Amalian Helmiä

28. toukokuuta 2009

kiirusta ja väsyä






Ompa aikaa, kun oon viimmeksi blogannut - viimme viikonloppuna oli helsingin reissu ja siihen päälle pääsykokeet ja tytöt ovat täyttäneet vuosia, vaikkakin juhlia meidän reissun takia juhlitaan vasta ensi viikonloppuna. kaiken kiireen päälle Veeruskan nukutus on kestänyt puolitoista tuntia... ei jaksa enään sen rulianssin jälkeen kirjoitella. Sitten meillä on ollut naapurin kanssa yhteinen kirppispöytä, jota on täytynyt käydä järkkämääsässä joka toinen päivä. Aikaa vie ja ennen kaikkea tressaa meidän talon materiaalien valinnat - nytkin pitäs lähtä tarkastaan rautakauppaan kattopanelin sävy.




Jotain kuitenkin meidän Helsingin reissusta. Tytöthän jäivät mummin hoiviin, ensimmäistä kertaa kahdeksi yöksi peräkkäin. Me vietimme perjantain shoppaillen, vaikka hienoinen pettymys saaliini oli lähinnä kaikki ostokset oli liikkeistä joita täältäkin löytyy. Kampin poppi oli pettymyt paljon huonompi kuin Kokkolan, name it.ssä ei ollu kertakaikkiaan kokoja vaikka ihanuuksia olisi ollut ... tässä vaiheessa jalkani olivat aivan tuussana ja piti käydä ostaan itselle uudet kengät ja unohdin käydä muissa kampin lastenvaateliikkeissä, mutta kivat kengät löysin ja tarviihan uudet kengät uuden laukun. Kengät löyty ihan anttilasta ja laukku stoccalta.

Lauantaina ei ostoksille enään ehditty vaan piti laittautua häihin, joita juhlittiin suomenlinassa. Piti ottaa Epelle kuvia linnasta ja tätä kuvaa käytetään kuulemma prinsessa aiheisten synttäreiden linnakakun mallina

Sunnuntaina kotimatkalla bongattiin mimi ja kuku - koitin myös bongailla tutun näköisiä lapsia vaan ei näkynyt

14. toukokuuta 2009

helmiä

Tänään pääsin äitien askarteluiltaan. Väsäsin elämäni ensimmäiset korut ja tällaista jälkeä tuli... ei hiirveesti luovuus kukkinu : ) mutta pääasia, että äitillä oli hauskaa.






13. toukokuuta 2009

Tunnustuksia

Sain ihka ensimmäiset tunnustukseni Sokerihelmeltä ihanasta blogista http://sokerihelmi.blogspot.com/ - kiitoksia näistä





Itse haluan antaa tunnustukset Tiinun blogille
http://tiinunkuistilla.blogspot.com/ ja Lenin blogille http://nirole.blogspot.com/. Heidän blogeissa on kiva sekoitus lapsi- ja sisustusjuttuja ja niitä on viihdyttävä seurata. Molemmilla on kauniit juuri minun makuiset kodit - käykääpä katsomassa, jos ette vielä ole ; )

11. toukokuuta 2009

Äiti

Tänä äitienpäivänä sain ensimmäisen kerran Epen
itse tekemän lahja, kun eihän tytöt ole olleet hoidossa. Nämä kerhos sa askarrellut lahjat varmasti talletetaan äidin aarteiden joukkoon. Hienosti jaksoi Epe pitää salaisuuden. Äiti sai äiteinpäivänä nukkua pitempään, vaikka Epellä oli tuskaa odottaa ja kuulin kyllä, kun Epe kävi iskää herättämässä tohkeissaan. Iskä vei meidät herkuttelemaan perinteiselle äitienpäivälounaalle ja kyllä oli hyvää!
Kortti ja kirjanmerkki

patalappu
Iskältä ihana hortensia

Maanantai haaste: Haasteena oli kertoa omasta äidistä. Äiti on ollut yksinhuoltaja siitä asti kun olin yhdeksän vuotta ja käytännössä ennen sitäkin - äitini on sitkeä sissi joka on maksanut asuntolainat ja selvinnyt ilman miesten apuja. Häneltä on varmaan periytynyt, että minähän osaan sen minkä miehetkin. Vasta toisen lapsen synnyttyä olen opetellut antaa vastuun miehellekkin, ettei minun tarvitse osata ja tietää kaikkea, vaan voin huoletta jättää jonkun asian toisen huoleksi.
Äidilleni soitan ensimmäiseksi jos joku huolettaa. Jo yläasteella kaverit ihmettelivät läheisiä välejämme, kun kerroin äidille enemmän mitä heillä oli tapana - toki ei ihan kaikkea kerrota äidillekkään : )

En tiedä mikä on ollut, kun ei ole jaksanut blogiakaan päivittää... kiirusta. Viimmeiset kaksi viikkoa minulla oli kirppispöytä epävirallisella lastenkirppiksellä ja huommisesta asti naapurin kanssa alkaa pöytävaraus toiselta kirppikseltä, jossa toivon muun romppeen menevän kaupaksi.





3. toukokuuta 2009

Osteltuja

Pitkästä aikaa shoppailuraporttia ja onhan sitä jo jotain taas kertyny.Lähinnä oon valmistautunut ensi syksyyn/talveen ja ajatukseen harmaista, vähemmän värikkäistä vaatteista. Vielä haluisin ainakin harmaat leggarit ja aluspaidat tytöille ja harmaat neuletakit tai sitten alan itse kutomaan - onhan tässä aikaa ja ihanan mallinkin olen jo löytänyt. Liivihameet ellokselta

Raita trikoot ellokselta, sopivat vaikka jo aijemmin hankkimiini HM.n farkkumekkoihin



HM.ltä kesäkengät, samassa paketissa tuli jo aijemmin esittelemäni hellokitty tunikat.Ellokselta raitatunikat, joista köyhtyi jopa 6euroa kipale. Harmaat ihanan pehmeet kangashousut Oulun HM.n kaupasta.

Cittarista kangaroossin lenkkarit veeruskalle, Cittarissa oli muuteln lauantaista sunnuntiahin kaikki kengät ja ulkoiluasut -30%. Jospa nyt Veeruskakin suostui laittamaan kengät jalkaan toisin kuin taannoisella kerhoreissulla olisi halunut Epen vilkku kangaroossit ja lopulta piti lähteä ilman kenkiä.



Olen jonkun aikaa kyttäilly huuto.netistä Epelle villahaalaria tuloksetta. Eilen kävin järkkäämässä kirpparipöytääni ja mukaan lähti Epelle uuden veroinen villahaalari ja yllätys kassalla oli suuri, kun myyjä oli juuri laskenut hintansa puoleen ja jo ennestään halpa haalari maksoi 2,5 euroa!



Ja haalaria viedään


Elloksen paketista kotiutui myös jotain äitille. Toukokuisiin häihin aijon sonnustautua aijemmasta jakkupuku tyylistäni poiketen hempeästi mummon hartiahuiviin ja mekkoon. Tarvitaan siis uudet kengät vanhojen piikkikärkien kaveriksi. Nämä kengät olivat 6euroa halavat. Kuvassa myös äitin uusi kesäpussukka, hieman hempeuttä siinäkin.
Jotain uutta tapahtui myös torstaina, kun iskän kyydissä matkattiin naapurikaupunkiin. Iskän tehdessä töitä menttiin me kirpparille... olen ihan hurahtanut niihin. Äiti osti elämänsä ekat vaatteet itselleen kirpparilta.

Tää hame oli niin jänskä



Tämä vyö taas niin ihana .




Kesäistä keveyttä

Pilkkuja ja pitsejä äidin uuteen tyyliin.