Amalian Helmiä

27. marraskuuta 2014

Kierrätys- tai uusiolahjat

Oletteko harrastaneet kierrätyslahjoja?
Me olemme jonkin verran saaneet kierrätyslahjoja mm. luistimet, keijupuvun jne.
Viimeksi maanantaina poika sai kierrätetyn auton synttärilahjaksi.
Minä otan oikein mielellään vastaan kierrätettyjä lahjoja. Silmissäni lahja on vielä hieman"arvokkaampi" kierrätettynä mitä se olisi uutena.

Itse en ole osannut vielä kierrätettyjä lahjoja harrastaa, vaikka kierrätysaate on lisääntynyt entisestään. Lahjojen osto yleensä aiheuttaa painetta, kun koittaa viimeiseen asti välttyä turhakkeiden hankinnalta. Yrittäen keksiä lahjan saajalle tarpeellisen tai kulutuslahjan. Lahjakortit tai leffaliput ovat löytyneet useasti paketista, varsinkin jos ei lahjan saajan tarpeita tunne (nyt olemme tilaamassa kummitytöille ristiin lehdet).

Tänä jouluna olen petrannut omien lasten lahjojen kanssa ja pojalle ostin kirppikseltä kaksi kuin uutta lego-autoa, jotka lahjalistalta löytyivät. Esikoiselle hain aamulla paikalliselta fb-kirppikseltä ostamani Tiina-kirjat. Sattui niin hyvin, että näitä ei meillä kotona ole, eikä kirjastostakaan lainattu. Muutoin tällä hetkellä olen ostanut tai tilannut kaikille lapsille jonkun oman askartelujutun. Tytöt toivoivat myös filmejä ja teen lahjakortit joilla saavat luvan vuokrata Viaplayltä filmit.


9 kommenttia:

  1. Kirjoittelin aiemmin blogiin kierrätyslahjoista, tai lähinnä siitä että meille sellaisetkin ovat tervetulleita lahjoja. Muutama kierrätyslahja on saatu ja kerran pidettiin leikkitreffit leluvaihtareiden merkeissä. Tykkään itse tuosta ideasta, ei kaiken tarvitse olla aina uutta. Mutta jotenkin olen ollut huono antamaan kierrätyslahjoja, pitäisi ensin olla varma että vastapuoli on yhtä innoissaan ideasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla tosiaan varma vastapuolesta. Tuollaiset leluvaihtarit olisivat hyvä idea!

      Poista
  2. kuopus sai 3v lahjaksi muumitalon+sisällöt, kirppikseltä =) onneksi täti jakaa mun kanssa samanlaiset aatteet suunnilleen kaikessa elämässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset lelut ja myös esim. Legot ei mene miksikään, joten paljon mieluummin käytetty kuin uusi.

      Poista
  3. Me annettiin isommalle pojalle kerran synttärilahjaksi käytettynä ostettu lelu. Oman perheen ulkopuolelle ei olla vielä hankittu kierrätettyä, mutta itse kyllä tykkäisin jos meidän lapset saisi. Pääasia mielestäni on lahjan olevan mieluinen saajalleen eikä se onko se uusi vaiko käytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekään ei olla muille annettu käytettyjä lahjaksi, mutta muuten olen vienyt kirppislöytöjä. On tietyt perheet joille käytettyjä voisin ajatella antavansa.

      Poista
  4. Kierrätyslahjat ovat minunkin mirleen =)
    Olen itse ostanut omille ja siskon lapsille lahjaksi leluja (legoja, muumitalon, muumilaivan, puuha-pete juttuja...) ja kerran pakeyoimme siskonlapselle synttäriksi meille tarpeettoman, uudenveroisen Fischer Price lentokoneen. Toki meillä ostetaan suurin osa lahjoista uutena, mutta tulen aina yhtä iloiseksi jos onnistun löytämään jotain kirpparilta. Ai niin ja poika sai kerran vanhemmalta serkultaan synttätilahjaksi hänen vanhoja dinojaan - hienoa minusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ei käytettynä mene kyllä miksikään. Barbiet tahtoo kirppiksillä olla takkutukkia. Kirppiksellä ei noin vain löydykään sopivaa lahjaa, kuten kaupasta. Ite ajattelin kaivella joulun alla kynttilä kaappia ja laittaa pikkumuistamisiin niitä ei oman värisiä kynttilöitä.

      Poista
  5. Hyvä idea - viime jouluna annoin setin kierrätyskirjoja :) Mutta tosiaan, tätä tahtoisi tehdä ehkä enemmänkin, mutta jotenkin arastelee kun ei aina tiedä miten muut suhtautuu :)

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!