Amalian Helmiä

13. syyskuuta 2016

Harmaat humputtelijat

Tämän viikon vai paremminkin kuukauden tai vuoden teemaväri on harmaa.
Sunnuntaina mentiin lopulla porukalla humputelemaan ostariin isukin ja vanhimman pojan mennessä metsälle (tiedossa oli ettei siellä varmaan edes näkyisi lintuja, mutta kolme sankkoa poimivat puolukoita).
Lähtiissä napattiin itselaukaisevalla muutamat potretit, jotka tyylikkäästi tarkensivat miten sattuu.

Olen aivan ihastunut tuohon omaan uuteen Gina Tricotin neuletakkiin. Se on vahvaa vähän jäykääki neulosta ja olen pitänyt sitä myös takin korvikkeena. Saman tuntuinen, mutta pidempi ja musta neuletakki houkuttaisi Silverjuglella.

Sen päiväkotivaatteiden valkkauksen kerralla koko viikoksi kaappiin viikkauksen yhteydessä totesin jo ensimmäisellä viikoksi hyväksi taktiikaksi. Siksipä tuolta lopusta löytyy kuvat meidän tämän viikon päiväkotivaatteista, harmaata tietysti.










Pompdeluxin, metsolan, silverjunglen ja versonpuodin kasat. Mikä ei kuulu joukkoon?
(Pompdelux, kun ei ole kotimainen lastenvaate... taisipa kassassa olla myös Noshin housut)

2 kommenttia:

  1. Itse tykkään harmaasta (oikeastaan melkeen kaikki harmaan sävyt on kivoja, oli sitten tummaa taikka vaaleaa), mutta silti mulla on ihan tosi vähän harmaita vaatteita. Muutenkin pukeudun eniten mustaan ja mietin, että miksen voisi yhdistää pukeutumisessa mustaa ja harmaata. Esimerkiksi pitkä musta tunika ja harmaat housut (tummat tai vaaleat) tai tummanharmaat legginsit. Jotain kotivaatteita multa löytyy kyllä harmaana.

    Muistan, että lapsena/nuorena tuli pukeuduttua ainakin harmaisiin vaatteisiin, mulla oli ainakin joku RCollectionin huppari tai vetoketjullinen paita. Ehkä myös RCollectionin collegehousut tais löytyä harmaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miehellä on edelleen sellaiset nuorena ostetu rcollectionin harmaat collarit - ilmankos niitä kankaita kehutaan ja itsellekkin niitä olen hamstrannut ja ommelut pojille. Se rocserin collarin harmaa on ihan täydellinen!

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!