Amalian Helmiä

9. elokuuta 2014

Vinkkejä ja ideoita toimivaan kotiin?

Toinen lauantain pikainen:

Olemme päättäneet pyytää tarjousta tontista - talonrakentamisesta. 
Tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta muuttaa tästä nykyisestä, koska sijainti ja tontti on hyvä - mutta nälkä tahtoo kasvaa syödessä ja välillä hakkaa päätänsä seinään talon epäkohtien kanssa - yksi makkari tarvittaisiin lisää (tässä 4mh), isompi ruokailutila jne. pikku juttuja, mutta tätä ei vain ole suunniteltu meidän tarpeista. Uskon noin 10% mahdollisuuteen talon rakentamisesta, mutta nyt olisi tontti, joka lähes vetäisi vertoja tälle nykyiselle. 

Lähetämme maanantaina paketin suunnittelijalle, joka tekee luonnokset tarjousta varten, mutta nyt kaipaisin ideoita ja vinkkejä. Tänään puitiin tuttava perheen kanssa näitä juttuja ja sieltä tuli myös hyviä ajatuksia. Löytyykö teiltä ideoita tai asioita mitä kannattaisi huomioida?
Pääajatus on käytännöllisen simppelit neliöt - helppoa kodinhoitoa ja asumista, eli ei mitään turhia tiloja.



- kaksi kerroksinen. Olen aina ollut ehdottomasti yksikerroksisen kannalla, mutta lapsia ollessa enemmän, kuin kaksi niin kaksi kerroksinen alkaa olla kohta perampi vaihtoehto. Ajatus olisi, että pääpaino elämästä olisi alakerrassa - yläkerta kaikkien nukkumiseen + teinien maailma.
- kerrosala max. 90m2 pinta-ala max.170
- ilmansuunnat: keittiö itään, kodinhoito jne pohjoinen, makkareiden ikkunat mahdollisimman vähän etelään.
- sisääntulo tontille niin, että mahdollisimman vähän lumitöitä, eli omaa tietä
-kahden auton katos kiinni talossa isot varasto tilat tallin päässä. Tontin pohjoisreunalla
- iso terassi etelä länsi kulmalla.

kulku autokatoksesta arkieteiseen

Alakertaan
-Kompleksi: jossa arkieteinen (kulku siihen autokatoksesta).  kodinhoitohuone (mahdollisesti syvennys jonka läpi ei kuljettaisi), sekä vaatteiden kuivausnurkkaus, 
vaatehuone, pesuhuone ja sauna, vessa, joka hieman erotettu muusta tilasta seinäkkeellä yms.
-yksi makuuhuone, joka olisi aluksi leikkihuone ja myöhemmin vanhempien makuuhuone. Vessaan tai kph kompleksi oli mahdollisimman lähellä.
-U-keittiö saarekkeella. Keittiöön pääsisi kulkemaan mahdollisimman näppärästi autokatoksesta. Keittiö olisi suojaisessa syvennyksessä.
-ISO ruokailutila tai sijoittelu niin, että tarvittaessa voi tilaa ottaa olohuoneesta.
-Kohtuullinen olkkari jonka ikkunat länsi-etelän suunnassa. ruokailutilasta - olkkarista kulku terassille.
Pikku vessa.
-Portaikon alustaa voisi hyödyntää vaikka vaatehuoneessa.
-pääsisäänkäynti ilman tuulikaappia.
-Portaat eivät lähtisi eteisestä oven läheisyydestä

Yksi vaihtoehto kodinhoito kompleksista ja vessa erottamisesta muista tiloista


Hyvä ratkaisi kodinhoitokompleksille - ei tarvitse kulkea kodarin kautta pesulle.

Yläkerta:
4 makuuhuonetta
iso vaatehuone
Pikku kylppäri
pieni aula, jossa mahdollisuus telkkarin katsomiseen
Aulasta pääsisi pienelle parvekkeelle.

Kivan simppeli yläkerta (vaatehuone saisi olla isompi.

Olisiko ideoita tai vinkkejä mitä kannattaisi huomioida?

Vähän ohi blogin aiheen, mutta lapsiperheen elämäänhän se tämäkin ;)

20 kommenttia:

  1. Me lähdettiin suunnittelemaan tulevaa kotia ihan käytännöllisyyden kautta. Vaikka nyt lasten valtakunta yläkerrassa tuntuukin melko mukavalle niin päädyttiin kuitenkin yksitasoiseen ratkaisuun. Pyykkihuolto, siivoaminen jne. kun ovat paljon helpommat ellei niitä rappusia ole välissä. Lastenhuoneet tulee siis nyt sijoittumaan talon toiseen päähän. Kodinhoitohuone tulee erilleen saunatiloista eli pesulle ja saunaan mennään pukuhuonen kautta. Hiekkakamppeilla tullaan sisälle kodinhoitohuoneeseen, pyykki käsitellään muualla kuin hiekkaisella alueella ja ompelulle yms. äidin puuhasteluille on huoneessa omat tilansa. Khh on siis kyllä neliömäärällisesti monia valmispohjia. Keittiössä ja olohuoneessa on paljon tilaa, mutta siellä sitä yhteistä aikaa vietetäänkin! Vaatehuoneita meille ei tule yhtään vaan jokaiseen makuuhuoneeseen tulee kunnon kaapistot kuten myös tilavaan eteiseen. Säilytystilaa on varattuna myös työhuoneeseen tulevaan kaapistoon ja ulkorakennuksen pieneen lämpimään varastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meilläkin kaikki lähtee siitä käytännöllisyydestä ja arjen toimivuudesta. Meillä on isoin pähkäily juuri noiden kerrosten kanssa. Nykyinen toimi kahden lapsen kanssa - just makkarit toisessa päässä ja vanhassa oli vielä silleen kulmauksen takana toimi, mutta viiden makkarin mahduttaminen yhteen tasoon tuntuu mahdottomalta! Montako makaria teille tulee. Pyykkihuolto menis niin, että kodarin viereen tuolis iso vaatehuone johon vaatteet laitetaan, jolla vältettäs sitä pyykin reijaamista pitkin taloa. Yksi vaihtoehto olisi, että pesutilat ja kodari ois ylhäällä VAIKEETA!

      Poista
    2. Meille on tulossa 5 mh joista tosin yksi tulee ainakin näin aluksi työhuoneeksi. Vanhempien makuuhuone on suunniteltu niin, että tarpeen tullen työpöydän pystyy sitten siirtämään sinne. Olemme pyrkineet myös suunnittelemaan tilat niin että ne on sitten elämänvaiheiden muuttuessa tarvittaessa helposti muunneltavissa.

      Poista
    3. Olisipa jännä nähdä se teidän pohja. Pyydettiin suunnittelijaa tekemään luonnos myös yksi tasossa.

      Poista
    4. Voin katsoa lähipäivinä löytyykö meidän koneelta yhtään kuvaa ja jos löytyy niin laittaa vaikka sähköpostilla jos haluat.

      Poista
  2. Täälä myös raavittu päätä neliöiden kanssa, tai siis minä, mutta ei passaa hätiköidä :) Me on todettu ett tuo katos talo yhteydessä on paras, ja kun se yhdistyy vielä kuistiin, niin pääsee autosta kivana sisälle, hyvä myös lasten kanssa. haaveilen isosta toimivasta khh, jossa olisi vaatehuone myös. Ja lisä makkareita sekä tarpeeksi avarat yhteiset tilat joissa voi puuhata. Mitä tässä nyt on ppinut kun on kaveri suunnittelija, niin kun on tontti valmiina niin alkaa siihen mallaileen sopivaa taloa, eli piirrättää just siihen sopivan talon, ja listaa kaikki toiveensa. Ihan hevillä ei ainakaan itse alkaisi rakentamaan kokonaan. JOitakin helppoja sisä hommiahan on kätevä napata, mutta nekin vie aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän oli siinä entisessä talossa näin ja siinä, kun vielä oli heti se arkieteinen josta oma sakki kulki ja vielä lisäksi kettiö heti siinä arkieteis - kodarin jälkeen niin ostoksetkin sai niin kätevästi sisään. Muutenkin siinä oli kyllä tosi hyvä pohja ilmansuuntineen jne, sekä makkarit omassa rauhassa, mutta auttamattoman pieni. Sama tyyppihän se pyydettiin mallaileen tuota meidän talon tarjousta.

      Poista
  3. Ei varmasti sellaista taloa olekaan, jossa kaikki olisi kohdallaan. Me ostimme talomme, kun se oli n. 4 vuotta vanha. Monia ratkaisuja tekisin toisin, kuin talossa on tehty, esim. kausivaatteille ei tahdo olla säilytystilaa. Ja tykkäisin, että olisi hieman modernimpaa. Mutta silti tämä on meidän koti, enkä haluaisi kyllä poiskaan muuttaa. Ja pintoja ollaan laitettu mieleiseksi ja ne ovat muutenkin ajattomia. Meillä on 4 henkinen perhe ja kolme makaria riittää oikein hyvin. Kummallekin lapselle on oma huone.
    Onko teillä perhe kasvamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tämä vanha toimi valtavan hyvin kahden kanssa ja periaatteessa noihin isompiin makkareihin menee kaks lasta/huone, mutta varmasti tulee vielä aika, kun lapset haluaa omansa. Meillä tässä on kyllä ihan hyvin pitempi aikaista säilytystilaa - lämminvarasto ja käyttöullakko . niihin on koitettu viedä sellaista tavaraa jota ei päivittäin tarvita, jotta sais sisälle tilaa. Tässä mannannu, että jos ois kodarin ovi puol metriä eri suuntaan ois saanu siihen perälle vaatehuoneen - nyt siinä on liukuovet, mutta taakse ei mahdu esim elfan vedettävät korikot, kun yhden himpulan valokatkaisimen takia määräyty ovien sijainti. nyt harmittaa, että ois vaan pitänyt vaatia laittamaan vaikka niin, että ois jääny katkaisin kaapin sisälle, kun aina se kaappi sen pari senttiä ravollaan on - pläääh!

      Poista
  4. Eikö 4 makuuhuonetta riitä kun on 3 lasta? Jokaiselle oma huone ja vanhemmille oma. Vai onko perheenlisäystä tulossa? ;)
    t. Anonyymi Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa tässä saatta käydä niin ettei kaikille olisi omaa makkaria

      Poista
  5. Kylläpä meille olisi harmi, jos muuttaisitte! Vinkkejä olen huono antamaan, mutta meille itselle kotia etsiessä tuo kodinhoitohuoneen tilavuus oli yksi tärkeitä kriteereitä ja itse inhoan myös ahtaita eteisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodariin itekkin kiinnitän suuren huomion - aivan ihmeellistä, että valtaosassa noissa pohjissa ne on varmasti jätetty pienimmälle huomiolla! Haluan sen kodari systeemin eroteltua erilaisiin toimintoihin - itse lattia alaan ei tarvii neliöitä haaskata, mutta se arkieteinen ois ehdoton ja se ettei kodarissa ois kengillä - jee kun märkä puhdas vaate tipahtaa pyykätessä siihen lattialle josta yks on juuri kävelly kengillä :) enkä halua, että kodarin läpi kuljettaisiin pesulle kodari on varmasti se kodin tila joka on harvoiten aivan järjestyksessä. Pyykin kuivauksellekin pitäisi olla oma kulmaus ei niin, että se teline ois vaan siinä lattialla töröttämässä. Tuulikaapit ei oo kyllä kivoja - tässä nykyisessä ois ollu iso tuulikaappi eli ihan jees jos ei olosuhteet ois pakottaneet laittamaan siihen kengille liukuovikaapiston. Niin ja muuttaminen ja rakentaminen on ihan hiiirveen epätodennäköistä, mutta käännetään nyt tämäkin kivi.

      Poista
  6. Lähinnä materiaalimietteitä on tullut tehtyä aikoinaan siivoustöitä kesäisin tehdessä. Kylppäriin ehdottomasti tumma laatoitus ja saumat, sillä valkoisia saumoja on inhottava putsata ja ovat aina likaisen näköisiä, kaappien ovet helposti puhtaana pidettävää materiaalia, josta ei näy sormenjäljet, ei rosteripintoja, keittiöön kivitaso, hellaan upotettavat säätönapit, kunnon panostus vaatesäilyykseen eli ulos vedettävät korit/hyllyt tai riittävän kapeat hyllyt ettei jää hukkatilaa taakse, kun en tykkää pitää vaatteita takana. Kaikki makuuhuoneet ja myös vieraiden majoitukseen tarkoitetut huoneet, joissa tarkoitus nukkua, eri siipeen tai yläkertaan kuin olohuone/keittiö, jotta siellä voi rauhassa istua ja viettää iltaa häiritsemättä jo nukkumassa olevia. Riittävästi säilytystilaa ulkovaatteille ja kengille eteiseen, oma säilytystila khhn yhteyteen liikuntavarusteille ja -vaatteille, takka/leivinuuni. Mukavuuslattialämmitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on just samat ajatukset kun meillä!!! Meillä on jo tähänkin taloon valittu pinnat, kuten kirjoitit - ei oo rosteria ja lattialistatkin valittiin niin ettei tarvi kaks kertaa viikossa imuroida, no kivi tasoa ei saatu ja vaatesäilytys on viety ihan maksimiin mitä pystyttiin, kun levyt oli osto vaiheessa sisällä. Meillä on iso liukuovikaapisto kengille ja laukuille. Vaatekaapit täällä oli valmiina, mutta otin hyllyt pois ja vaihdoin korikkoihin. Tuota kodaria on koitettu muokata niin, että sinne sais niitä liikunta varusteita, mutta jäkis kassi ei sinne mahdu vaan se on lauteiden alla :) Takka/leivarikin ja lattialämmitys löytyy - niin tätä kirjoittaessa sitä miettiin, että niin miksi me sitä rakentamista mietittiinkään - ai niin makkarit loppuukesken ja voin vaan kuvitella mikä shöy on jonkun vuoden päästä vessa vuoroista tuohon pikku koppiin ;)

      Poista
  7. Suosittelen makuuhuoneiden neliömääräksi vähintään 12. Me saatiin aikanaan tuo neuvo ja nyt meidän neljästä makkarista pienin on 12 ja suurin 16 neliötä. Ollaan oltu todella tyytyväisiä nyt kun lapset on jo koululaisia. Huoneisiin on saatu kivutta soittimet ja pelilaitteet ja kavereitakin mahtuu kivasti kylään/yöksi. On myös helppo pitää puhtaana kun ei ole täyteen ahdettu sänkyä kirjotuspöytää kirjakaappia nojatuolia ym. Toinen kiitollisuuden aihe on suuri eteinen jossa iso peiliovikaappi urheiluvälineille.
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt aika isot makkarit, juurikin pienin sen 12 ja isoin 16. Mahtuu hyvin kaksi lasta huoneeseen, mutta mietitty miten isompana? Jos yläkerta ois teinien valtakunta jossa jokaiselle oma koppi ja yhteinen olkkari pelikoneineen. Meillä on kodasilla liukuovikaapisto myös harrastajille, mutta eteiseen en enää halua peilikuvia - sen päätin eilen. Pyyhin peilit päivittäin, kun aikuinenkin saa siihen sormenjäljet. Lapset ei jaksa raskasta ovea vetää kunnolla kiinni. Meille tulisi liukuovet jostain muusta matkusta ja erillinen iso peili.

      Poista
  8. Iso kodari on kun suurin haave tällä hetkellä, just vaatehuone pienten vaatteille samaan yhteyteen ja arkieteinen erikseen. Arkieteinen saisi olla niin iso että esim kesäksi tarvis talvivaatteita pakata mihinkään. Meillä ainakin omat huoneet olisivat ihan turhaa, kun tytöt on aina yhdessä kuitenkin. Haaveita vaan, 5 lasta ja 3 makkaria, näihin aiotaan mahtua vielä monta vuotta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minäkin ajatellut, että kaksi aika saman ikäistä menee samaan huoneeseen ja varsinkin tytöt. Itse muistan kuinka ärsytti veljen pikkuautot lattialla, vaikka kuinka huonetta oli koitettu jakaa kirjahyllyllä.

      Poista
  9. Jossain vaiheessa makuuhuoneen neliöitä tärkeämpää on kyllä se, että jokaisella on "kömmänä". Jos vielä nuorison kotona asuessa sattuu niitä miniä- tai vävykokelaitakin kylästelemään :) Monitoimi- ja parvisängyillä saa tilaa, ja vieraita varten mahtunee vuodesohva tai vuodetuoli/rahi.

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!