Amalian Helmiä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainonta. Näytä kaikki tekstit

11. joulukuuta 2015

Vuokratut matkarattaat

Kävimme muutama viikko sitten naisten jouluostosmatkalla Kuopiossa ja minä otin vauvan mukaan. Meillä tarvitaan vielä tuplarattaita kahden pojan kanssa, joten yhden istuttavilla matkiksilla ei pärjää. Etsiessäni käytettyjä matkiksia vastaan tuli parempi vaihtoehto, nimittäin matkarattaiden vuokraus Liizistä! Olin kuullut ystävältä tästä yrityksestä aikaisemmin. Sieltä löytyi pelastus tilanteeseen ja saimme blogiyhteistyön merkeissä matkarattaat vuokralle. Meidän ei siis tarvinnut lähteä reissuun isojen kömpelöiden rattaiden kanssa.


Kuinka moni voi kertoa ostaneensa rintapumpun ja tarvinneensa sitä viikon, tai matkarattaat yhden ulkomaanmatkan takia? Ainakin minä joudun nostamaan käteni ylös. Aikoinaan mentiin esikoisen kanssa italiaan ja ostin matkaa varten käytetyt matkarattaat, koska muutoin ei matkiksia tarvittu. Voi kuinka inhosin niitä hankalia vanhoja räpsyjä koko reissun ja nehän hajosivatkin sopivasti paluumatkalla. Samalla hinnalla olisin vuokrannut Liizistä huippukuntoiset viimeistä huutoa olevat matkarattaat. Lisäksi me jouduttiin maksamaan vielä kaatopaikkamaksu niistä onnettomista räpsyistä. Liizistä saa myös niitä Yoyo rattaita, jotka menee jopa lentokoneen käsimatkatavaroihin! Kyllä olisi ollut välilaskut paljon helpompia. Sellasia matkarattaita ei kannata missään nimessä ostaa omaksi, jos lentää yhtä harvoin lasten kanssa kuin me. Nämä meillä vuokralla olleet matkikset oli baby joggerit, eli yhdet markkinoiden parhaimmista ja sen kyllä huomasi! Liizissä on tehty paljon tutkimustyötä, jotta ovat löytäneet kaikki hyvät vaihtoehdot valikoimiinsa. 

Myös rintapumppu on jäänyt käyttämättömäksi, kun sitä tarvittiin vain muutama viikko helpottamaan maidon nousua. Myöhemmin sitä ei tullut käytettyä, koska lähetin miehen ostoksille ja ei hän sitten osannut hyvää ostaa. Liizistä olisin saanut tilattua mieleisen lähipostiin. Muistatteko, kuinka reilu vuosi sitten pohdin mihin laitan vauvelin nukkumaan? Liizistä olisi löytynyt pelastus siihenkin pulmaan, kun sieltä saa vuokrattua ihanaa kotimaista seimen ensisänkyä, sekä perinteisemmän mallista ensisänkyä. Lastentarvikkeita heillä on matkarattaista rintapummppuihin ja tulossa on myös TENS-laite, jota koitin metsästää myös vuosi sitten ennakoiviin suppareihin, mutta ilman piti pärjätä.
Löytyy Liizistä muutakin kuin lastentarvikkeita, mm. näin joulun alla joulusiivoukseen tekstiilipesuri tai ikkunanpesin. Kesällä taas jos innostuu perheen kanssa kokeilemaan retkeilyä löytyy vuokrattavia tuotteita teltasta vauvan kantorinkkaan. Eli välttämättä lyhyttä käyttöä varten ei välttämättä kannata heti ostaa omaa, vaan kannattaa ensin kurkata saisiko sen mahdollisesti vuokrattua.






Ajatuksena tämä on aivan mahtava ja annan kyllä peukkua tämän idean keksijälle!!! Paljon mieluummin vuokraan lyhyeen tarpeeseen, kun ostan omaksi. Kaiken lisäksi Liizissä uusitaan tuotteita niin, että tuotteet ovat aina ajan mukaisia, eikä kymmenen vuotta vanhoja, joista tekniikka on ajanut jo aikaa sitten ohi. Nykyään koitetaan muutenkin hillitä kuluttamista ja tämä on myös todella ekologinen vaihtoehto, jos vertaa siihen meidän taannoiseen käytettyjen matkarattaiden ostamiseen. Niitä ei saanut edes reissun jälkeen kuntoon, vaan jouduttiin viemään kaatikselle.


Kyselin vähän tarkemmin Liizin toiminnasta, eli vuokrauksesta, sekä puhdistuksesta. Tässä kattavat vastaukset kysymyksiini:

 Liizi on vuokraamo verkossa. Vuokraaminen tapahtuu siten, että verkkopalvelusta varataan haluamakseen ajaksi tuote vuokralle. Käytössä on varauskalenteri, josta voi päivätarkkuudella valita vuokra-ajan. Varaus maksetaan samassa yhteydessä verkkopankissa. Tuote kuljetetaan postikuljetuksena asiakkaan valinnan mukaisesti, joko lähimpään postiin tai kotiovelle saakka. Liizillä on myös noutomahdollisuus Oulussa, jolloin tuotteen voi hakea suoraan noutopaikasta. Hinnat ja vastuu: Verkkopalvelussa näkyy tuotteiden päivä-/viikko-/kuukausikohtaiset hinnat. Hintoihin tulee lisäksi toimitusmaksu, joka on kaikilla tuotteilla sama: postiin 8e ja kotiinkuljetuksena 15e. Yli 80 euron tilauksen saa ilman toimitusmaksua postiin. Ilmaisen kotiinkuljetuksen saa yli 160 euron tilaukselle. Tuotteiden palauttaminen postilla on kaikilla tuotteilla ilmainen. Mikäli tuote rikkoutuu vuokrauksen aikana, tulee vuokraajan olla yhteydessä välittömästi Liiziin. Asiakas on velvollinen korvaamaan rikkoontuneen osan. Tällä haluamme kannustaa vuokraajaa pitämään tuotteista hyvää huolta. Tuotteet ovat huippukuntoisia ja hyvin huollettuja, joten normaalikäytössä ne ei pitäisi rikkoontua. 

Vuokrapäivät: Vuokrattava tuote lähtee varastoltamme niin, että se on noudettavissa postista viimeistään ensimmäisenä vuokrapäivänä klo 16.00 mennessä. Vuokraaja saa tekstiviestillä ilmoituksen, kun tuotteen voi hakea postista. Monesti tuote on jo aiemmin postissa, eikä näistä päivistä tule lisämaksua. Annamme myös toimituksellemme takuun. Mikäli tuote myöhästyy sovitusta ajasta, niin asiakas saa rahat vuokrauksesta takaisin toimituskuluineen. Lisäksi hän saa pitää tuotteen vuokra-ajan loppuun saakka. Tällä haluamme osoittaa olevamme täsmällisiä tuotteen toimituksessa juuri asiakkaan haluamana päivänä. Palautus on tehty todella yksinkertaiseksi: tuotteen mukana tulee palautuskortti, joka liimataan laatikkoon ja laatikko palautetaan lähimpään postin toimipaikkaan. Palautuksessa käytetään siis samaa laatikkoa, jolla tuote toimitettiin. Tuote palautetaan viimeisenä vuokrapäivänä klo 16.00 mennessä takaisin postin toimipaikkaan. 

Puhdistus: Jokainen vuokraamamme tuote tarkistetaan ja puhdistetaan vuokra-ajan jälkeen. Pidämme puhtautta erittäin tärkeänä asiana ja siksi olemme panostaneet siihen paljon. Esim. vauvan ensisängyssä vaihdamme patjan uuteen jokaisen vuokrauksen jälkeen. Tekstiilit pesemme turvallisilla ja hajusteettomilla pesuaineilla jokaisen vuokrauksen jälkeen. Luonnollisesti puhdistamme myös kovat pinnat. Tällä hetkellä kaikki tuotteemme ovat uudenveroisia ja alle 3kk ikäisiä. Poistamme huonokuntoiset tuotteet välittömästi valikoimasta ja hankimme jatkuvasti uusia tuotteita niiden tilalle. Mikäli asiakas ei ole tuotteen kuntoon tai puhtauteen tyytyväinen, voi hän palauttaa tuotteen takaisin Liizille. Tuotteiden laatu, kunto ja puhtaus ovat meille kunnia-asia. 


Nyt lukijat saa 30% alennuksen vuokrauksesta, koodilla AMALIA30.

Alennus koskee siis koko valikoimaa! Varaus tulee tehdä viimeistään 31.1.2016, mutta vuokra-aika voi olla myöhemminkin. Alennus on voimassa yli 40 euron varauksiin. Postitoimitus on ilmainen yli 80e varauksiin, mutta tuotteet voi noutaa myös Oulun toimipaikasta. Palautus postitse on aina ilmainen. Alennus ei koske toimituskuluja.




Terveisin kaksi todella tyytyväiväistä asiakasta. Poikakin viihtyi rattaissa todella hyvin!

Yhteistyössä Liizi

28. maaliskuuta 2015

Kadonneet eläimet video

Saimme  uudestaan Schleich eläimiä - aikaisempi postaus täällä.
Samalla julkaisemme blogin ensimmäisen videon.
Tytöt kuvailevat nykyään jos minkälaisia videoita - hiustenlaitosta - muovailuvahalla muovailuun. Joskus taas lainailevat pojan leluja ja niistä suosituimpia ovat juuri erittäin aidon näköiset.
Tällä videolla tytöt osallistuvat tähän kilpailuun - jokainen voi siihen osallistua.
Kilpailusta lisätietoa löytyy täältä.










Yhteistyössä Schleich











15. huhtikuuta 2014

OIH, mitkä tyllit!

Katsokaas kuinka kauniit tyllihameet tytöt sai kokeiltavakseen OIH! lastenvaateverkkokaupasta!

Kissanaamiot tulivat hameiden mukana

Hameet on Billieblushin. Olen nähnyt netissä kyseisen merkin vaatteita, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa todella hypistelemään. Olen varma, että nämä laadukkaat tyllit kestää käyttöä paremmin mitä meillä aikaisemmin olleet edulliset hamoset.

Värit menivät päin vastoin,koska vanhempi se neiti turkoosi/minttu ja nuorempi se pinkki/vaaleanpunainen.
Mintun värinen tyllihame on kokoa 128/8v,joten on juuri sopivan vanhemmalle tytölle.
Hameeseen on painettu kullan värisiä palloja ja vyötärönauha on kullanvärinen. Tämä on hameista jämäkämpää kangasta, joten on muhkeampi.

Pinkki Billieblushin hamonen taas on kokoa 140/10v, mutta neiti pinkki saattaa pitää sitä näi aluksi vaikka  alushameena, vaikka vyötärö vähän valahtaakin alas päin. Tällaisilla hameilla onkin pitkä käyttöikä. Meillä ainakin on samat tyllit menneet monta vuotta. 
Tämä pinkki taas on todella pehmeä ja laskeutuva - todella hyvän tuntuista tylliä.



Tästä hameesta meinasi tulla tytöille tappelu, koska isompi tyttö oli laittamassa sitä kouluun. 
Minäkin oli ihmeissäni, että meidän retro rentoilia illalla laittoi hameen valmiiksi kouluun lähtöä varten.
Se oli varmasti nämä herkulliset värit. Meille on ennen löytynyt vain luonnonvalkoisia, sekä harmaita tai muita hempeitä värejä, mutta nämä on ihan herkut. 
Mutta miksipäs ei näitä ei voisi kouluun laittaa, kun ilmat vielä lämpenee. Tennarit jalkaan ja menoksi!
Pinkkitylli näkyy myös tässä postauksessa

(Päällä oleva mekko on äidin ompelema isommalle tytölle, joten nuoremman päällä sekin vähän iso)


Kevätjuhlissa tullaan varmasti näkemään nämä tyttöjen päällä.

Olimme tässä lähdössä mummon syntymäivä päivälliselle.


Kiitoksia OIH!

18. maaliskuuta 2014

Uusi tyylikäs nukketalo

Nukkekotileikit on molempien tyttöjen suosikeita ollut ihan pienestä asti.
Myös tällä mammalla on viksaatio nukkekoteihin, ehkä eläkkeellä rakennan sitten oman nukkekodin.
 Siispä otimme innolla vastaan verkkokauppa OIH.ltä tämän nukekodin.
Olen näitä nähnyt vilahtelevan netissä ja blogeissa, mutta silti minulle on jäänyt vähän epäselväksi minkälaisia nämä on.

Tästä lähdettiin ja meni noin viisi minuuttia kokoamiseen. Olisin voinut joitakin osia vaikka veitsellä avittaa niin olisi tullut tarkemmat reunat, mutta tuli tehtyä hommasta itselle nopeuskilpailu.



Varmasti saavat vaikka pikku possut rauhassa täällä asustella, niin ettei iso paha susi pääse taloa kumoon kaatamaan tai sitten voihan talon aina nostaa kantokahvasta suden ulottumattomiin ( jos tunnette tarinan talon rakentaja possuista, sekä puhkuvasta ja puhaltavasta pahasta sudesta)
Itseasissa eilen illalla poika itse kantoi nukketalon huoneestaa olkkariin ja siihen se jäikin olohuoneen pöydälle. Niin tyylikäs tämä nukketalo on ettei äitiä yhtään häirinnyt tämä leikkikalu olohuoneessa. Yleensä, kun ilan tullen vien lelut lastenhuoneisiin olohuoneesta.



Lahjoiksi on tytöt saaneet vaikka minkälaista öttiäistä ja siinä olikin miettimistä, että ketkä pääsee muuttamaan uuteen kotiin.


Muuttopuuhissa, uuteen ekologiseen aaltopahvikotiin.



Todella suuri plussa ulkonäölle!
Tämä sopii esteettisempäänkin kotiin ja meidän tapauksessa tämä saa jäädä pojan huone - leikkihuoneeseen, koska ei ole yhtään tyttömäinen, joten sopii siis pojillekkin.

Tämän voi lapsi itse värittää halutun väriseksi, mutta en taida 

Minä oli luullut näitä aina paljon kalliimminksi, mutta eihän tämä maksakkaan kuin 28 euroa ja OIH.ssa ei ole muuten toimitusmaksuja.


Tästäkin talonrakennus puuhasta kerroin instagramissa jo viikonloppuna - käykää kurkkaan mitä tehtiin tänään

6. tammikuuta 2014

Unelmatalon barbiet (+arvonta)

Nuorempi tytöistä on ollut 2-vuotiaasta asti kova barbiefani. Silloin 2-vuotiaana hän sai syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen Barbien yhtäaikaa kaksi vuotta vanhemman siskon kanssa, se oli menoa se. Edelleen tytöt lahjatoiveet ovat barbeja, barbeja ja barbeja. Vaikka saatan olla kriittinen kaikenlaisiin turhakkeisiin, niin nämä toiveet olen hyvin mielin voinut välittää. Barbiet ovat siis meillä todellinen kestosuosikki, eikä loppua näy! Itse muistelen leikkineeni barbeilla lähelle yläasteikää.

Voitte siis kuvittella sen riemun, kun tyttö sai blogin kautta vähän kuin ennakkojoululahjaksi Raquellen, Kenin ja barbien. Nämä kuuluvat dreamhouse sarjaan, johon löytyy tuolta pelejä, videoita ja muuta puuhaa. Näitä videoita on meillä käyty katselemassa aikaisemminkin. Kotoa meiltä löytyy myös monen monta barbi-elokuvaa, ne ovat kivan harmittomia moneen muuhun elokuvaan nähden. Siltikin saatan itsekkin jämähtää katsomaan elokuvia.

Tällainen barbien dreamhouse löytyy meiltä. Tyttö asetteli barbit ja äiti kuvasi.

Barbit asustelevat tyttöjen huoneen vitriinissä.


 Nämä saimme blogin kautta. Tumma on Raquelle, poika on Ken ja vaalea Barbie.


 Hiukset kauniiksi
 Talo siistiksi (huomaa Ken)
Näissä barbeissa uutta on taipuvat jalat ja kädet.

Asusteiden valinta

...

Menoksi!

Äidin vanhat barbit on nostettu kaapin päälle eläkkeelle.

Tyttö sai valita myös yhden barbin teille arvottavaksi. Tyttö valitsi tumman Raquellen. Arvontaaikaa on viikko eli 13.1.2014 saakka. Arvontaan osallistut jättämällä kommentin postaukseen, tai vaikka kertomalla leikitäänkö teillä barbeilla, tai oletko itse leikkinyt lapsena?  Anonyymien tulee jättää selkeä nimimerkki. Oleellinen tieto on monellako arvalla osallistut. Yhden arvan saa jättämällä kommentin ja lisäarvan saa jos on lukijana lukijapanelissa tai seuraa facebookin kautta. Toisen extra arvan saa jakamalla arvonnan joko facebookissa tai blogissaan eli:
1 arpa kommenttista,
1 arpa lukija tai blogin facebook tykäys,
1arpa fb jako tai blogissa.(jakopainikkeet löytyy postauksen alta)

Tämä lähtee onnelliselle voittajalle





20. tammikuuta 2013

Ainola (-20% + toimituskulut 0eur)

Hei,

Tulin vain kertomaan, että Ainolassa ei ole toimituskulu tammikuun loppuun asti. Ainolasta kerroin aijemmin tällä viikolla.

Lisäksi koodilla AMALIA saa vielä tiistaihin asti -20%.



ps. Ainakin paitoja tullaan saamaan kokoon 140 asti - hyvä hyvä