Amalian Helmiä

28. syyskuuta 2016

Äidin tähdet


Tänään puin töihin Silverjungle uuden maxi-paidan ja kevään malliston harmaan collegejakun.
Pyysin tyttöä nappaamaan tyttöä muutaman kuvan kotiuduttani poikien kanssa. 
Hieman ryytynyt äiti eilisen 15,5 tunnin työpäivän ja flunssan ansiosta.
Olen aivan ihastunut tuodon maxi-paidan pitkään takahelmaan joka peittää pepun.
Jakku taas on vaihtelua neuletakkeihin, kun en ole muuten mikään jakkutyyppi.





25. syyskuuta 2016

Tähtiä pojille

Poika tykkää kovasti tähdistä ja pääkalloista (merirosvoista). Eikä varmaan lukijoillekkaan ole jäänyt epäselväksi, että pojan ehdoton lempivaate on tähtineulepaita.  Onneksi löysin Silverjunglen edustajan alekorista odottamaan neulepaidan isommassa koossa.
Tähdet valtaavat poikien kaappia ja samalla Silverjungle. Meidän ensimmäinen Silverjungle oli pinkkitähti pipo, joka on  varmaan heidän ensimmäisistä mallistoistaan. Edelleen pipo on tyttöjen suosikki. Poika halusi naapurin kutsuilta jo uuden tähtipipon ja tieysti mustan, vaikka äiti yritti turkoosia hänelle kaupata.
Samalla lähti tilaukseen meille East. 02 collegehousut ja bombertakki. Tytöille tilasin frillapaidan. Jos poikien kaappia valtaa tähdet niin tytöillä on eniten Silverjunglen frillaa - on muutama frillapaita, frillatunika, frillatopit, -bolerot ja housut, Äidilläkin on frillahousut, mutta nyt ostin Silverjunglelta mustan maksipaidan pidemmällä takahelmalla. Paita on ihana töihin, vaikka Silverjunglen harmaan collegejakun kaveriksi.
Tänään mentiin naapuriin kahville ja vaihdettiin päälle tähtiä. Tämä neulepaita ei ole se lemppari, mutta pehmoinen tamäkin. Tämä on tilattu jo varmaan viime syksynä, mutta on ollut tähän asti liian suuri. Toivoisin paitoihinkin mustia tai harmaita tähtiä, kun on vähän arkoja nuo valkoiset tähdet rintamuksella.







Pojan uudet Silverjunglet

Isoveljen tähdet rivissä

23. syyskuuta 2016

Mitä kuuluu

Minulla ei ole mitään aihetta mistä kirjoittaa (ehkä aiheita olisi, mutta ei tarpeeksi kapasitettia muuten) Silti teki mieli tulla tänne jotain kertomaan, kun lapset nukkuu ja on hetki omaa aikaa, eikä tarvitse ajatella aamuherätystä.


Tällä viikolla saikin herätä aikaisin, kun vihdoinkin teimme miehen kanssa yhteisen Helsingin reissun. Herätys oli aamulla ennen viittä ja kotiuduttiin yhdeksän jälkeen. Yhdessä saimme olla tasan matkat kotoa kentälle ja takaisin, sekä molemmissa päissä kentällä odotteluajat... Koneessakin saatiin istua peräkkäisillä penkeillä. Ei siis ollut kyseessä lomamatka.

Minä taisin saada koneessa flunssan tai ainakin kipuileva kurkku antaisi siitä viitteitä.
Viikonlopulle ei ollut suurempia suunnitelmia, joten kuvittelin perkaavani vihdoin kirppiskamat kasaan. Jospa flunssa ei veisi kaikkia voimia. Pojilla on ensi viikolla päiväkodissa valokuvaus ja täytyisi valita vaatteet sinne - kivat, siistit vaatteet, mutta ei liian hienot.

Arki alkaa hahmottumaan ja kalenteriin olen saanut merkattua aikaa ystävillekkin.
Jos arki pysyy paketissa, voisin kirjoitella millä keinoin. Kodinhoito huoneen tehostusremppa alkaa olla valmis ja siitäkin voisin kertoa, sekä monta otsikkoa olen jo kirjannut bloggeriin muistiin, kun ehtisi taas kuvaamaan. Vaikka ensi viikolla on tiedossa taas yksi etelän matka ja taisipa olla seuraavallakin viikolla. 

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

18. syyskuuta 2016

Siniset shoppailijat

 Jos viime viikon teemaväri oli harmaan niin ensi viikolla voitaisiin mennä sinisissä.
Lähdimme lauantaina kitaran ostoon sinisissä takeissa. Ensin suuntasimme kuitenkin Sokoksen brunssille. Ruokapaikasta ei tarvitse edes neuvotella, jos sattutaan olemaan lauantai aamupäivästä liikkeellä. Brunsista löytyy takuulla jokaiselle jotain.

Valkkailin myös ensi viikon päiväkotivaatteet ja ne sattui myös olemaan ihan vanhingossa sinistä.
Pikkuhiljaa alkaa arjen rutiinit löytymään ja siihen pieni helpotus on ollut nuo valmiiksi katsotut vaatteet. Ensi viikolla starttaa viimeisetkin tyttöjen harrastukset ja viikon menot alkavat muotoitumaan - kunnes äidillä alkavat viikottaiset työreissut Helsinkiin. 






  


 Ensi viikolla on kolme päiväkotipäivää. 

15. syyskuuta 2016

Tilliä maljakossa


Meidän kasvimaan yritys ei tänä kesänä ollut suuri menestys. Joku kaalikääriäinen iski niin hartaasti odottamaani lehtikaaliin ja rucolaan, sekä joku ehti muihinkin salaatteihin ennen lautaselle pääsyä. Tilli menestyi, mutta sitä ei ihan mahdottomasti tule käytettyä.
Napsin kuitenkin ylikasvaneesta tillistä kukintoja maljakkoon. Se ei ollut yhtään hullumpi näky maljakossa.
Tänään siivouspäivän kunniaksi taidan käydä napsimassa uudet tillit maljakkoon.






13. syyskuuta 2016

Harmaat humputtelijat

Tämän viikon vai paremminkin kuukauden tai vuoden teemaväri on harmaa.
Sunnuntaina mentiin lopulla porukalla humputelemaan ostariin isukin ja vanhimman pojan mennessä metsälle (tiedossa oli ettei siellä varmaan edes näkyisi lintuja, mutta kolme sankkoa poimivat puolukoita).
Lähtiissä napattiin itselaukaisevalla muutamat potretit, jotka tyylikkäästi tarkensivat miten sattuu.

Olen aivan ihastunut tuohon omaan uuteen Gina Tricotin neuletakkiin. Se on vahvaa vähän jäykääki neulosta ja olen pitänyt sitä myös takin korvikkeena. Saman tuntuinen, mutta pidempi ja musta neuletakki houkuttaisi Silverjuglella.

Sen päiväkotivaatteiden valkkauksen kerralla koko viikoksi kaappiin viikkauksen yhteydessä totesin jo ensimmäisellä viikoksi hyväksi taktiikaksi. Siksipä tuolta lopusta löytyy kuvat meidän tämän viikon päiväkotivaatteista, harmaata tietysti.










Pompdeluxin, metsolan, silverjunglen ja versonpuodin kasat. Mikä ei kuulu joukkoon?
(Pompdelux, kun ei ole kotimainen lastenvaate... taisipa kassassa olla myös Noshin housut)

7. syyskuuta 2016

Lastenhuoneen muutoksia

Poikien huoneen seinä on pitänyt maalata jo pitkään. Ennestään tummanruskea seinä on nyt tumman harmaa. Tämä väri sopii paljon paremmin huoneen muun värimaailman kanssa. Samalla veimme osan tyttöjutuista pois, kuten vähensimme nukkeja ja toiset nukenvaunut menivät odottamaan lapsenlapsia. Kaikkia tyttöjuttuja ei tohtinut poistaa. Prinssessalinnalla ovat pojat leikkineet paljon enemmän mitä tytöt koskaan. Myös nuken sateenvarjorattaat ovat kovalla käytöllä, kuten keittiöleikit.

Ikean reissulla haimme pojille Stuvan pöydän ja lipaston, jotka menivät vanhan Bestån kaapin kaveriksi takaseinälle. Edellisellä reissulla ostetut hyllyt pääsivät vihdoin vasta maalatulle seinälle.
Erillinen pikkupöytä siirtyi leikkimökkiin, jonka myöten huone avartui ja leikkitila lattialla lisääntyi. Huonekaluja on vielä pyöriteltävä, kun pikkuvelikin jossain vaiheessa muuttaa huoneeseen,
Pikkuveljeä odottaa samanlainen Niemen sänky, kuin isoveljellä. Sänky löytyi joskus 20eurolla Torista. Isoveikan sängyssä on äitikin nukkunut ja isotsiskon ennen, kuin nämä olivat niin suosittuja.























5. syyskuuta 2016

päiväkotivaatetusta

Rakastan rutiineja. Suunnittelin, että voisin alkaa sunnuntaina katsoman valmiiksi poikien viikon päiväkotivaatteet. Minulla on tapana kerätä useamman koneellisen puhtaat pyykit kolmeen eri koriin, joista jaan ne eri paikkoihin pojille, tytöille ja vanhemmille. Ihan viikon pyykkejä ei varmaan voi koreihin kerätä, mutta viikatessa puhtaita vaatteita kappiin voisin eritellä samalla päiväkotivaatteet erilliselle hyllylle. Nimikointikin sujui tässä samalla. Ajan kanssa tuli myös huomioitua värit, että menevät samassa pyykissä.

Pojilla on tällä viikolla kolme hoitopäivää maanantaista keskiviikkoon.

 Ensimmäinen viikko mennään vihreä mustissa
Maanantaina joustofroteeta. Nuoremmalle Napikkaan haalari ja metsolan vihreävalkoinen body. Isoveikalle äidin Metsolan kankaista ompelemat, vihreät housut ja raitapaita



 Tiistaina Noshin rockstar housut ja metsolan vihreät rib-trikoo paidat

 Keskiviikkona isoveikalle uusi Noshin musta rib-paita ja äidin metsolasta ompelemat housut. Pikkuveljelle taas kummitädin verson puodin neuloksesta ompelemat housut ja toisen kummitädin antama Gugguun body jalkaan taas ensisten työkavereiden antamat vauvalahjat - marimeko sukat - onneksi mahtuvat vieläkin ;)

Voin kertoa, että ensimmäinen päivä ei mennyt rutiinilla. Ilta meni ihan säätämiseksi, kun tuli ylimääräisiä mutkia vastaan... Jospa se tästä.