Amalian Helmiä

1. lokakuuta 2014

Koulu- ja päiväkotikuvaukseen

Täällä viikolla tyttöjen koulussa on koulukuvaus ja ensi viikolla on pojan päiväkotikuvaus.
Jotenkin nyt oli vaatteet ihan hakusassa. Pompin kutsuilla katsastin kyllä neulepaita valikoiman ja ostarireissulla myös, mutta kivoja neulepaitoja, (joissa ei ole mitään blingbling tekstiä tai muuta kuvaa rintamuksessa) mutta ei löydetty. Oikeasti talveksi olisi kiva löytää neulepaitoja kouluun.

Viime vuonna kuvissa oli värikästä, joten tänä vuonna vuorostaan jotain hempeän harmoonista.
Nuoremman tytön kuvaus oli eilen ja hän halusi päälleen tämän Pompdeluxin laatikkotunikan.
Hiukset tyttö halusin kiharrettavan, mutta aika suorat ne ainakin noin koulupäivän jälkeen olivat. Minä olisin halunnut tehdä letin.


Tänään on esikoisen kuvaus ja hän halusi laittaa Pompdeluxin kesämalliston tunikan/mekon ja pompin neuletakin. Muuten tyttö saakin selvitä siellä hiusten kanssa yksin, kun minulla on töitä.
Tehtiin illalla pikkulettejä, joten auki hänkin hiukset halusi.

Pojan kuvaukseen kasasin tällaisia vaatteita. Pojalta löytyisi kyllä Pompin sinivalkoinen neuletakki, joka olisi varmaan kätevä vetäistä päälle juuri ennen kuvaa, mutta ovat tuolla päiväkodissa jotenkin niin siistejä, että harvoin tulee pyykkipussi kotiin. Aluksi varasin sinne kahdet, jopa kolmet varavaatteet, mutta harvoin tarvitaan niitä yksiäkään. Viimeksikkin oli vaippa vain päivä unilla valskannut.

Pojan kuvauksen yhteydessä toivoisin saavani myös sisaruskuvan, mutta siihen laitetaan sitten jotain värikkäämpää ja tyttöjen hiukset laitan varmasti letille :)

Vanhoja postauksia päiväkoti/koulukuvauksista löytyy viime vuodesta täältä kootusti useammasta kerrasta täältä

Minkälaisia vaatteita suositte kuvauksissa?

11 kommenttia:

  1. Esikoisen koulukuvassa oli valkoinen pitsikoristeinen yksinkertainen paita ja harmaat pallolliset leggarit. Hiukset olivat päänkiertävällä ranskiksella ja latvat kiharrrettiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mää olisin kans halunnut tytöille ne ranskikset, kun oisivat varmasti paremmin pysyneet kuvaukseen asti

      Poista
  2. Viimetinkaan jäi meilläkin kamppeiden miettiminen... Pompin ruskea - roosalla neuletakilla + farkkulegginseillä mentiin. Luonnostaan hieman kihartuva tukka piti tietysti suoristaa suoristusraudalla ;) Kiinni ei saanut laittaa, koska äiti kuulemma osaa tehdä vain sellaisia kampauksia, että näyttää pojalta :/ - MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, että aina halajaa sitä mitä ei itsellä ole - suora tai kihara tukka - suora varmaan pysyikin koko päivän toisin, kun kihara. Aika samanlainen setti teillä, kun meidän esikoisella.

      Poista
  3. Meillä tytöllä oli Pompin vaatteet. Hiukset letitettiin aamulla, mutta ei ollut paksuissa hiuksissa letti menossa mukana pysynyt. Isommalla pojalla on yleensä kuvauksissa ollut neule ja farkut. Pienimmän kanssa sitten aikanaan mennään sanoilla linjoilla tai sitten ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin pomppia - se on kyllä aika perusvarma. Meillä on vanhemmalla paksu, mutta liukas tukka niin täytyy laitaa hiuspuuteria jos meinaa, että letti pysyy viittä minsaa pitempään ja kauheen kireelle kiskoa - se aina ite sanookin, ettää kireemmälle kireemmälle :)

      Poista
  4. Teit niistä pojan juhlavaatteista kesällä postauksen.. Ellokselta löytyi vertbaudetin ihana asu meidän nuoremmalle pojalle.. Eli harmaat henkselihousut ja vaalea paita.. Mut oisko sulla vinkkejä, mistä löytyi isommalle pojalle kivoja kamppeita? Onko noi vertbaudetit muuten millaista mitoitusta? Mahtuuko 94cm siis 94cm / 2v päälle? :)
    Kiitti, jos viitsit jelpata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko kattonut Nextiä - sinne ite vasta kurkkasin juhlavaateita katsastamaan - siis meidän kaks veelle takuulla menee minusta ne aikalailla vastaa kokoaan, mutta tietty tullu vastaan niitäkin kappaleita, että ovat olleet isompia mitä oletin (just yhet neulemekot saa oottaa vielä ainakin vuoden) ja sitten niitä pinempiä, ehkä kuitenkin mieluummin isoa, kun pientä...

      Poista
    2. Pitääpä kattoa toi Next sitten..

      Tosiaan siskon vauvan ristiäiset tulossa ja nuoremmalle pojalle löysin tämän
      http://www.ellos.fi/vertbaudet/2-osainen-asu/425283?N=1z1419aZ1z141pmZ1z141qyZ1z141o7&Ns=Freshness|0&Nao=30&selArt=154471

      Mut mistä löytäis 4v / 116cm jotain kivaa.. H&M oli kivan yksinkertaisen tyylikäs vaaleanharmaa kauluspaita ja musta kravaatti, mut en tiiä sit onko se liian tylsä ja jotenkin hautajaismainen..? Olis kiva, että löytyis jotain samaa tyyliä ku toi nuoremman pojan asu.. Henkelit ois kivat!

      Plaah.. On tämä vaikeaa.. Omaa mekkoa en oo vielä ehtinyt edes katsoa =D

      Poista
  5. Aivan ihania juttuja! Meillä ei ole koskaan ollut kuvausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut myös srk.n perhekerhossa ja nyt suunnittelevat perhetuvallekkin, mutta taidan ottaa kuitenkin yhteiskuvan päiväkodilla päivän päätteeksi.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!