Amalian Helmiä

26. marraskuuta 2014

Mammalomalaiselle

Perjantai oli viimeinen työpäiväni vähään aikaan ja työkaverit, sekä mies muistivat minua.
Suurta ihmetystä mies sai aikaan tuomalla minulle, kukkia, suklaata ja vauvalehtiä.
En olisi itsekkään huomannut muistaa mammalomalle jäävä tällaisella lahjalla - pitääkin laittaa korvan taakse mikäli joku jää mammalomalle.




Tämä mammalomalainen on tänään tehnyt tontun töitä.
Tämä huono äiti käyttää myös tämän viikon kaksi hoitopäivää vaikka äitiysloma alkoi jo ja poika pääsee hoitoo. Tämä vielä huonompi äiti yhteistuumin isukin kanssa päätti pitää pojan hoidossa jopa vielä joulukuunkin :)
Todellisuudessa poika tykkää päiväkodista ihan hirveästi ja säälin ottaa sen sielä pois. Eilen kysellessäni, että haluaako mennä huomenna päiväkotiin oli vastauksena leveä hymy ja huuto "TOOO" (joo)! Aamulla haki toihuissaan vaatteensa ja iloisena vilkutti meille tytöille, kun jäimme vielä hetkeksi kotiin. En tunne kuitenkaan tarvitta jättää häntä virikepaikalle kaksi vuotiaana. Jos poika olisi vuoden vanhempi olisi tilanne toinen. Hän saa nauttia nyt kuitenkin kaikista niistä joulukuun päiväkodin ihanuuspuuhista.

12 kommenttia:

  1. Noiden hoitokuvioiden kanssa jokainen toimii omien tilanteiden mukaan. Ei niillä mitata onko hyvä äiti tai isä ;)

    Meillä jäädään kotiin,koska en jaksa roudata lapsia hoitoon. Kerho aloitetaan vasta ensi vuoden puolella... Huonommuutta kai siitäkin voi potea,mutta minä nautin näiden kanssa kun on aikaa olla ihan rauhassa aamupäivisin. Puolensa ja puolensa...

    Kivasti on miehesi sinua muistanut! Hyvää mammalomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitata ja kukin menee tyylillään.

      Meillä riittää säpäkkää aamuihin koululaisten ansiosta ja kerho tarjontaa on kolmena päivänä, joten saa se poika sitten virikkeitä sieltä, kun hoito loppuu.

      Poista
  2. Hieno ele mieheltäsi. Mukavaa mammalomaa! Teillä saadaan sitten pian tuoksutella ihanaa vauvantuoksua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomattoman nopsaa tämä aika mennyt - täytyy koittaa nauttia nyt tästä mahasta :)

      Poista
  3. Miksi pitää potea huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi on päiväkodissa, vaikka äiti on kotona? Minä en ole koskaan ymmärtänyt tätä kuviota ( tuskin koskaan ymmärränkään ). Lapsihan saa hoidossa aivan mahdottoman paljon enemmän virikkeitä kuin kotona. Olen sitä mieltä, että lapsella on todella hyvä olla päiväkodissa muiden lasten kanssa touhuten jos aikuiset näin vain haluaa. Uskallan väittää, että hyvin usea äiti jaksaa tarjota lapsilleen sellaista määrää toimintaa kuin mitä lapset päiväkodissa saa, joten tsot, tsot tuollaiset huono äiti puheet! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä ja mää tunnen just sitä huonoa omaatuntoa tuosta, että ajattelin rääpiä tuon pojan sieltä ens vuonna pois, mutta täytyy vielä vuoden vaihteessa miettiä mitä tehdään - poika tykkää ihan hirveesti hoidosta. Jos poika ois vähän vanhempi niin ois ihan selvää pitää hoito. Aikoinaan ei ollu samaa tilannetta, kun vanhinta hoiti mummo, kun olin tyttöjen välissä töissä.

      Poista
  4. Ihania muistamisia. Ja hyvä mutsi varmasti olet!:) Olen seurannut blogiasi kauan ja siksi sanon hyväksi mutsiksi. Teet paljon kaikkea lastesi kanssa ja sinusta huokuu kuinka tärkeitä lapset ovat elämässäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina sanonut, että minulla on ollu vauvakuume viisi vuotiaasta asti, joten aika tärkeitä ovat ja olen niin onnellinen, että saan nyt uudestaan elää myös sitä pikkulapsi aikaa.

      Poista
  5. Kiva idea mieheltäsi!

    Jos lapsi viihtyy päiväkodissa niin turhaan siitä huonoa omaa tuntoa potee. Etenkin joulun allahan on vaikka mitä kivaa ja jännää joka paikassa :)

    Ihanaa mammalomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mekin ajateltiin, että siellä on hurjasti kaikkea kivaa - eilenkin jäi tonttuaskartelu kesken ja sekös poikaa harmitti - äitin rontti meni liian aikasin hakemaan. Itse en varmaan normaaliin tyyliin jaksa joulupuuhia tehdä.

      Poista
  6. Mukavaa äippälomaa! Kylläpäs vaan on huomaavainen mies sinulla :)

    Meillä on lapset ehkä kerran kk päiväkodissa, vaikka olen vapaalla.. Jännä, miksi siitä tulee huono omatunto.. Aivan kuin olisi jotain kauheen pahaakin tehny :( vaikka meilläkin pojat tykkäävät olla.. 4v varsinkin saa paljon irti jo päiväkodinkin touhuista.. Tosi paljon oppinut kaikkea uutta, kun aloitti syksyllä hoidon.. Meillä on aivan mahtava kyllä tuo päiväkoti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on paljon parempi kuin minä noiden lahjojen kanssa :)

      Meillä on nyt kohta viisi vuotta ollut joku aina tuolla (tai siinä joka siirtyi tuohon) hoidossa ja se on kyllä ihana - pelkään myös ettei pojat sitten pääsis enää tuonne.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!