Amalian Helmiä

13. maaliskuuta 2015

Kirpputorilla

Oletteko käyneet kirpistelemässä?
Me käytiin viikko sitten pitkästä aikaa Oulun kirppiksillä.
En ole saanut aikaiseksi pojan kanssa sinne lähteä, vaikka sinnikäs shoppailukaveri onkin.
Täytyy vain aina miettiä miten kirppisten ahtaille käytäville ja pieniin kärryihin mahtuu.
Voisi mennä tietysti niillä meidän uusilla tuplilla, eli Phill&Tedseillä, jotka on jo todettu kaupoissa huipuiksi. Pojun sain kuitenkin jättää viimeksi isukille ja tein ensimmäisen kerran niin, että nosti vauvan turvakaukalosta kantoreppuun. yhtä sutjakasti sen sai reppuun mitä vaunut kontista ja olipa helppoa kierrellä ilman kärryjä tai rattaita, eikä tarvinnut odotella edelle kulkijan etenemistä, kun ohi ei mahdu.
Tänään vois kävellä tuonne oman kylän kirppikselle, kun vaikuttaa tulevan taas kaunis päivä. 
Pitäisi saada kyllä meidän omia pieneksi menneitä vaatteita pois ja ainakin pari pinkkiä pyörää.
Tänä keväänä ei kuulemma olekkaan MLL.n perinteistä kirppistä, jossa olen käynyt myymässä, joten on keksittävä jotain muuta. Viedäkkö tuohon paikalliseen vai Ouluun vai lähtä myyjäksi Oulun suurkirppikselle. Vai myydäkkö nettikirppareilla? säkkitolkulla olen myynyt vain ilmoittamalla paikallisella fb-kirppiksellä, että saa tulla penkomaan.

Viimeaikaiset löydöt:


Liivejä rakastavalle tytölle HM.n liivi 2eur, Vertbaudetin hame 2eur, Tupperin pullot 0,5eur/kpl, Metsolan huppari 5eur ja se todellinen  aarre eli Sarviksen voirasia 1eur

14 kommenttia:

  1. Minä kävin kanssa Oulun parilla suurimmalla kirpparilla nyt viime viikolla kun katsastin vähän tilannetta, mistä ottaisin pöydän ja täytyy sanoa, että niin paljon sotkusia pöytiä ja sellaista roinaa oli oikeasti myynnissä, että ei niitä pöytiä viitsinyt edes penkoa. Jotenkin taso on laskenut kirppareilla todella paljon vai onko ihmiset alkaneet vaan euron kuvat silmissään viemään myytäväksi ihan kaiken sen ylimääräisen mitä nurkista vaan irtoaa ?? Oikeastaan tästä syystä ja toki välimatka, itse päädyin sinne "paikalliseen" kirppariin.. Siistit tilat ja lyhyt ajomatka.

    Kivoja löytöjä teit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan saman huomion tein - pitkästi sai vain kävellä loossien ohi pysähtymättä. Mietin, että onko joku välikausi menossa, että ihmiset ei ole vielä ehtineet koluta kaappejaan vai mikä on.

      Poista
  2. Koska on Oulussa suurkirppis? :)

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 25.4 Ouluhallissa ja Luulajassa samaan aikaan

      Poista
    2. Onpas harmi kun sattuu samaan aikaan! :(

      Poista
  3. Kivoja löytöjä! Itse en viime aikoina ole juuri mitään löytänyt. Tai pienimmälle löysin vielä aivan ylisuuret me&i:n tosi hyväkuntoiset velourhousut huimaan 0,5€:n hintaan! Yleensä noista pyydetään täällä ihan hirveitä hintoja ja etsimällä etsin virheitä vaan en löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ompa olleet edukkaat housut. Vähemmän täälläkään on ollut ostettavaa ja harmittaa tuo mll.n kirppis, kun eivät järkkääkkään

      Poista
  4. Mun "lastenvaaterakkaus" on saanut parin viimeisen viikon aikana kolhuja. Meillä on viisi poikaa (14v, 11v, 5v, 3v ja 5kk). Olen täysin kyllästynyt vähintään pari kolme kertaa vuodessa (vauvalla paljon useammin) tapahtuvaan pienten vaatteiden poisottoon kaapeista, suurempien kokojen kantamiseen laatikkotolkulla alas vintiltä ja niiden läpikäymiseen ja jälleen "kaapittamiseen". Jos ottaa esille vaikka 120cm vaatteet, on paidat sopivia, mutta housut vielä pitkiä ja ne pitää viedä takaisin säilöön, MUTTA muistaa viimeistään puolenvuoden päästä kantaa takaisin alas ja ottaa silloin käyttöön. Aikaa vaatteiden läpikäymiseen ei vaan tunnu olevan riittävästi. Olen huomannut, että joitakin isojen poikien vanhoja vaatteita siirrän kaappiin ja takaisin vintille vietäväksi, mutten ole kertaakaan käyttänyt niitä pikkupojilla. Ovat kyllä hyvälaatuisia vaatteita, mutta joku vain on vuosien aikana muuttunut. Omat mieltymykset? Kyllästyminen, kun on jo kahdella niitä käyttänyt? Monet noista vaatteista sekä paidoista että housuista ovat tosi leveää mallia ja ehkä siksikin jotenkin outoja tänä päivänä. Päätin jo raskausaikana, että tälle vauvalle pieneksi jääneitä vaatteita en enää kuljeta vintille. Kerään jokaiselle pojalle muutamat pienet vaatteet muistoksi ja loput laitan kiertoon. Nyt olen kuitenkin törmännyt juuri noihin kirjoittamiisi kysymyksiin. Missä niitä myyn? Tai minne niitä lahjoitan? Ja siihenkin rumbaan pitäisi löytää sitä aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on laatikko johon laitan aina pienet vaatteet ja toinen loota kirppikselle meneville ja sitten vien kerralla koko laatikon seuraavaan paikkaan. Jos ois yhtään isommat ikäerot niin malli ehtis kyllä muuttua niin ettei viittis pitää. Nyt parhaimmillaan velä myydään samaa, kun menee jo seuraavalle pojalle. Tytöthän nyt pitääkin samaa kokoa, mutta joskus kun ostin tytöille samanlaiset eri koossa niin ei sitä tahtonut jaksaa enään toisella katella toistamiseen. Mulla kerty kauheet jemmat tyttöjen vaatteita, kun en eka raaskinu laittaa pois ja nythän niitä ei sitten osata kukaanplääh !!

      Poista
  5. Kävin itse aika vasta uudella 1kirppiksellä, joka on Ruskossa. Siellä on tilaa liikkua rattailla tai ostoskärryillä ja muutenkin toimivuutta on suunniteltu. Kannattaa käydä tutustumassa, itse ainakin tein hyviä löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää eka suunnittelin meneväni sinne, mutta täältä on sinne niin pitkä matka. Ehkä vois siinnekin asti joku päivä hurauttaa.

      Poista
  6. Tykkään kierrellä kirppiksiä, vaikka meilläkin on välillä ollut se ongelma ettei nuoremmille niinkään tarvitsis ostaa, jos ei jotain "löytöä" tule vastaan. Koululaisille on huonompi tarjonta, ainakin pojille.
    Tulevalle pikkuiselle ajattelin hankkia kirppikseltä sen, mitä ei kotoa jemmoista löydy. :) Sitten kun se aika koittaa. Ensin pitää vain jaksaa odottaa vauvan syntymää. ;-) Ensikengät ajattelin kuitenkin hankkia uutena sillä ajatuksella että ne olisi kiva säästää muistoksi. Piha kenkiä löytyy kyllä useitakin, joilla voi sitten pihalla konttailla.

    Ei noita koululaisten vaatteita helposti kierrätä seuraavalle veljelle, jos eivät ole samaa "sarjaa". Meillä 9v vaatteet eivät mene 8 v laiheliinille. Mutta 8 v siirrän melko helposti nuoremmalle odottamaan vuoden verran, vaikka ikäeroa on enemmän.. Tietysti osa farkuista on sellaisia että niitä on jokainen jossain vaiheessa pitänyt.
    Täällä päin oli Afrikkaan meneville orvoille keräys, ja sinne laitoinkin pari pussillista hyvä kuntoista vaatetta jota oli isommilta säästynyt pienemmille. Maku muuttuu. Isommiltakin keräsin semmoset vaatteet pois, joita eivät olleet vähään aikaan käyttäneet. Veivät vain turhaa tilaa kaapista, kun jossain muualla niille on ehkä käyttäjäkin.
    Ne lastenvaatteet mitä en säästä laitan joko uffiin tai annan sisarusten lapsille.

    Olen ollut iloinen kun kirppiksiltä on löytynyt muutamia uusia (äitiyspakkausten) kestovaippoja 2-2,5 euron hintaan. Ajatuksena olisi osa-aika kestoilla vauvan kanssa kesällä. Isompienkin kanssa "harrastin" kestoilua kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon ihan koukussa kirppiksiin. Mää oon ostanu aina ne käytetyimmät kengät jokaiselle omat. Isoin kevelee kungän kärjet ulos päin, nuorempi tytöistä sisään päin niin mitäs tulis kolmannesta :)
      Olen ajattelut kans, että kun sais nuo "epämuodikkaan" jollekkin todella tarvitsevalla.
      Mää en oo jaksanut nyt yhtään kestoilla ja täältäkin löytys niitä isokassillinen .

      Poista
  7. Minkä kokoisia ne pinkit pyörät on, mistä haluaisit luopua? Meillä voisi olla tarvetta 20tuumaiselle pyörälle.

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!