Amalian Helmiä

30. huhtikuuta 2012

Luulajassa


Tulipas käytyä viikonloppuna Luulajassa järjestetyssä suuressa kirppis tapahtumassa.
Aamulla kuudelta sinne linja-autolla srtattiin - bussillinen naisia.

No itse kirppiksen tarjonta ei vastannut odotuksia : ( ehkä ne odotukset olivat liian korkealla.
Luulaja itsessään on minusta ihana paikka.
Sieltä sitten tuli tehtyä ostoksia - minulla oli paikat tiedossa missä käyn.

Tyttöjen tuliaiset

kirppisostokset

Ihanasta krääsäkaupasta tyttöjen synttäreille.

23. huhtikuuta 2012

Lastenmessut Oulussa


Aikooko muut mennä ensi viikonloppuna lastenmessuille Ouluhalliin. Meillä Jani-Peteri voittaa Hevisauruksen tyttöjen suosiossa, mutta täytyy katsoa päästäänkö kumpana päivänä.

Kovasti meillä messuja odotetaan, joten toivottavasti ovat odotuksen arvoiset.
Jospa siellä olisi kivoja lastenvaatteita tarjolla.


14. huhtikuuta 2012

Suunnitelmia kirpuista

Pääsin talvilomalla piiiitkästä aikaan käymään kirppiksellä.
Nyt kävin Pattijoen kirppikselle - ihan huippu jos lastenvaatteita etsiin.


Nyt lähti mukaan metsolan kankaasta ommellut housut esikoiselle. 
Hän tykkäsi erityisesti pitkistä resoreista, kun on tarkka miten lahkeet menee ulkohousuissa. Näissä ei tarvitse sulloa lahkeita sukkien sisään ennen ulkohousujen pukemista.


Sitten sieltä löytyi ikea kangasta, joka on minun mielestä hieman Aarrekidmaista.


Suunnittelin siitä tytöille hameita leveällä resorilla, mutta tytöt toivoo mekkoja.

13. huhtikuuta 2012

Mukavia uutisia



Eilen pyörähdin kaupunkilla asioilla. Kävelin Metsolan liikkeen ohi - mitä siinä ikkunassa lukikaan.
Metsola muutta toukokuun alussa Zeppeliiniin - jes jes!
Huhu piti paikkaansa ja toiveeni tosiaan toteutuu.
Olen sen sata kertaa pohtinut, että voi kun muuttaisivat Zeppeliiniin, jossa ovat paljon paremmin lapsiperheiden tavoitettavissa.
Nyt ei tarvitse lähteä asioikseen Metsolaan vaan voi piipahtaa siellä kauppareissulla.
Vanhassa kauassa oli mielestäni muutenkin hankala asioida - ainakin vaunujen kanssa ja yläkerrassa en käynyt ikinä.




11. huhtikuuta 2012

Äitienpäivälahja - askartelu ideoita



Mitä mummolle äitienpäivänä lahjaksi?

Viime vuonna tehtiin kännykkäkotelot ja joskus maalattiin saviruukut ja tytöt istutti niihin kukat.

Mielessä pyörii mm.

  • Tyttöjen posliinimaalilla maalamat mukit (joskus tehtiin isille isänpäiväksi)
  • Tektsiili maalilla tyttöjen maalaamat tyynyliinat, patalaput, yökkäri jne
  • Tyttöjen piirustuksesta painatettu t-paita - yökkäri.

7. huhtikuuta 2012

Keväällä

Miten muilla on pääsiäinen sujunut?
Meillä on mussutettu suklaamunia ja rötvätty.
Tänään käytiin mäenlaskussa ja oli ihan mahtava ilma!
Muutenkin aivan mahtavat mäenlasku olosuhteet - pulkkaluisti ja saatiin laskea melkein keskenään.



Minulle perinteisesti tulee näin maalis - huhtikuussa joku blogi väsymys. Jos katsoo menneitä vuosia niin tosi vähän saan keväällä postauksia aikaan. Kerrottavaa olisi jos jaksaisi niitä vaan luoda. Jos ne saisi suoraa päästä pompautettua tänne?

Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!!

3. huhtikuuta 2012

Rokkoillen

Talviloman päälle esikoinen sai vesirokon


Onneksi ehdittiin lomaillakkin ennen tautia.