme katsastamassa Zeppeliiniin juuri avatun Jesper & Juniorin ja sieltä kotiutettiin vanttuut ja ulkohousut pojalle, Jesper & Juniorista löytyy Jonathania, joka on meidän kinttaiden ja hanskojen luottomerkki - hintalaatusuhde parhainmillaan. 

Etsinnässä oli myös ensiviikon valokuvaukseen paita pojalle ja se löytyi Metsolasta, mutta katsotaan kuvausvaatteita toisella kertaa.





8 kommenttia:

  1. JesperJunior on kyllä meilläki vakkaripaikka ulkoiluvaatteita ostaessa! Nimenomaan hyvä hinta-laatusuhde, ei mitään huonoa sanottavaa vk-puvuista saati toppapuvuista, hinta esim. Reimaa edullisempi, mutta kestävyydeltään uskaltaisin väittää jopa hitusen kestävämmäksi. Housut ei kaikille sovi mallinsa puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on vähemmän enää kaikkia koko settiä sieltä ostettu tai riippuu niin vuodesta minkälainen mallisto on, mutta ainoot kinttaat Jonathanilta löytyy mitkä kestää ja kestää.

      Poista
  2. Ai se on avattu nyt Zeppeliiniinkin - kiva! Eiks Ideaparkissakin ollu? Onko enää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne aukaisi tuonne ilman suurempia ilmoituksia. Käsittääkseni idea parkistakin vielä löytyy.

      Poista
  3. Löysin juuri paikallisesta JJ:stä välikausihanskoja koululaisille 10€/pari. Oli pakko ottaa muutamat, olen niin kauan niitä odotellut aleen ja kerrankin sattui hyvä tarjous. Nämä kestää pojalla yhden syksyn ja tytöllä sitten vähän enemmän. Mutta pesee hinnassa, kestävyydessä ja vedenpitävyydessä Reiman.

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä Jonathan rukkasista. Todellakin hinta-laatu suhde kohdillaan.. Meille ole vuosiin enää reimatecejä ostettu.. :) Puoleen hintaan jonathanin toppahanskoja oon ostanut usein, esim kesällä jo.. 6,50e ei tod paha vedenpitävistä hanskoista, jotka kestää ja vieläpä näyttävät hyvälle

    Oliko metsoloilla hyvät alet?

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!