Amalian Helmiä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuntovaunuilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuntovaunuilu. Näytä kaikki tekstit

7. elokuuta 2016

Reissulaiset Tuurissa


Meidän kesälomareissun viimeinen osa
Meidän reissun murheet alkoivat Tuurissa. Olimme asennoituneet siihen, ettei illalla enää mahdu leirintäalueelle ja kaupan parkkipaikat olivatkin saavuttaessa täynnä asuntovaunuja ja -autoja. Ei varmaan olisi ollut mitään merkitystä sillä jos ei olisi tarvinnut etsiä uusia peilejä autoon, kun nekin lahosi käsiin. Laitettiin vaunuparkkiin ja kauppaan hakemaan herkkuja iltapalaksi. Kello olikin jo niin paljon, että sen kummempaa puuhaa ei kaivattukkaan. Minä aloin tekemään pojille pikapesua pesemällä kädet ja varpaat vadissa ja kosteuspyyhkeillä, kun mies alkoi täyttämään jääkaappia. Jääkaappi olikin lämmin, eli akku ei ollut ladannut ajon aikana. Söimme sen mitä jaksoimme ja valitettavasti muut menivät roskiin :( Vessan huuhtelu, hanat ja valot eivät toimineet, mutta sehän toi vain jännitystä elämään. Hyvin mastui uni, vaikka huomattiin kaiken  sen keskellä, että lämminvesi varaaja vuotaa...
Kaikesta huolimatta meillä oli tosi kiva päivä Tuurissa. Käytiin ostoksilla, syötiin vaunussa (kaasuhella toimi kaikesta huolimatta), tytöt kiersivät monta tuntia tivolissa, jossa jonot olivat varsin kohtuulliset, leikittiin hienossa uudessa muumi-leikkipuistossa.
Yötä vasten lähdimme ajamaan kotiin reistailevan vaunut takia - yhyy!!!
Ei suotta Tuuri ole niin suosittu kesäloma kohde, jopa mies totesi, että voidaan ensi kesänkin suunnitella reitti Tuurin kautta :) Ehkä sitten vähän paremmalla onnella.








2. elokuuta 2016

Leirintäalue Top Camping Vaasa

Kalajoelta matka jatkui Vaasaan ja Top Gamping Vaasaan. Vaasassa yövyimme vain yhden yön, mutta ehdottomasti olisi kannattanut viipyä kaksi yötä, koska monta juttua jäi kokeilematta.
Havaintoni perusteella usealla leirintäalueella leirintävuorokausi alkaa iltapäivällä 14 -15 ja loppuu klo 12. Mekin saavuttiin Vaasaan iltapäivästä ja saatuamme vaunun parkkiin suuntasimme Kylpylä Tropiclandiaan - Valkoisesta kartanosta olni lukenut, että siellä on lämmin vesi. Ihmeesti lapset tarkenivat liukumäkiä laskea kylmästä tuulesta huolimatta. Tropiclandiaan olisi päässyt Lilliputti kaupunkijunalla, mutta meidän täytyi käydä kaupassa samalla reissulla, joten emme junan kyytiin hypänneet. Jätimme vaunun idylliselle leirintäaluelle, jossa kasvoi suojaisia puita nurmialueella ja osassa 300.sta vaunupaikasta oli soralla.

Uimisen jälkeen nälkä kurni jokaisen mahassa ja menimmekin rannan tuntumaan grillaamaan. Leirintäalueelta olisi löytynyt myös majoittujien käytössä olevia kaasugrillejä. Nämä grillit olivat aivan huoltorakennusten tuntumassa, joten samalla olisi voinut laittaa vaikka potut liedelle kiehumaan ja syödä huoltorakennuksen minikeittiöissä.

Isin grillatessa kanaa ja kasviksia me muut suunnistimme lasten rastirataa kartan mukaan, jonka sai vastaanotosta. Rastiradan kiertämisestä palkinnoksi sai puuhavihkot ja niistä sai viihdykettä tylsinä hetkinä. Ihan leirintäalueen tuntumassa olisi ollut uimaranta merelle leikkipaikkoineen. Lilluminen Tropiclandiassa oli tehnyt tehtävänsä ja uimaranta jäi testaamatta. Sen sijaan virtaa riitti vielä polkuautorataan, leikkipuistoon ja pomppulinnaan. Leirintäelämä on siitäkin ihanaa, kun me jo nukutettiin poikia menivät tytöt vielä pelaamaan shakkia. Eipä tulisi kuuloonkaan päästää lapsia keskustassa hotellissa lapsia ulos. Ilta toimetkin menivät siis sujuvasti ja uni maistui vaasassa. Aamulla minun siivotessa aamupalaa ja laittaessa vaunua lähtökuntoon menivät tytöt vielä ottamaan uusinta kierroksen shakkia ja pojat menivät isin kanssa leikkipuistoon ja karuselliin.
Me käytettiin osittain kertakäyttö astioita, mutta Vaasankin Top Campingissä huoltorakennukset ovat niin lähellä ja siistejä, että  syötiin omista astijoista ja kävin tiskaamassa ne siellä.

Kiitos Top Camping Vaasa, että saimme yöpyä teillä

















Yhteistyössä: Top Camping Vaasa

31. heinäkuuta 2016

Testissä leirintäalue Top Camping Kalajoki

Koska asuntovaunuilu tuntuu lukijoita kiinnostavan ja postaukset ovat olleet kesän luetuimpia, kerron vielä lisää retkestämme ja leirintäalueista joissa yövyimme.
Ensimmäinen stoppi oli heti Top Camping Kalajoella. Meidän alustava suunnitelma oli viipyä siten, että joka toisessa paikassa olisimme kaksi ja joka toisessa paikassa yhden yön. Välimatkat oli alkujaan ajateltu, että 100-150 kilometriä. Vaunuilussa on se hyvä puoli, että matkustaminen on joustavaa kun ennakkovarauksia ei tehdä. Jossain harvoissa paikoissa voi tehdä ennakkovarauksen. Kalajoki top Campingissä voi varata ennakkoon seaside-caravanpaikat. Näiltä  seaside paikoilta näkymät oli huikeat, suoraa merelle auringon laskuun.
Pääsimmekin todistamaan uskomattoman näyn, kun toiseen suuntaa katsoessa laski aurinko ja toisessa suunnassa nousi täysikuu.

Me tiesimme suunnata alueelle jonka läheisyydessä oli uudehkot huoltotilat, jotka olivat todella siistit. Söimmekin toisen aamupalan huoltorakennuksessa. Minulla unohtui se vedenkeitin niin kahvit keittyivät huoltorakennuksen keittimissä. En alkanut tiskien kanssa vaunussa tolskaamaan vaan tiskasin ne tai tytöt tiskasi (mieluista puuhaa) huoltorakennuksessa. Potutkin kävin rakennuksessa keittämässä. Toinen ruoka syötiin grillaten grillikatoksesta, joita löytyi pitkin aluetta. Minun käydessä töissä olivat muut käyneet alueella olevassa uudessa ravintola Surffarissa pitsalla. Heti alueen välittömässä läheisyydestä olisi toki löytynyt ruokapaikkoja joka lähtöön ABC.sta ja grillistä hienompiin ravintoloihin.

Suuri plussa Kalajoen leirintäalueella on perhepesuhuoneet. Yleensä leirintäalueilla missä olen käynyt on erikseen naisten ja miesten puolet ja niissä pienet suihkukopit. Tuolla oli tilat joista löytyi lukittavan oven takaa vessa pikkupöntöllä, pukuhuone ja suihku. Tiloihin menimme koko perheellä ja poikien pesu oli näin kätevää, kun toinen saattoi olla ottamassa vastaan puhdasta poikaa. Tytöthän kävivät itsekseen jo pesulla.

Ainakin tuolla puolella missä olimme oli asuntovaunupaikat asfaltoidut ja näin kokemattomatkin saivat vaunun heti kerralla vaateriin, eli suoraan. Vaunun eteen jäi kuitenkin nurmialue, jossa oli mukava lokoilla.
Leirintäalue oli uskomattoman rauhallinen, vaikka alueella on hurjat 1200 vaunupaikkaa. Uni maistui hyvin ilman häiriötekijöitä. Tokihan meidän oli opeteltava leirintäalue rytmi, että mentiin myöhään nukkumaan ja uni maittoi pitkään. Minä kävin seuraavana päivänä töissä ja jouduin heräämää aikaisin. Aamupesulle mennessä sain ihastella uinuvaa karavaanarikansaa.

Puuhaa olisi riittänyt vaikka viikoksi, koska leirintäalueen välittömästä läheisyydestä löytyy vesipuisto Jukupark, sekä seikkailupuisto Pakka Me kuitenkin tällä kertaa keskityimme leirintäalueen aktiviteetteihin. Lapset leikkivät leikkipuistoissa ja hyppivät pomppulinnassa, sekä kävivät tietysti uimassa. Harmittelimme, ettemme päässeet hyödyntämään rantasaunassa olevaa aamusaunaa, koska minun piti kiirehtiä palaveriin. 
Illalla vuokrasimme neljän hengen polkuauton ja isukki ajeli sillä pitkin leirintäaluetta. Vuokraamossa olisi ollut tarjolla vaikka minkämoista härveliä. Rannan surf-center vuokraamosta taas olisi rohkeille löytynyt .... Panttia vastaan alueelta olisi voinut vuokrata pelejä ja palloja, sekä rantaleluja. Seuraavaan kertaan jäi vielä paljon koettavaa... minigolf, kesäteatteri, kylpylä sanifani, Kallan risteily ja frisbeegolfiakin olisi ollut isukille tarjolla.



Ei suotta Top camping Kalajoki ole yksi Suomen suosituimmista leirintäalueista

Kiitos Top Camping Kalajoki, että majoititte meidät.


Neljän hengen polkuautolla leirintäalue tutuksi



Vesipeto

Uimaranta

Uimassa Hiekkasärkillä

Iltapala grillauspaikalla

Auringonlasku

Täysikuu


Uni maistui hyvin


Aamupesut





Aamupala huoltorakennuksessa


Äidin kokkausvuoro

Yhteistyössä: Top Camping Kalajoki 

27. heinäkuuta 2016

Asuntovaunuilijat

Meidän ensimmäinen asuntovaunuretki on nyt tehty. Meidän retkelle sattui todella kauniit ilmat, jotka varmasti helpottivat matkustamista.
Saimme täältä hyviä vinkkejä reissaamiseen ja itsekin monta kikkaa pakatessa keksin. Vaikka jotain lähtötohinoissa unohtui, kuten vedenkeitin ja astiankuivausteline/saavi.
 
Leirintäalueelle pienet kulkuvälineet lapsille on ehdottomat. Pojalle onneksi otettiin potkupyörä mukaan ja harmiteltiin tyttöjen kanssa, kun scootit jäi kotiin. Pyörätkin olisivat matkassa kulkeneet ja jos meistä joskus karavaanareita tulee pitää vaunuun saada pyörätelineet, kuinka mukava olisi uusia maisemia pyörän selästä ihastella.
 
Pakkaamisen hoidin niin, että kannoin tavarat vaunuun pyykkikoreissa ja isoissa pompin kasseissa. Purin tavarat kaappeihin ja kassit ja korit jäivät kotiin odottamaan eteiseen purkua. Vain pieni osa tavaroista oli pusseissa tai kasseissa vaunussa. Minusta se oli kätevää - vaihtokengät olivat sohvan olla matalassa laatikossa ja ulkoiluvaatteet saavissa. Pesuaineet olin pakannut tyttöjen pieneen muoviseen korilaukkuun ja siinä ne kulkivat kätevästi, eikä kassi välittänyt vedestä.
 
Kokoon taitettavat tuolit ja pöytä ovat ehdottomat, kuten joku matto vaunun eteen. Markiisikin vaunusta löytyi, mutta sen jälkeen, kun keskellä yötä sitä jouduttiin tuulen takia purkamaan ei jaksettu sitä laittaa, kun stopit olivat niin lyhyitä.
Pyykinkuivausteline tai muu vastaava on ehdoton ja olikin pyykkinarua mukaan ottamassa, kunnes hoksasin, että pyörätelineissä on pyyhkeet helppo kuivata.
Saunatakit oli pakko jättää matkasta, kun ne eivät mahtuneet mihinkään. Korvasin saunatakin joustofoteemekoilla ja pojille huppupyyhkeillä.
 
Koska meillä oli vuokravaunu suojasin sohvat fleesevilteillä ja ne oli kyllä helppo puhdistaa puistelemalla, vaikka olisikin oma vaunu. Muuten siistinäpito onnistui helposti kaverin vinkkaamilla kertakäyttöluutuilla. Saman kokeneen reissaajakaverin vinkistä minulla on ämpäri roskiksena, jossa oli roskapussirulla. Roskis nostettiin aina pihalle, kun oltiin ulkona.
 
Kaikin puolin reissaaminen oli meistä mukavaa. Pakkaamista vain reissun alussa ja lopussa. Nukkumaan meno helppoa. Isommat saattoivat pelailla ulkona, kun pienempiä nukutettiin ja välipalalle saattoi pysähtyä milloin vain.
 
Mutta ---- me palattiin reissusta kaksi yötä aikaisemmin mitä oli aije. Ne pienet leirintäalueet jäi käymättä, jotka poimin kaverin vinkistä leirintäoppaasta.
 
Kysynkin teiltä joilla on asuntovaunut, että kuinka paljon teillä on niiden kanssa ongelmia?
vaunua sai varjella kokoajan, kun esim. jääkaappia ei saanut lukita napista vaan varovasti napin sivuilta painamalla. verhoihin ei tohtinut antaa edes tyttöjen koskea, kun tuntui että ne leviää itselläkin käsiin. En muista omasta lapsuudesta mitään tällaista.
no onneksi sain varjeltua vaunun. Vain miehellä katkesi peilien pultti löysätessä ja piti mutkata peili ostoksille.
Yhden lukon varsi tipahti joka kerta, kun avasi ja sitä sai värkätä kiinni aina sen 20 minuuttia ennen lähtöä.
Sitten vaunusta purkaantui (tyhjeni) akku  (kuulemma lämmöstä- vaikka eihän se mikään helle ollut hädin tuskin 20) ajamisesta huolimatta, niin ettei jääkaappia saanut kaasulle. Jääkaappi oli lämmennyt, vaikka oli auton perässä ja 12Voltilla. Juuri, kun ei mahduttu leirintäalueelle ja kaasua olisi tarvinnut... juuri ostetut herkut meni pilalle... graavilohisalaatit, jäätelöt, juustot jne... jääkaapillinen ruokaa ja vaunussa oli harvinaisen iso jääkaappi... Saatiin se jo kerran toimimaan, kun lopetti uudestaan toiminnan. Sitten alkoi lämmin vesivaraaja vuotamaan, vaikkei me sitä edes oltu käytetty. Ei varmaan litraa koko reissulla vettä hanasta laskettu, koska joimme pullovettä ja peseydyimme leirintäalueella. Mies alkoi sitten tyhjentämään sitä, vaikkei sekään tavallaan ollut meidän ongelma. Lisäksi meidän auton kylki runnottiin, niin päätettiin lähteä aikaisemmin, koska jääkaapitta elo oli aika vaikeaa, vaikka se olisi varmaan alkanut toimimaan jos oltaisiin se saatu johdon nokkaan.
Sattuuhan sitä - meinasi vain tympäistä, kun tämän vaunun vuokra oli muita kalliimpi, vaikken oikein tiedä miksi. Mitään hyvitystä ei saatu, vaikka jälkikäteenkin laittoivat kiitosta siitä lämminvesi varaajajutusta - pelastettiin vaunu varmaan vesivahingolta. Muuten vaunu oli järjestykseltään hyvä. kerrossängyt toisessa päässä, jossa tytöt nukkui, toisessa päässä parisänky. Keskellä pöytäryhmässä, jossa mahtui isompi pojista nukkumaan niin ettei tarvinnut pöytäryhmää kasata.
 
Vastoinkäymisitä huolimatta jäi kova polte vaunuiluun, jopa miehen vaunukuume piti pintansa, vaikka olin ihan varma, ettei sitä enää vaunuilemaan saa. Ensi kesänä uudestaan toki varmasti eri vaunulla (ehkä paremmalla jälkimarkkinoinnilla meistä olisi saanut joka kesäisen asiakkaan). Suomi turneella vaunuilu voittaa mennen tullen tämän kokoisella perheellä mökit ja hotellit.
Tiedettiin toki jo etukäteen, että vaunuilussa on omat kuviot ja ne oli meistä vain hauskoja. myös säätämiseen oli asennoiduttu, kun olemmehan jonkun reissun tehneet appivanhempien vanhahkolla asuntoautolla.