Amalian Helmiä

31. lokakuuta 2013

Ommellessa näkyy tähtiä

Ompelukurssin satoa:
Muut tuli surautettua nyt tiistain kurssilla, vain pojan pipsan tein syysloman vieroitusoireiden helpotukseksi.
(näyttääkö muille kuvat utuisilta? Kuvankäsittelyohjelmalla olivat ihanan raikkaita, mutta täällä näyttävät ihan kököiltä?)



Nuoremman neitosen tunika on Höötä, mutta joustofroteepökät raitaresorein on mamman tekosia.




Pojun pipsan äiti omasta päästä surautti ja pökät useammasta kaavasta ja kankaan jämästä varioi. Ensin ajattelin pojankin paitaa yhdistää raitatrikoota vaan sitten ajattelin, että on aika herkä väri tuon ikäiselle, joten tähtiä tähtiä...


Tuohon tunikan kaavaan olen ihastunut mikä on koululaisella - jo useamman paidan tuolla olen jo surauttanut.


Toki äidillekkin jotain - ihanat lököpökät - kaavaan lisäsin nuo pitkät resorit - nyt on äidilläkin joustofroteehousut :)

Mää oon kyllä niin hurahtanut tähän hommaan!!!

30. lokakuuta 2013

Metsolan ysmyt ja hyviä uutisia Hippiestä

Miten kävi Metsolan ystävämyynnin kanssa, ehtikö muut poimimaan itselleen mitään.
Hyvä, kun tieto edes nettiin ehti niin kaikki parhaat meni.
Mutta olihan alennukset aika hurjia!
Jotain sain meille kuitenkin:





Noita apila pyyhkeitä ihastelin heti, kun tulivat myyntiin - ja nyt ne kotiutin.
Tytöille Kavatin sandaalit ensi kesäksi. Tyttöjen jalan kasvu on niin maltillista, että tohti jemmaan noin huimalla alella ostaa. Kavattia meillä on lasten kengissa ehdottomasti eniten - laadukkaat - hyvän näköiset ja puettavuus meistä paras. Nytkin tytön koulun sisäkengät on kavatit ja molemmilla kavatin talvikengät.

Niin kävin alku viikosta Metsolassa resoriostoksilla ja tuli puheeksi tuo Hippien joka myytiin, kuin kuumille kiville. Olen lukenut myös useammasta paikasta tuskastelua, kun moni jäi nuolemaan näppejää,
mutta kertoivat että Jumppeja ja huppareita on tulossa lisää :)




Meidän Po.Pimaiset Cirkustelut

Mekin pojan kanssa käytiin Po.Pissa cirkustelemassa, tottakait, kun näin upea mallisto heille tuli. Minusta tämä sitä on parasta Po.Pia!
Siihen starttiin lauantaina ei päästy ja ajattelin jo ettei kannata vaivautua jos ei ole mitään jäljellä - turha pelko, hyvin oli Zeppeliinissä tavataa. Mustavalkovaatteet ja hameet oli vähissä, mutta muuten oli vielä kokoja päiviä julkaisun jälkeenkin jäljellä.

Ihanat perusvärit

Nuo hameet olisin tytöille varmaan ostanut, mutta ne oli tosiaan isommissa koissa loppu.
Niin ja tätä kuvaa katsoessa huomisin, ettei sukkiksia tainnut enää olla.

Ihanat asusteet


jotain meille kuitenkin lähti:



Synttärivaatesuunnitelmat meni uusiksi...

29. lokakuuta 2013

Kotiapulainen

Meillä on juuri yhdentoista kuukauden ikäinen kotiapulainen.

Hän pyyhkii pölyt,

hoitaa pyykit,
(Tässä on poimittu yksinäinen sukka ja pikkuauto koriin sängyltä ja lähdetty kuljettamaan niitä ilmeisesti pyykkiin)



Tyhjennetään tiskikone
(yleensäkkin viihtyy keittiössä. Vähintäänkin istuu syöttötuolissa oma kapusta kädessä tai haluaa sylistä nähdä mitä pannulla porisee ja suuttuu jos lasketaan alas)

imuroida
(poika on sairaanakin rauhoittanut imurin ääneen)


Onni tulee läheltä

Valio Onni on lanseerannu ihanan karttapalvelun!
Valio-Onni on karttapalvelu,  josta löydät läheltäsi lapsiystävälliset paikat ravintoloista - viihteeseen, leikkipuistosta - vaikka karkkikauppaan.
Minusta tämä on loistava keksintö - voit vaikka lomareissulla katsastaa mitä matkakohteesta löytyy.
Aina ei tiedä edes kodin lähellä olevia kivoja lapsiystävällisiä paikkoja.

Palvelu perustuu vartaistukeen ja homma toimii niin, että sinäkin voit jättää sinne oman vinkkisi.
Me Blogiringin mammabloggarit jätimme sinne omat vinkkimme.


Minä vinkkasin sinne ennenkin blogissa vilahtaneet:

Alakestilän Arboretumin

Luontokeskuksen

Papinjärven uimarannan



ja Escurialin, sekä liudan muita meidän perheen suosikeita.
Koitin miettiä sellaisia paikkoja kotiseudultamme, etteivät olisi koko kansan tiedossa.
Käykääpä laittamassa palveluun oma vinkkisi jos tiedät vaikka kivan kahvilan tai vaikka hyvän leikkipuiston. Jättämällä vinkin voit voittaa irtioton arjesta. Mitä useamman paikan lisäät sitä parempi mahdollisuus on voittaa ja sitä enemmän me muut saamme hyviä vinkkejä lapsiystävällisistä paikoista ;)
Minkä paikan sinä lisäsit?



Yhteistyössä Valio




28. lokakuuta 2013

Paluu arkeen


Viime viikko meni koululaisten viettäessä syyslomaa.
Mihinkään kauvemmas ei lähdetty vaan sukuloitiin kotoa käsin ja tavattiin ystäviä, sekä käytiin uimassa ja elokuvissa. 

Tänään palattiin arjen kuvioihin. Paluuta arkeen helpotti tuo kellojen siirto.

Meidän perheen naisiin on iskenut neuloosi vai onkos se virkkuusi jos kaikki virkkaa :)

Pojukin äidin kässäkassilla perkaa.
Huomasitteko meidän samistelijat ;)

24. lokakuuta 2013

Blogiperiaatteeni

Sisustun unelmissa oli haaste, johon ajattelin itsekin tarttua. Näitä on hyvä joskus miettiä, eli periaatteeni blogistani ja bloggaamisesta.




Perusjutut: 
Bloggaamisen aloitin vuonna 2008. Minulla on ollut siitä asti, kun meillä on kotona netti ollut, joku paikka johon olen laittanut juttuja ja suunnitelmia ylös. Alkaen vuodesta 2001, jolloin aloin pitämään hääpäiväkirjaa naimisiin. infossa (mahtaakohan se olla vielä hengissä? ) Tarkoitus oli ihan vain itselle laittaa asioita muistiin ja haaveilla, sekä hömppäillä. Blogin sisältö on kaikkea lapsiperheen elämään liittyvää lastenvaatteista - äidin käsitöihin.



Teksti ja ulkoasu:
Minulle tulee paljon kirjoitusvirheitä, joten siksi koitan välttää pitkiä sepustuksia. Varmaan auttaisi, jos toisin tekstin jonkun oikolukijan kautta, koska haluan bloggaamisen olevan nopsaa ja vaivatonta, niin tällä mennään. Tosin ei koneella mitää oikolukiaa olekkaan. Selän takana monesti seisoo yksi kahdeksan vuotias oikolukija, joka huomauttelee äidin kirjoitusvirheistä. 



Yhteistyö ja mainonta:
Olen mukana blogiringistä, joka on tuonut mukanaan kivoja kampanjoita.  Lisäksi minulla on ollut jonkin verran muuta yhteistyötä meidän näköisten juttujen kanssa ja lähinnä pienten paikallisten yrittäjien kanssa. Kaikkiin juttuihin en ole mukaan lähtenyt.



Kuvat:
Haluaisin olla parempi kuvaaja ja muistinkin juuri, että täällä oli joku lyhyt kuvauskurssi marraskuussa tulossa. Täytyykin tarkistaa tämä kuvauskurssi asia. Itse lukiessa en välttämättä lue koko tekstiä vaan selaan vain kauniit kuvat. 

Kurjat kommentit:
Niitä on onneksi tullut tosi vähän, mutta joskus ne ihmetyttää miten joku on sellaisen käsityksen pystynyt luomaan. Onneksi lähes kaikki ymmärtää, että bloggaaminen on vain pinta raapaisu tätä elämään.


Työhöni liittyvät asiat:
En tiedä tietääkö kukaan lukija mikä olen ammatiltani jos ei muutoin tunne minua. Ammatti ei kyllä näy täällä, enkä halua sitä täällä ilmaista - ne on niitä minun omia aioita ;). Ehkä bloggaamisesta saa mukavan vastapainon työlleni (tuli juuri vuosi täyteen mammaloman alkamisesta).

Liitännäiset:
Blogi löytyy facebookista. Perustin sen, kun huomasin blogien seuraamisen olevan sen kautta niin kätevää. Tykkään ehkä eniten seurata blogeja juuri facebookin kautta.



Linkit:
Linkitän jos näen sen tarpeelliseksi.


Postaustahti:
Pyrin postaamaan noin 4 - 5 kertaa viikossa lähinnä viikolla. Joskus asiaa saattaa olla seitsemäksikin kerraksi viikossa. Monesti julkaisen postit aamulla, kun poju vetää aamupäivä uniaan ja mamma ottaa hetken omaa aikaa kahvikupin ääressä. En ota tressiä jos ei tule mitää viikkoon esim. raskauden alussa ei tullut, kun pari postausta/kk. 


Vinkit:
Itse tykkään lukea selkeitä blogeja, mielellään valkoisella taustalla ja iso kuvat.
Sanavahvistuksia inhoan ja kommentointi tyssää usein siihen.
Kätevä seurantasysteemi blogiin, vaikka lukijapaneli tai fb-sivut.
Niin ja ehdottomasti kannattaa vastata annettuihin kommentteihin. Vaikka itselläni ne saattaa joskus jäädä sen seuraavan postauksen kirjoittamisen yhteyteen. Saatan sähköpostista äkkiä hyväksyä ne, mutta ei ehdi kommentoimaan - vaikka pitäisi, mutta aina ei ehdi. Järkytyksekseni olen myös monesti huomannut, että olen sata varman kommentoineeni takaisin, mutta palatessani postaukseen kommenttini ei siellä näykkään. En ole ehtinyt jäädä katsomaan menihän kommentti perille. Joskus olen myös palannut katsomaan toisten blogiin, mitä on vastannut, eikä kommenttiani näykkään, kun en ole "ehtinyt" viedä hommaa loppuun, hyi, hyi mua :)

Muuta:

En julkaise suoria kasvokuvia itsestäni, enkä tytöistä. Pojankin kasvokuvien julkaisemisen lopetan tässä pikkuhiljaa vauvan pyöreyden kadotessa ja hän on mahdollisesti kymmenen vuoden päästä kuvista tunnistettavissa. Itse en tyttöjen alle vuosikkaista kuvista heitä välttämättä erota vaikka ovat loppujen lopuksi ihan erinäköisiä. Minulle joskus tuli poliisi-TV.stä kysely lastenkuvien julkaisusta blogissa. Eivät vastanneet vastaysymykseeni milloin ohjelma tulee ulos, olisi ollut mielenkiintoista nähdä se juttu.

Vielä ennen kesää olin vain ihan parille tutulleni kertonut bloggaavani. Sitten huomasin tosi monen tutun eksyneen tänne ihan itsekseen. Ajattelinkin, että haluan tuttujen löytävän tänne kiinnostuksesta aiheeseen, eikä siksi että tuntee minut. Kesällä kuitenkin tulin ulos kaapista ja tunnustin bloggaavani.

Kiinnostaisi tietää teidän mielipiteenne- noihin aikaisempiin osioihin.
Joskus sitä miettii miksi ei tule kommentteja vaikka tekstiä on käynyt lukemassa jotain 1000 ihmistä?
Tuohon haluaisin saada teiltä kommenttia.

22. lokakuuta 2013

Ensilumi

Lähes joka vuosi olen kirjoittanut ensilumesta, joskus se on tullut jo lokakuun alussa nyt se satoi viime torstaina eli 17.10. Viime talvena se taisi jäädä sattuneesta syystä raportoimatta, mutta muistelen ettei se ollut satanut ennen pojan syntymää eli marraskuun loppua. Edit: piti tulla korjaamaan, että satoihan se ensilumen viime syksynä näihin samoihin aikoihin ja paljon satoikin.
Se on aina yhtä ihanaa, myös aikuisesta.
Tämähän olisi ihan luksusta suoraa lämpimästä syksystä lumiseen talveen, ilman sitä synkkää ankeaa loskan lentämistä. Toivotaan että nämäkelit pysyvät ja tuuli kääntyi ja ettei loppu viikoksi luvatut sateet tulisikaan meille.





19. lokakuuta 2013

Mustavalkeaa Metsolaa

Meinasi unohtua nämä viime viikkoisella kauppareissulla nappaamani kuvat Metsolasta.
Eilen kävästiin taas, kun siellä on sunnuntaihin asti kangaskarkelot ja sinne oli tullut vaikka mitä uutuksia joulusta, Hippieen ja pariin ihan uuteen kuosiin. Valitettavasti eilen ei ollut kamera mukana.
Tyttöt ihastuivat Hippie mekkoon, mutta kangas jemmassa on useampi sellainen Metsolan kangas joista ei ole vielä koskaan vaatteita myyty niin tehdään niistä ensin reglahihaisia tunikoita. Nuo joustistunikat on ehkä parhaita kouluvaatteita talvella - lämpöisiä ja leggareiden kanssa kätevät toppavaatteiden alla.

Jos ei väri-iloittelusta välitä niin Metsolalla on Black & White mallisto - IIIHANA!
Nuo pitkillä resoreilla olevat mekot myytiin hetkessä isommissa koissa - enkä ihmettele.

Paitaa ja hupparia

Jos vauveli olisi niin pieni, että pysyisi yhdessä kohti niin noita peittoja ei voisi vastustaa.

Väriä mustavalkeaan sukkiksilla.

Voi miksi tytöt ei tykkää sukkahousuista. Löytyy kyllä kaikkiin Metsolan vaatteisiin sopivissa väreissä.

18. lokakuuta 2013

Piparin tuoksua




Joko on joulu mielessä, no viimeistään se nyt tässä vaiheessa on ;)




Puolet lahjoista ostettu, ensimmäinen korttiversio on tehty.
Sanallakaan en ole lapsille joulusta puhunut, eikä tontut ole vielä kurkkineet heikkona hetkinä ikkunoista - kuinka kätevä pelottelu keino se onkaan.
Oman lahjalista olen pukille kirjoittanut... isompi kahvakuula, ehjä lompakko, veden pitävät kumisaappaat - lämpimän kerraston hätäisenä meni jo itse hulluilta päiviltä ostamaan.



niin siis täällä on lapset siltikin hippasseet tonttulakit päässä.
Ja esikoinen tekaisi ensimmäisen joulukoristeen niin jouluteemaan sopiva. Sehän nyt tietysti on pitänyt miettiä jo heinäkuun helteillä valmiiksi.



Pitäkää hulluna. mutta aah tää on niin ihanaa. Pakko myöntää, että kotona olemisella on osa syy tähän. Johonkin se olematon luovuus on purettava.


Me leipastiin jo ekat piparit, kuten kuvista näkyy. Seuraavaksi torttuja.


Neuvolareissulla tuli tämä puheeksi niin neuvolatäti meinasi, että ihana - nyt hänkin kehtaa leipoa ekat piparit, kun kauan sitä jo harkinnut ;)




17. lokakuuta 2013

Rusettikampaus top model tyyliin

Luetaanko teillä Top model lehteä? Meille kolahti ensimmäinen numero postilootaan. Irtonumeroita on ostettu ja tietty ne muotivihkot olleet kovaa huutoa jo pitempään. Muutenkin tuntuu lehti olevan suosittu pikku koululaisten keskuudessa.
Minäkin luen sen, kun sellainen sattuu meille tulemaan. Kaikesta sisällöstä en niin tykkää ja vaatemuoti en täsmää meidän maun kanssa ja on enempi isompien tyttöjen tyyliä, mutta onneksi tytöt ei oo niihin samaistuneet. Lehdestä on löytynyt kivoja tehtäviä ja askartelu ohjeita ja nyt bongattiin kiva kampausohjekkin: Rusettikampaus.

Hieman hapsottaa, mutta harjoitellaan.

toinen yritys

Itse ohje - pitäisi tulla isompana, kun napsautat kuvaa.


15. lokakuuta 2013

Kirppistelyt

Ne sunnuntain kirppisostokset

Puupalikoita pojalle, ne onkin ollut ostoslistalla.

Keltainen verho - toinen verho meni mammakaverille, kun yhtäaikaa bongattiin ne. Jokin kotimainen retro verho 1,50eurolla. Alkuperäinen tarkoitus oli ommella siitä jotain tytöille, mutta raskinkohan?

Villervallan body pojulle - näyttää tykkäävän.

Ne miikkarin mekot kaksi tytöille ja yksi äidille, kuin uusia!

Ne tämän päivän miikkarit. Pojalla vielä yökkäri ja se on kappahallista.

Koululaisen paita vaihtui kuitenkin viime hetkellä viidakkosynttäreille hommattuu leoparditunikaan, koska epäily heillä olevan koulussa näytelmä, jossa esitti leopardia.