Amalian Helmiä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut. Näytä kaikki tekstit

20. tammikuuta 2017

Vapaapäivän viettoa ja uudet Gugguut


 Minulla oli tänään liukumavapaa, eikä mitään ohjelmaa!
Yleensä ne liukumat on tullut käytettyä jos on pakollista menoa. Ulkoiltiin ja käytiin poikien kanssa kaupassa. Tyttöjen kotiuduttua katsottiin sohvalla elokuva ja vähän herkuteltiin perjantain kunniaksi. Nyt voi vaikka vähän bloggailla, koska perjantaihin kuuluva viikon iso kauppareissu on jo tehty ja pojat leikkii tuossa lattialla legoilla.
Gugguun pakettikin kotiutui ja nämä on mitä ihanimmat kotivaatteet äidellekkin. Tässä paketissa oli vaatteita vain meille tytöille. Tasapuolisuuden nimissä Silverjunglen paketissa oli vain äidille ja pojille vaatteita.
 Mintun vihreä huppari on Blaan, mutta alla olisi ollut Gugguun pitkähihainen paita - hyvin sopivat nämäkin sävyiltään yhteen. 







2. marraskuuta 2016

Syysloman pitkät aamut

Lomassa ja viikonlopusta parasta on pitkät ja hitaat aamut. Aamuja kaipaan eniten kotiäitivuosilta, kun lasten kanssa supateltiin yhdessä peiton alla. Nyt täytyykin ottaa vapaapäivistä irti arkipäivienkin edestä.

Lapset lomailivat viime viikon pääosin isukin kanssa. Minä menin yhtenä aamuna myöhemmin töihin ja jätin lounaan väliin, koska söimme runsaan ja pitkän aamupalan. Ihana istua pitkään ja hartaasti pöydässä, nautien ruuasta ja perheen seurasta.
Pitkä viikonloppu vietettiin Kajaanissa, hotelli scandikissa. Hotelli oli ennestään tuttu ja sen hyvä aamupala. Vaikka hotellielo onkin säätämistä paikkaa aamupala paljon. Eipä ajateltu mm, että ravintola on päivällä kiinni, kun uinnin jälkeen nälkäisenä sinne yritettiin. Ei, kun takaisin sinne perimmäiseen huoneeseen, takit päälle ja Apsille lounaalle. Nyt on palattu jo arkeen ja mikropuuroon. Muutoksena vuosien takaiseen syön aamupalankin istuen pöydässä.







23. syyskuuta 2016

Mitä kuuluu

Minulla ei ole mitään aihetta mistä kirjoittaa (ehkä aiheita olisi, mutta ei tarpeeksi kapasitettia muuten) Silti teki mieli tulla tänne jotain kertomaan, kun lapset nukkuu ja on hetki omaa aikaa, eikä tarvitse ajatella aamuherätystä.


Tällä viikolla saikin herätä aikaisin, kun vihdoinkin teimme miehen kanssa yhteisen Helsingin reissun. Herätys oli aamulla ennen viittä ja kotiuduttiin yhdeksän jälkeen. Yhdessä saimme olla tasan matkat kotoa kentälle ja takaisin, sekä molemmissa päissä kentällä odotteluajat... Koneessakin saatiin istua peräkkäisillä penkeillä. Ei siis ollut kyseessä lomamatka.

Minä taisin saada koneessa flunssan tai ainakin kipuileva kurkku antaisi siitä viitteitä.
Viikonlopulle ei ollut suurempia suunnitelmia, joten kuvittelin perkaavani vihdoin kirppiskamat kasaan. Jospa flunssa ei veisi kaikkia voimia. Pojilla on ensi viikolla päiväkodissa valokuvaus ja täytyisi valita vaatteet sinne - kivat, siistit vaatteet, mutta ei liian hienot.

Arki alkaa hahmottumaan ja kalenteriin olen saanut merkattua aikaa ystävillekkin.
Jos arki pysyy paketissa, voisin kirjoitella millä keinoin. Kodinhoito huoneen tehostusremppa alkaa olla valmis ja siitäkin voisin kertoa, sekä monta otsikkoa olen jo kirjannut bloggeriin muistiin, kun ehtisi taas kuvaamaan. Vaikka ensi viikolla on tiedossa taas yksi etelän matka ja taisipa olla seuraavallakin viikolla. 

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

11. heinäkuuta 2016

Me kaivataan vinkkejä asuntovaunuiluun

Minä olen haaveillut jo useamman vuoden asuntovaunu retkeilystä.
Tänään sain vihdoin varattua meille vaunun viikoksi. Viimeyinkaan meni ja ihan sellaista ei enää löytynyt mitä olin ajatellut. Kesti vain tovin innostaa mieskin tätä riemua kokeilemaan.
Nyt siis kaikki vinkit kehiin, että retkestä ei tule täys fiasko ja saan miehen tulevaisuudessakin tällä muotoa reissaamaan.



Itse olen lapsena jonkun verran reissannut vaunulla ja siitä on vain hyvät muistot. Me reissattiin kierrellen puuhamaita ja vesipuistoja, sekä katsellen linnoja ja kaupunkeja. Leirintäalueilta löytyi hienot leikkipuistot ja hyvä uimapaikat.
Mieheltä löytyi yksi muisto - tylsää. He olivat reissanneet lapissa, joten meidänkin retkeen lähdetään lasten ehdoilla ja suunnitelmissa on yöpymisiä leirintäalueilla. Ainakin yksi vesipuisto on matkaan mahdutettava ja Tuurin Tivoli.
Nuorena parina telttailtiin ja ei siitäkään ole negatiivista sanottavaa. Tyttöjen ollessa pieniä käytiin muutama yö asuntoautolla reissussa. Reissaaminen oli kätevää tosin autossa ei ollut ilmastointia ja ääntäkin piisasi, joten nyt turvallisuus syistäkin pysytään oman auton turvissa. Myöskin hyvän paikan leirintäalueella menetti jos poistui paikalta.


Hotelli yöpymiset välillä ahdistaa, kun ne on varattava aina etukäteen ja paikkaa on vaihdettava, vaikka kuinka viihtyisi vielä edellisessä paikassa. Olen eräänkin kerran seisonut kadunvarressa lasten ja matkalaukkujen kanssa odottelemassa, kun mies etsii parkipaikkaa. Jos ei ole ollut parkkihallia tarjolla on saanut jännätä onko auto saanut olla rauhassa yön yli, kun autoon oli pakko jättää osa matkatavaroista. Hotellien käytävät on pitkiä ja ulos tai leikkipaikalle on aina hommauduttava itse mukaan pitkiä käytäviä pitkin.
Tiedostan auntovaunuilunkin olevan ahdasta ja äänet ulkoa kuuluvat ja peseytyminen yms. on säätämistä, mutta kokeilemallahan sen uskoo ;)



Heittäkää kommentteihin käytännön vinkkejä jos asuntovaunuilu tai -autoilu on tuttua.
Jotain olen tässä jo miettinyt, kuten matto ulos, levitettävä puutarhakalusto lainaan, pesuvati tiskeille, kori ruokatarvikkeille. Pitäisikö vaatteet viedä vaunuun pyykkikoreissa? Onko leirintäalueilla pyykinpesumahdollisuutta? Miten pesytyminen? Tyttöjen kanssa reissatessa leirintä alueilla oli peseytymis tiloja perheille eli tila jonka sai lukkoon jossa oli pieni pukeutumistila, suihku ja wc ja ei tarvinnut olla niissä perinteisissä systeemeissä.



Ruuanlaitto vinkkejä kaipaan myös ja reseptejä reissuun...
Mietin, että muttama ruoka valmistetaan etukäteen ja pakastetaan ja otetaan jäisinä mukaan. 
Tyttöjen kanssa tehdystä reissusta jäi ihana muisto, kun saattoi vain pysähtyä kauniille P-paikalle ja alkaa eväiden syöntiin. Ei tarvinnut aina mennä kahvillaan syömään.




Kuvat eivät liity aiheeseen. Vaan ovat muistoja eräältä kauniilta kesäpäivältä.
Toivottavasti säät suosivat meidän reissulla, vaikka ollaan asennoiduttu huonompaankin ilmaan ja puuhaa ollaan sadesäillekkin mietitty.



27. toukokuuta 2016

Lasten Valkea

Kävimme pari viikkoa sitten nuorimman kanssa tutustumassa Oulun uuteen kauppakeskukseen - Valkeaan. Valkea on ihan Oulun keskustassa. Näin maalaiskunnasta on helppo ajaa parkkihalliin maan sisälle, kivisydämmeen ja nousta sieltä hissillä suoraa katetulle pihalle, kesäkadulle.
Me keskityimme tutustumaan kolmanteen kerrokseen, johon olivat lasten liikkeet keskittyneet.

Kolmannessa kerroksessa sijaitsee  Noomi Store, joka myy vaatteita usealta kotimaiselta merkiltä, Metsolalta, Gugguulta, Papulta, vimmalta, sekä siellä myydään myös mm. Villervallaa, Mini Rodinia


Aika värikäs kattaus varmaankin tämän hetken suosikki lastenvaatemerkeiltä.


Ulkovaatteitakin löytyy Noomista 

Valkea ydin on Sokos, jonka paluuta on odoteltu monta vuotta Ouluun.  Sokoksella oli oma lastenvaateosasto sijoitettu, kuin oma pieni putiikki. Sokoksen lastenvaatemyyjälle täys kymppi, omistautumisesta ja innostuksesta aiheeseen :) 


Sokokselta löytyi lastenkenkä osasto. Vasta mietin, että mistä Oululaiset löytää kohta lapsille kengät jos ei netistä tilaa, Anton&Nina lopetti ja kohta perässä Stoccakin lopettaa.

Minun huomion Sokoksella sai Creamin vaatteet, joiden aikuisten mallisto on yksi omista suosikeista. Creami on mukavia vaatteita ripauksella romantiikka - niin kauniita

Sokokselta saa myös Crecian nuorten vaatteita, joihin olen myös ihastunut, mutta pitäisi päästä tyttöjen kanssa yhdessä niitä hypistelemään. Todella mukava, kun saatiin Ouluun uusia merkkejä ja kaikki eivät myy niitä samoja. Sokos möi ainakin myös Esprittiä ja benettonia - eli keskihintaisia klassisen tyylin vaatteita.


Polarn o. Pyret muutti myös Zeppeliinistä valkeaan ja Popin taitaa kaikki tuntea.


Lelu kauppa BR- saatiin myös Ouluun. Tarkempi tutustuminen jätettiin seuraavaan kertaan, kun isommat lapsetkin on mukana. Sen verran vilkaistiin, ettei mikään jättisuuri putiikki.

Jasmin puolestaa muutti Stoccalta Valkeaan. Jasmin myy hieman kalliimman hintaluokan klassisia vaatteita, kuten Ganttia ja Hilfigeriä. Sitten minun edellisen käynin hekin olivat ottaneet valikoimiinsa gugguun ja mini rodinin, kuten naapuriliike Noomikin. Burberry taas ilmeisesti kadonnut myymälästä. Jasmin myy myös laadukkaita äitiysvaatteita.

Samalla sisään ajettiin myös nuo uudet Jollyroomin Moweo Magron raattaat, jotka saatiin testiin Jollyroomilta. Yhtään pussukkaa tosin ei näistä liikkeeistä saatu rattaiden koriin. Pikku pussukka saatiin koriin alakerran Tigeristä, joka on vihdoinkin Oulusta. Isommat pussit taas saatiin mukaan Sokoksen herkusta, joka oli tosi positiivinen ylläri. Isukki voikin tästä lähin mutkata kotiin perjantaina Sokoksen herkun kautta... 

25. toukokuuta 2016

Opettajien ja hoitajien muistamiset keväällä

Minä olen aina halunnut muistaa opettajia ja hoitajia jollain pienellä ennen kesälomalle jääntiä. Yleensä muistaminen on ollut jokin kulutustavara, kuten kukka tai yrtti.
Nyt kuitenkin kävi niin, että tänä vuonna opettajat ja hoitajat tulevat saamaan Lovin pienet muuttolinnut, pääskyset. Itse olen näihin aivan ihastunut ja niin olivat muutkin Martat, kun teimme retken marttayhdistyksen kanssa Lovin tehtaalle ja tehtaanmyymälään. 

Lovin tuotteet on kotimaista vaneria ja pakattu levyiksi, joten sen voi vaikka lähettää kirjekuoressa. Tuotteen kyljessä onkin valmiina postikorttimainen tarra. Siinähän olisi ideaa vaikka valmistujaismuistamiseksi, jos ei itse pääse paikalle - kortti ja lahja samassa. Tuotteet on 100% suomalaisia ja he kertoivat vastapainoksi puun käytölle istuttavansa vuosittain 5000 puuta joka vuosi mm. eroosio ja tulva-alueille. Jos ei tehtaanmyymälään pääse ostoksille voi tuotteita tilata nettikaupasta.

Me löydettiin Halpa-hallista valkoisia paperipussukoita ja sujautettiin lintuvanerit pojan kanssa niihin. Askarreltiin päälle perhoset ja minä vielä kirjoitan kesätervehdyksen suoraa pussin kylkeen ;)

Hyvää kesää kaikille opettajille ja hoitajille - kiitos hyvästä hoidosta!










14. toukokuuta 2016

Onni onnettomuudessa - pettymyksestä iloon

Tänään tuolla meidän lähiostarissa oli Z summer fashion - tapahtuma, johon tyttöporukalla suunnattiin. Perheen pojat jätettiin kotiin, vaikka kuviin pojat halusivatkin. 
Meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Vblogaaja Annikaa, jota me seurataan (minäkin siinä sivussa, koska tykkään, että tytöt katsovat videot telkkarin kautta, jotta voin sisältöä helpommin tarkkailla).
Tytön löytämän aikataulun mukaan Vbloggaajien olisi pitänyt olla lavalla neljältä, mutta pettymyt oli suuri, kun haastattelu oli ollutkin jo heti tapahtuman aluksi. Lohdutukseksi käytiin Glitterissä jossa oli tosi hyviä aleja mm. kaikki nutturadonitsit eurolla. Lohdutukseksi kävimme myös Arnoldsissa herkuttelemassa ja voi sitä riemua ja kiherrystä, kun Annika tulikin sinne ja jonossa meidän viereen. Se kuulemma korvasi mennen tullen ohi menneen haastattelun.
Minulla on tuolla blogin luonnoksissa postaus näistä nykynuorison "hupatuksista", ehkä saan sen tässä kirjoitettua loppuun. Meilläkin on viime vuoden aika nähty ja pohdittu montaa uutta esiteini-iän tuomaa juttua.










3. toukokuuta 2016

Blogikuvaukset

Miten meillä otetaan blogin kuvat :)
Lopusta löytyy video miten nämäkin kuvat otettiin.










22. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän puuhia - my day tai paremminkin meidän päivä

Minua on pyydetty kertomaan meidän päivästä ja jos nyt ympäripyöreästi kerron meidän tämän viikon tiistaista. Silläkin ympäripyöreästi, etten nyt enää ihan tarkkaan muista mitä tehtiin tai vaikka syötiin.

Me herätään aina siinä seitsemän aikoihin. Tiistaina tytöillä alkaa koulu kasilta ja ysiltä, että päivä alkaa aika reippaalla tahdilla. Tiistaisin me yleensä mennään perhekerhoon, mutta oli niin kova pakkanen, ettei nyt tohdittu lähteä.
Tiistaisin meillä on yleensä aina puuroa aamupalla, koska se on nopeasti pöydässä ja suihkittu suuhun.


Poju halusi aloittaa heti aamusta "autopelin", eli tehdä hama-helmillä ja kolmesti poika jaksoi keskittyä asettelemaan helmet ja purkamaan teoksen.

Pikkuveikka on alkanut kiipeilemään sängyille, joten makkareiden ovet on oltava kiinni ja ne tahtoo olla sen takia kylmiä kovilla pakkasilla, kun niissä on vain tuloilmaventtilit ja lämmin ilma ei pääse kiertämään. Siksi olemme keskittäneet leikit tyystin olohuoneeseen - muutenkin äidin silmien alle.

Haettiin kaikki lempi leikit, eli eläimet, parkkitalo ja autot, sekä fisher pricen lelut.
Hyvin pojat leikkii jo keskenään ja on toisilleen seuraa.
Äiti taas voi huvittaa itseään asettelemalla leluja

Tiistain oli jämäruoka päivä, eli kaivellaan pakkasta. Poju halusi lemppariaan eli hernekeittio. Kaupasta oli juuri ostanut herneitä, mutta niistä ei ihan hetkestä rokkaa keitellä, mutta onneksi pojalle asti sitä löytyi. Poika on innokas ruuan laittaja ja halusi olla mukana hämmentämässä.
Vauveli ja äiti söivät tomaattibasilika munasta parsakaalilla - vauvelin herkkua

Ennen päivä unia äidin hoidellessa pikkuveljeä nukkumaan - liimaili viimeiset tarra tällaiseen kivaan tehtäväkirjaan, jossa puetaan nalleja tarroilla.


Molemmat pojat sattuivat nukkumaan päivä unet samaan aikaan, joten äiti sai oman hetken - heti sen jälkeen, kun oli laittanut makaroonilaatikon leivariin hautuun, pyykit pyörimään ja tiskikoneen päälle ja keitiön ja lelut siivottua.

Bloggausta - kahvin, luumujen ja maapähkinävoin kera...

Päiväunien jälkeen ole pojalle luvannut, että saa katsoa areenasta yhden ryhmä-haun ja siitä ilosta menee helposti unille.
Päikkyjen jälkeen kannettiin joululahjaksi saatu teltta olkkariin ja siellä pojut pitivät eväsretkeä,

Tytöt kotiutuivat kirjaston kautta, jossa toinen oli odottanut siskoa kavereiden kanssa ja yhden kaverin soittotunnin alkua. Pakkanen hipoi kolmeäkymmentä niin olisi ollut kylmää kyytiä tyttöjen kävellä ensin meille ja siitä vielä kaveri takaisin koululle soittotunnille.
Minä olen ostanut tytöille aina varuksi reppuun välipalaksi niitä vauvan ruokaosastolla myytäviä smoothieta (kiitos Tiia vinkistä) - hedelmät tahtoo repussa mennä pilalle ja aina ei aamulla tiedä edes leivällä varautua, jos suunnitelmiin tuleekin muutos.
Tytöt toi pojillekkin kirjoja luettavaksi, vaikka kuvassa poika lauleskeleekin meidän omaa soivaa laulukirjaa.

Ehdittiin syödä porukalla ja isukki jututtaa, kun äiti lähtikin ompeluun.
Ompelusta kotiudutta poju olikin unessa ja muut tehneet iltatoimet - äidin täytyi vaan tissittää nuorimmainen.

Onko tällaiset jutut kiinnostavia - kannattako tällaisista tava-päivistä kertoa?