Amalian Helmiä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste odotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste odotus. Näytä kaikki tekstit

1. tammikuuta 2015

Omaa napaa

Edelleen yhtenä pakettina. 
Eihän laskettuaikakaan ole vasta kuin sunnuntaina.
Esikoinen on sunnuntain lapsi, toinen lauantain ja poika perjantain, joten joukon jatkoksi olisi sopinut torstain vauva, mutta ei taida siihenkään ehtiä :)
Lapset ovat syntyneet esikoinen 40+2, toinen 40+1 ja poika 40+0, jos tämä haluaa tässäkin asiassa olla erilainen niin meneekö sitten reippaasti yliajalle?
Tässä raskaudessa on pahoinvointia ja väsymystä ollut edellisiä vähemmän, joten antanee sitten takaisin nyt ;)



Koitin otattaa kuvia joka kulmalta, mutta eivät saaneet otettua tämän kummempia kuvia. Minusta masu ei näy edes eteenpäin jos on pukeutunut täysin mustiin, eli ilmeisesti aika poikamaha. Vaikka ei minun mahat ole ikinä taaksepäin näkyneet ja aina poikia on veikattu.

22. joulukuuta 2014

Sairaalasta hakuvaatteet

Meillä on ollut perinteenä, että lasten isotäti kutoo lapsille sairaalasta hakuvaatteet.

esikoinen vuonna 2005


Nuorempi tyttö vuonna 2007


Poika vuonna 2012
Pojan neulehousut olivat myös ristiäisissä päällä ja eritoten tällä marraskuun pojalla pidettiin neuleita muutoinkin paljon kaukalopussin ansiosta.


Neulepukujen alla olevat vaatteet on aina olleet samat - kerran pojankin päällä on ollut pitsiä

Pitsimyssy on myös ollut perinteisesti jokaisen päässä sairaalasta haettaessa.

Luulin jo ettei tämä saisikaan vaatteita (kun onhan näitä jo aika monta emmekä ole todellakaan ainoita vauvan saajia vaan serkuksia taitaa olla aika paljon), mutta eilen iso täti ilahditti meitä näillä ihanuuksilla.

Sairaalakassiakin on pitänyt miettiä ja osan olen jo reppuun laittanut.
Sairaalakassin sisältö:

Reppu
neuvolakortti
Kamera

crocsit
shampoo&hoitoaine
rasva
bb-voide
dödö
vähän meikkejä
suolasuihke
hiusharja ja pompuloita
hammasharja ja tahna

Rintasuojia
imetysliivit

tutti 

känny ja laturi

Ei sitä varmaan muuta tarvi, kun vaatteet tulee sairaalan puolesta ;)
Kotiin oon itte tullu samoilla mitä mennytkin ja mies on tuonu sitten myöhemmin valmiiksi pakatun kaukalon ja vaatteet.

Ajatella meillä voi olla taas kohta tuollainen pikkuinen kurttunaama - voi ihanuus!


26. marraskuuta 2014

Mammalomalaiselle

Perjantai oli viimeinen työpäiväni vähään aikaan ja työkaverit, sekä mies muistivat minua.
Suurta ihmetystä mies sai aikaan tuomalla minulle, kukkia, suklaata ja vauvalehtiä.
En olisi itsekkään huomannut muistaa mammalomalle jäävä tällaisella lahjalla - pitääkin laittaa korvan taakse mikäli joku jää mammalomalle.




Tämä mammalomalainen on tänään tehnyt tontun töitä.
Tämä huono äiti käyttää myös tämän viikon kaksi hoitopäivää vaikka äitiysloma alkoi jo ja poika pääsee hoitoo. Tämä vielä huonompi äiti yhteistuumin isukin kanssa päätti pitää pojan hoidossa jopa vielä joulukuunkin :)
Todellisuudessa poika tykkää päiväkodista ihan hirveästi ja säälin ottaa sen sielä pois. Eilen kysellessäni, että haluaako mennä huomenna päiväkotiin oli vastauksena leveä hymy ja huuto "TOOO" (joo)! Aamulla haki toihuissaan vaatteensa ja iloisena vilkutti meille tytöille, kun jäimme vielä hetkeksi kotiin. En tunne kuitenkaan tarvitta jättää häntä virikepaikalle kaksi vuotiaana. Jos poika olisi vuoden vanhempi olisi tilanne toinen. Hän saa nauttia nyt kuitenkin kaikista niistä joulukuun päiväkodin ihanuuspuuhista.

21. marraskuuta 2014

Creamia mammalla


Jos omaa nassua näin viimeisen työpäivän kunniaksi ennen äitiyslomaa (niin mää tosi monesti ajastan postauksen edellisenä iltana lasten koisatessa seuraavaan aamuun )


Saimme ystävien kanssa kutsun vapaaehtoisten illalliselle ja sen kerran, kun mamma johonkin pääsee ajattelin, että vähän arkivaatteita kummempaa täytyy pukea vaikka arki-ilta olikin - toki hieman varovaisesti ettei ylipukeudu. Tyttö halusikin mammaa kuvata ja poseerata piti tytön ohjeiden mukaan (ärsyttääkö jotain tuo mammattelu, jotenkin se on nyt tämän iiiison massun kanssa jäänyt päälle)

Yksi rakastetuimmista vaatteista on tuo Creamin collegetakki - sitä olen pitänyt hurjasti!
Se menee kesällä ihan päällystakkina ja näin talvella neuletakin asemasta.

Kesällä metsästin verkkokaupoista oikeaa kokoa tuosta Creamin mekosta, kunnes se ihan vahingossa tuli vastaan Oulun Vimasta ja puoleen hintaan. Muutenkin minusta Creamia saa tosi hyvin aleista, joka on toki hyvä tällaiselle joka heidän vaatteistaan tykkää. 

Vaikka nämä ei äitiysvaatteita ole ne antaa anteeksi ja menevät päälle, kuten kaikki heidän omistamani vaatteet. Tässäkin mekossa on takahelma pitempi, joten kätevästi peittää paksut pohkeet :) Creamin aluspaidat ovat taas niin pitkiä, että peittävät ison massun ja pepun.

10. marraskuuta 2014

Odottava edustusrouva (yhteistä aikaa)

Edustusrouva - haha - oli ihan pakko laittaa, kun joka kerta se vaan niin huvittaa.
No joo, en todellakaan ole mikään edustusrouva! Joskus miehelle aina niitä avec-kutsujakin napsahtaa, mutta yleensä lähetän sen niihin ihan yksin :) Nyt sattui tähän omalle kylälle sellainen gaala, joten miehelle varmaan suureksi yllätykseksi ajattelin lyöttäytyä miehen käsikynkkään.

Mitä tällainen yksi kyttyräinen kameli sitten laittas päälle? Mikään kaapista löytyvä juhlakolttu ei mahdu sitten millään mun päälle! Tilaisuuden pukeutusmiskoodi oli tumma puku, joten iltapukua ei tarvinnut mamman lähtä metsästämään.







Metsolassa oli ysmyt, joihin en jaksanut paikan päälle pyöriä, mutta tilasin itselleni kokeeksi Mama Licioksen mekon - oli puoleen hintaan, eli halavalla sain.
Onhan tämä vähän sen mallinen, että tippuu suoraa alas vatsalta. En tiedä olisiko mahaa myötäilevämpi näyttänyt paremmalta?



Vau, yllätykseksi tässä on imetysluukut, joten samalla ratkesi varmaan mamman ristiäisvaateongelma - jee. Mies tilasi just tumman sinisen puvun Tigerilta, joten menee yksiin sen kanssa - tai ehkä se laittaa mustan puvun, mutta naisillako muka menee vaatteisiin rahaa ... mun mekko makso alle 30 euroa ja miehen pukuun ei riitä, että lisää nollan perään.







Mulla on tukka aina kiinni - nytkin sipaisin sen letille - tässä jo aika tavalla hapsottaa. En oo värjännyt tukkaa sitten viimme maaliskuun. Yleensä olen raskausaikana yhdesti kahdesti sävyttänyt, mutta nyt ajattelin, että mitä sitä turhaan menee tämä näinkin.

Melkoinen pallero, mutta kivaa oli, eli hyvä, että lähdettiin. 
Kotiin oli kiire ja kotona oltiin jo ysiltä ja ehdittiin lapsille hyvän yön halit antamaan. Tällä mennään taas jonkun aikaa. Vasta kaverin kanssa keskusteltiin aiheesta "pari suhteen kahden keskinen aika". Nyt odotus aikana oli uutena tullut laajaneuvola käynti, johon miehen piti tulla mukaan ja kotona piti vastailla liutaan kysymyksiä. Yhtenä kysymyksenä oli kahden keskinen aika. Me oltiin siellä, että no ei olla tunnettu tarvetta käydä missään, että onko pakko jo ei taho. Neuvolassa oltiin sitä mieltä, että kaikilla on omat tarpeensa - kaikki ei tunne tarvetta irtiottoihin arjesta ja lapsista. Se kuten kaikki muukin on niin perheestä kiinni. Minä luulen, että meille riitti taas seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, kun kävimme kymmenvuotis hääpäivän kunniaksi yksi yö hotellissa. Me ollaan myös siitä onnellisessa asemassa, ettät lapset menee helposti nukkumaan (koputtaa puuta) ja ovat nukkumassa kaikki ysiltä, joten meille jää iltaisin mukavasti yhteistä aikaa. Me ollaan myös pyritty siihen, että siinä vaiheessa ei enää siivota tai tehdä kotitöitä. Ainoa mitä kaipaa tai tuntee huonoa omaatuntoa on lapsettomien kavereiden näkeminen. Lapsellisen kanssa sitä jotenkin paljon helpommin tulee kyläiltyä puolin ja toisin. 




30. lokakuuta 2014

Äitiysvaatteita

Ensimmäisessä raskaudessa minulla oli niin pieni maha, että kuukautta ennen äitiyslomaa ei työkaverit  (miehiä) uskoneet minun jäävän kohta äitiyslomalle. Äitiysvaatteita minulla oli kahdet housut, jotka ostin tutulta ja niitä aloin käyttämään juuri noihin aikoihin. Loppu ajan pärjäsin miehen collareilla.
Toista odottaessa oli hieman isompi maha ja yhdet äitiyssammarit ostin ja ne pidin ihan loppuun odotuksen jälkeen, kun erosivat tavallisissa housuista vain hieman leveämmän resorin verran.
Poikaa odottaessa tuli ostettua yhdet housut ja sukkahousuja, jotka myös tuli pidettyä ihan loppuun sitten synntyksen jälkeen.
Niin ja mitkä imetysvaatteet - toki liivejä on ollut, mutta ei mitään muuta.
Nyt olenkin sitten panostanut kaikkien odotusten edestä, mutta sillä ajatuksessä, että odotusvaatteita voi pitää imettäessäkin -joten kataus kaula-aukkoihin. En halua vaatteen huutavan, että olen odotus- tai imetysvaate. 


Tämä ohutta neulosta oleva Mama Licioussin paita käy oivasti imetykseen ja varmasti myöhemminkin - tällainen kaula-aukko on loistava imetyksessä.

Tämä ihan perus espritin mekossa on vähän samalla idealla oleva kaula-aukko.


Pojan synnyttyä tilasin tämän Sobean ihanan pehmoisen mekon. Tilatessa en edes tajunnut sen olevan äitiysvaate katsoin vaan kaula-aukkoa. Olen tykännyt pitää itse ompelemiani mekkoja ja yhteen ompelin poikaa imettäessäni nappilistan ja täytyy varmaan lisätä ainakin yhteen mekkoon.

Tässäkin Mama Licoussin mekossa on nappilista. Nappilistalliset vaatteet siis käyvät hyvin imetykseen ja ei tämäkään huuda olevansa odotusvaate.

Alaosissa mennään Henkkiksen super mukavissa Tregginssessä ja varmasti sen odotuksen jälkein röllykkä mahan kanssa tulee näitä myös pidettyä. Farkkuhamonen on myös Mama Licouksen.

Imetyksessä ja odotuksessa olen tähän asti pärjännyt ihan pitkillä perustopeilla. Nyt hommasin Henkkikseltä odottomaan kaksi imetystoppia.
Muuten Creamilla on ihania pitkiä trikoopaitoja ja ne eivät ole mitään odotuspaitoja, mutta loistavasti riittävät peittämään mahan.


Äitiysvaate tarjonta on parantunut HUIMASTI - varsin kurkkasin Zalandolle ja siellä on yli 700 äitiysvaatetta!!!

29. lokakuuta 2014

Pikkupyykin värit (masuasukin sukupuoli paljastuksia?)

Pesin syyslomalla kaappiin odottamaan suloista pikkupyykkiä - voi, kuinka pieniä ne olikaan.
Voiko näistä kenties päätellä jotain?

No ehkäpä, vaikka aika neutraaliahan nuo on ja valtaosa jo tyttöjen vanhoja (ja se kirkkaan punainen koneellinen on kyllä pyörittämättä). Tässä tapauksessa jätin kuitenkin ne vaaleanpunaiset mekot odottamaan vauvan syntymään.
Eli rakenneultrassa loppu kesässä kätilö näki selvät killuttimet ;)


12. marraskuuta 2012

Paidasta vielä pipoon ja rantapallo

Täytyy koitaa keksiä puuhaa, että aika kuluisi.
Kaksi viikkoa sitten sanotiin, että kohta syntyy - varmaan menee kuitenkin vielä se kaksi viikkoa : )

Ajan kuluksi kaivoin pitkästä aikaa virkkuukoukun esille. Olen ehdottomasti enempi virkkaaja kuin kutoja.

Tekaisin myssyn, johon koristusta siitä villapaidasta, josta on tehty jo tyyny ja säärystimet. Vielä jäi villapaitaa vähän, josta vielä ehkä keksimme jotain ; )

Lähdettiin lisäksi tuulettamaan mamman päätä kauppaan, autoliikkeisiin ja kirppikselle.

RV 39  ja ihan mahdoton massu



Niin ruusuke on siis tehty ompelemalla villapaidan suikaleita. Pitäisi sitä kutomista harjoittaa.

Idea tuli tästä kirjasta, jossa tyynyyn oli tehty samanlainen koristus paidan hihasta - näkyy tuossa kannessakin,.

Mitäköhän ensi viikoksi keksi - painaa niin ettei kauheasti viitsi itseään liikuttaa.

5. marraskuuta 2012

Valmiina vauvan tuloon

Turvakaukalo odottaa jo valmiina vauvaa varten.
Turvakaukalopussi on "uusi" hankinta tälle meidän ensimmäiselle talvivauvalle.
Kirppikseltä, tutulta ostettiin.

Ei tällaisia tainnut juuri tyttöjen aikana vielä ollakkaan.

Pussukan sisällä odottaa hakuvaatteet.
haalariahan ei pussin takia nyt tarvitakkaan.

Tätini oli kutonut tällekkin tulokkaalle omat hakuvaateet, kuten on tytöillekkin tehnyt.
Saavat sitten omansa muistoksi - olen sellaisia laatikoita kerännyt.

Pitsibodilla ja -lakilla on myös tytöt haettu.
Saapa nähdä milloin tulevat käyttöön.  Neuvolassa ennustivat, että ei mene laskettuun aikaan - saa nähdä, koitan olla asennoitumatta siihen, kun jos meneekin yli niin aika voi tulla pitkäksi. Viime yönäkin tuntui, että tuleekohan lähtö - tytöistä ei ole ollut mitään tällaista ekasta tuntemuksesta ovat sitten syntyneet.

29. lokakuuta 2012

Äippälomalle puuhaa

Syysloma takana ja paluu uuteen väliaikaiseen arkeen.

Nuorempi tyttö jatkaa maanantaisin ja perjantaisin vielä päiväkodissa, kun ensi syksynä alkaa jo se eskarikin.
Joten minulla on nyt kaksi päivää viikossa omaa aikaa - hurjaa... ei ole varmaan koskaan ennen ollut tai seitsemään ja puoleen vuoteen.

Tässä voisi alkaa vähitellen miettimään miten tämän lopun odotusta hyödyntäisi, tietysti vointi huomioiden.

Vauvajutut alkaa olla aika hyvällä mallilla - sänky vaan laittamatta. Kassiakin olen pakannut - hammasharja ja    naamarasva puuttuu, mutta ei niitä nyt voi oikein kauheen paljon ennen sinne laittaakaan. Voihan se mies sitten kiikutella jotain jälkikäteen.

Kaappeja voisi tietysti perkata- vaikka tyttöjen kaapit tuli käytyä läpi ennen kirppistä ja eteisen kaapit nyt talvivaatteiden vähitellen korvatessa välikausivaatteita.

No jouluahan voisi alkaa hössöttää ; ) valtaosa lahjoista on hommattu, joten niitä pakettiin (sehän voi olla ettei lähellä joulua sellaiseen aikaa enää olekkaan).Askartelutarvikkeet jouluaskarteluihin ehdittiin hakea juuri ennen lumen tuloa ja tyttöjen koulukalenteri valmistella.
Joululehtiä ja kirjat kaivoin jo esille.

Johan tuossa jo on  - tyttöjä odottaessa on ollut kevät niin aika on kulunut piha hommissa - neljä tuntia ennen nuoremman tytön syntymää istuttelin vielä mansikantaimia.

Niin ja ennen kaikkea tässä kerätään voimia ja rentoudutaa. Ihanat työkaverit itkettivät minua ontamalla lahjakortin jalkahoitoon, joka pitää käytää ennen vauvan syntymää - aika ihania olivat : )

Kirjoituksen välissä ehdin käymään neuvolassa. Voi olla, että jää kaikki suunnitelmat tekemättä - katotaan nyt. Tytöt tosin aika ripeesti syntyneet, ensimmäinen viiteen tuntiin (joista kaksi pönnäsin) ja toinen kahteen (josta tunnin pönnäsin). Ensimmäisiä hommia tässä on varmaan siirtää opejen ja päiväkodin numerot työpuhelimesta siviilipuhelimeen ja etsiä ambulanssin numero (jos tulee pikalähtö).

Aiheeseen liittyen:



rv 37

26. lokakuuta 2012

Vauvalle vaunut

Meidän vauvelin vaunut:

Joku niistä taannoin kysäisikin ja en esittelekkään mitään hienouksia.
Meidän vauveli pötköttelee tätini meidän tyttöjen serkulle kahdeksan vuotta sitten uusaamissaan retrovaunuissa.  Sillä tuo nalle kangas - nyt varmaan tilalla olisi jotain yksiväristä.

Eilen löytyi vielä isomummilasta minun vanha vaunulelu

Tyttöjen nukenrattaa ovat hyvin samanlaiset.


Ei me ihan näillä aijota pärjätä vaan lisäksi löytyy jo tytöillä olleet emmaljungan scooterit - ne on niin huippuvekottimet, että vaativat ihan oman postauksen.

16. lokakuuta 2012

Vauvalle - kehto


Saatiin viikonloppuna laskettua pinnis ja kehtokin ullakolta alas - itse en tohdi moisia enään nostella, mutta laitettiin vieraat töihin : )
Heti kehtoon koitettiin tehdä ahtautumis ennätystä, kun meidän tytöt ja kolme vuotiaat kaksoset siihen koittivat kerrallaan mahtua : )
Heti siitä tuli lempipaikka, kun tytöt laittoivat pohjalle vaunuun tarkoitetun karvan. Kilpaa tästä on nyt telkkaria katseltu.

Sunnuntai aamun piiretyillä.

Kehto jää sellaiseksi olkkarikeittiö kompleksin vauvanlaskupaikaksi.

15. lokakuuta 2012

Paras kirppis ikinä

Tyttöjen mielestä eilinen MLL.n kirppis oli paras kirppis ikinä, niin hauskaa heillä oli. Tytöillä oli kavereita myös myymässä, joten osa syynä varmasti sekin. Mukavaa oli silti ihan itse myyminen - kilpailua käytiin, että kumpi saa pitää rahapussukkaa.


Väkeäolisi toivonut olevan enemmän, mutta siihen nähden kauppa kävi hyvin, sekä aikaan ja pöydän vuokraan nähden. Itsekkin jotain ostettiin, vauvalle turvakaukalopussi, joka olikin ainoana hankintana vauvalle enään listalla. Tietysti piti kaffilasta hakea herkkuja.

  Voidaan mennä toistekkin.



Nyt olisi kolme päivää töitä enään tällä mammalla - hurjaa!!! Ei tunnu yhtään siltä ja hommaa on vaikka kuin ja uutta puskee ovista ja ikkunoista. Eilen kirppiksen jälkeen kyllä tuntui, että onkohan minusta enää töihin sen verran kovotteli, mutta nyt on tosi hyvä olo.
Mennään jo rv 35, että sehän saa syntyä jo kahden viikon päästä. Tytöt on kyllä syntyneet yhden tai kahden päivä yli lasketunajan - saa nähdä miten nyt käy, kun niskapoimussa siirsivät viikon taaksepäin ja rakenneultrassa vastasi sitä alkuperäistä laskettua aikaa.