Amalian Helmiä

8. lokakuuta 2014

Lisää säilytystilaa osa. 1

Olemme tässä harrastaneet säilytystilan järkeistämistä.
Jo pelkästää vauvan tulo aiheuttaa ketjureaktion - tarvitaan tila vauvanvaatteille.

Aloitimme olohuoneen tv-tasosta.
Hankimme neljä Ikean Bestån 60 -64 senttistä runkoa. Tässä sattui raskauskoomassa moka, kun tarkoitus oli ostaa kaksi 120 leveää, mutta jälkikäteen ajateltuna ehkä tämä olikin parempi näin. Seuraavalla kerralla hankitaan sitten ne ohuet levyt kaappien päälle.

(kuvassa näkyy myös pojan suuressa suosiossa oleva Spherovelon, joka on saatu Geffer Groupilta, siksi myös olkkarin pöytä on sivussa)


Nyt kaapit sulkevat sisäänsä meidän kaikki valokuvat - joten saadaa makkarin sängyn päästä kokonaan poistettua kaksi epäkäytännöllistä arkkua/laatikkoa. Siten saatin leveämpi kulkutila vauvan lipastolle ja sängylle.
Kaappeihin saatiin myös kaikki cd ja dvd levyt, joten nyt tuli tilaa myös työvieraspukeutumis-huoneen kaappiin. Lisäksi jäikin vielä tilaa kaappiin.


Pleikka menee kätevästi kippioven taakse ja ei kerää pölyä, kuten ennen. Nyt ehkä saadaa asennettua se vahvistin paikalleen, kun on sille parempi paikka.

Ennen meillä oli perus tv-taso, jonka sisään mahtui jokunen onneton DVD ja pleikat ja muut pölyttyivät avohyllyillä ja ennen kaikkea olivat helposti pikku sormien räplättävänä. Nykyinen syteemi vie käytännössä saman tilan, koska ei tuohon seinälle oikein sopinut muutakaan hyllysysteemiä. Muuten tv-taso oli ihan ok - vaikkakin ehkä vähän sen romanttisen kauden jäämiä ;)

3 kommenttia:

  1. Hei! Tyylikkään näköinen taso. Onko nuo kaapit 40 cm syviä? Entäs hyllyt, onko yksi ja pitääkö ne ostaa erikseen? Voikohan noita saada pysymään kahta päällekkäin?
    Kiitos jos jaksat vastailla. Vähän nolona tunnustan, että meiltä on vartin ajomatka Ikeaan, mutta täällä naapurimaan suurkaupungin Ikeassa on aina kamala tungos. Yritän tehdä tarkan suunnitelman ja täsmäiskun oikealle osastolle. :)

    Mukavaa syksyä sinne lapsuuteni asuinseudulle!

    Terveisin, Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ON 40 senttiä syviä- eli just soppelit. Tuollaisen kokoisessa tulee kaksi hyllyä mukana - ja osa hyllyistä jäikin yli, kun korkeiden valokuvakansioiden takia mahtui kaappiin vain yksi hylly. Nuo ovet sitten pitää ostaa erikseen, mutta saranat tulee mukana, paitsi nuo kippisaranat.

      Noita runkojahan on montaa eri kokoa.Meiltä löytyy pojan huoneesta 128 senttiä korkea kaappi, joka on siis kaksi kertaa tuo, mutta mikseipä tuotakin voi kasata päällekkäin?

      Ai sää oot täältä kotoisin - minä oon kuule asunut ensimmäiset neljä elin vuottani siellä seudulla mitä te nyt jos oikein käsitin :) vissiin jotain 200 kilsaa rannikkoa ylös päin - että tergut vaan takasin :)

      Poista
  2. Näyttää hyvälle nuo tasot. Hauska kun itsekkin hävitin vasta perinteisen tv-tason juuri samasta syystä. Mietin samoja kaappeja, mutta päädyin toiseen ratkaisuun. On siis kiva nähdä nämä paikoillaan.

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!