Amalian Helmiä

25. tammikuuta 2017

Tähtihousut äidin saumurista

Meillä on mennyt rikki joulu- tammikuun aikana kahvinkeitin, hiustenkuivaaja, kuivausrumpu ja siinä samalla tilattiin uusi imuri viimeisiä vetelevän tilalle. Kamerakin pitäisi uusia tai huoltaa ja paras objektiivikin hajosi jo aikaa sitten - kuvien laatu on ihan mitä sattuu. En tiedä uskaltaako edes ääneen sanoa, mutta onneksi saumuri toimii. Saumuria en  tosin ole käyttänyt, kuin kerran aikaisemmin tänä syksynä.

Koko viikon ompelutti ja lauantaina sain kaksien housujen verran ompeluaikaa miehen rallikansan ohjauksen ja vieraiden välistä.  Kangas on Rockserin vahvaa collegea. Tällainen mätsäily on eniten minun mieleen "erilaiset samanlaiset".












22. tammikuuta 2017

Loistava lahjaidea

Viikko sitten saimme odotettuja vieraita. Juhlimme samalla poikien myöhästyneitä syntymäpäiviä.
Todella hyvä idea on kerätä toilettilaukkuun hyödyllisiä juttuja, kuten hammasharja, tahna, pastilleja ja laastareita. Itse tykkään hyötylahjoista, joten varastan idean ja aion itsekkin kerätä tällaisia settejä jatkossa. 
Äidille kevään ensimmäiset tulppaani, Kiitos :)






20. tammikuuta 2017

Vapaapäivän viettoa ja uudet Gugguut


 Minulla oli tänään liukumavapaa, eikä mitään ohjelmaa!
Yleensä ne liukumat on tullut käytettyä jos on pakollista menoa. Ulkoiltiin ja käytiin poikien kanssa kaupassa. Tyttöjen kotiuduttua katsottiin sohvalla elokuva ja vähän herkuteltiin perjantain kunniaksi. Nyt voi vaikka vähän bloggailla, koska perjantaihin kuuluva viikon iso kauppareissu on jo tehty ja pojat leikkii tuossa lattialla legoilla.
Gugguun pakettikin kotiutui ja nämä on mitä ihanimmat kotivaatteet äidellekkin. Tässä paketissa oli vaatteita vain meille tytöille. Tasapuolisuuden nimissä Silverjunglen paketissa oli vain äidille ja pojille vaatteita.
 Mintun vihreä huppari on Blaan, mutta alla olisi ollut Gugguun pitkähihainen paita - hyvin sopivat nämäkin sävyiltään yhteen. 







19. tammikuuta 2017

Sinistä ja roosaa Pompdeluxin alesta

Pitkään mietin teenkö aletilausta Pompille. Lopulta, kun vaarinpaidatkin tulivat aleen tilasin pojille uudet sinisävyiset vaarinpaidat. Entisistä ei löydykkään sopivia tummansinisiä vaarinpaitoja. Tytöille tilasin tummansinisen ja mustan pitkän neuletakin. Näitä olisi saanut vielä kaikissa väreissä ja koissa. Meillä on yksi tällainen ennestään ja tytöt on tykänneet siitä kovasti ja ihmettelin miten ne eivät ole tehneet kauppaansa. Pakettiin lähti myös yhdet housut ja nämä istui loistavasti hoikan tytön päälle, eikä tarvitse vetää kiristyksiä rutulle vyötärölle. Ennestään meillä on hame, jakku ja housuja tikatusta collegesta, nyt tilasimme vielä sortsit. Sotrsit menevät niin kouluun, kun pieneen juhlaan. Näillä asustuksilla lähdettiin serkkupojan syntymäpäiville.









////////////


´¨´ö/

15. tammikuuta 2017

UuDet toppaHaalarit ja Aletusta!

-Gugguu 
-Blaa
-Reima
-Silverjungle
-Pompdelux


Piti ihan kirjoittaa itselleni muistiin, että mistä on paketteja odotettavissa. 
Kaupoille en ole ehtinyt, enkä blogia päivittämään. Sen sijaan,  jos olen päässyt istumaan työmatkoilla vänkärin penkille on voinut selata verkkokauppojen aleja.  Verkkokaupoissakin keskityin taas niihin tuttuihin ja turvallisiin. Ei paha lista silläkään katsella,  että valtaosa on suomalaisia yrityksiä.  Yksi luetuimpia postauksia on minun kotimaisten lastenvaatteiden listaus - se lista pitäisi päivittää. Tekeillä on ollut myös postaus meidän suosikkimerkeistä on ollut jo tovin tekee tekeillä.  Tämä blogihan on olevinaan joku lastenvaateblogi tai jotain sinne päin.

Kun on useampi lapsi vaatetettavana kannattaa alet hyödyntää. 
Toppavaatteet ole ostanut lähes aina vuoden vaihteessa. Mielesteni siinäkin mielessä järkevää kun yleensä näin vuoden vaihteessa on jo lunta, eikä heti haalarilla kontata kivikossa. Syksyllä jo keväällä pidettyä pukua ei niin harmita laittaa pukua ensimmäisille pakkasille, kun päiväkodin hiekkapihalla konttaavat tai mudassa möyrivät.

Pojille kotiutui Reimalta nämä Vuono haalarit. Minä jahkailin näiden ja Molon mustien Polaris haalareiden välillä - lopulta nämä vei voiton. Minä olen ihastunut vino vetskareihin ja suoriin lahkeisiin lumilukolla. Näiden kangas on jotain notkeaa ja muotoilun sanottiin olevan ergonominen. Helpolta vaikuttaa noissa puvuissa liikkua. Ihan kivasti mätsäävät tyttöjen mustiin Popdeluxin takkeihin. Näin tumma väri vaatii kuitenkin ehdottomasti heijastin hanskat.

Kunhan saan aamukahvini hörpittyä lähdemme taas ulkoilemaan tuonne pikkupakkaseen. Arki iltoina on ulkoilut viime viikolla jäneet, kun ilmat ovat olleet vähemmän ihania. Iltapäivällä suuntaammekin vielä juhlimaan syntymäpäiviä.












8. tammikuuta 2017

Pieni synttärisankari

Kaksi vuotta sitten syntyi kuopuksemme, tänään juhlimme hänen syntymäpäiviään.
Nyt hoksasi heti mikä on homman nimi ja hän on se jota juhlitaan. Tärkeänä otti vieraita vastaan ja selvästi nautti tilaneesta. Me annoimme lahjaksi ambulanssin ja nyt onkin kasassa koko hälytysajoneuvo kaarti. Monta hälytystä ne ovatkin jo saaneet. Mummon paketissa oli Ryhmä hau - yökkäri ja sankari halusi sen välttämättä päälle ja niin juhlakalu juhli yörräri kauluspaidan päällä. Ei jäänyt mummolle myöskään epäselväksi, kuinka mieluisen lahjan pojalle antoi. 
Isoveljen tapaan ensin syötiin pientä suolapalaa, jonka jälkeen vasta nostettiin kakku ja muut makeat pöytään. nsimmäistä kertaa tein marenkeja ja olivat näiden juhlien suosikit, eli varmasti näitä tullaan tekemään jatkossakin.

Syntymäpäiväjuhliin on hyvä lopettaa lasten loma, kun huomenna kutsuu koulu ja päiväkoti. 
Huomaamatta olen pitänyt blogilomaakin. Saa nähdä hipuuko tämä blogin pito vähitellen. 

Hyvää uutta vuotta kaikille.