Amalian Helmiä

30. huhtikuuta 2015

Softshelliä välikauteen

Kunnon lastenvaatebloggaaja ei voi jättää välikausivaate bloggausta välistä, vaikka mennään jo pitkällä kevättä. Muuten en voi sanoa olleeni valveutunut, vaan liian myöhään heräsin tässä asiassa kevään tuloon ja meinasi olla tyttöjen housut kiven alla. Tuon ikäisille ei sitten passaa mitkä tahansa housut vaan ne jää käyttämättä jos eivät ole mieluiset. Jo syksyllä ihasteltiin tyttöjen kaverin softshell housuja, mutta silti unohdin ne hetkeksi ja niitä ei sitten löytynyt kissojen ja koirien kaan kanssa. Paitsi sitten onneksi tuli sadannen kerran kurkattua Metsolan verkkokauppaan ja siellä ne oli nämä Name it - softsell housut!

Ostan ulkovaatteet yleensä jollakin alella edellisenä kautena. Aina olen ollut tyytyväinen  ostoksiini, mutta silti merkki on pitänyt vaihdella. Aikoinaan tytöillä välikausi vaatteissa aloitettiin Reimalla ja Jonathanilla, sitten mentiin useampi vuosi Ticketin plain raineilla, sitten kokeiltiin Po.Pia ja palattiin Tickettiin ja viimeisin kokeilu on ollut Pompdeluxin softshelliä. Nytkin tilasin tytöille pompin softikset ja pojalle viime vuotinen vielä mahtuukin. 

Itsellä on ollut ulkoilupukuna softista jo useamman vuoden, mutta viime keväänä vasta tuli sitä lapsille ensimmäisen kerran hommattu takkien muodossa, mutta nyt mennään jo päästä varpaisiin softshelleissä. Ihan yksillä takeilla ei (muka - seli seli) pärjää, joten tilasin tytöille toiset takit Bootzilta, kun kivassa alessa oli ja siinä samalla tarttui mukaan niin ikään alessa ollut softshell-puku pojalle, mutta olen ollu niin tyytyväinen ostokseeni. Puku on jotenkin niin kivan mallinen. Palataan niihin tyttöjen takkeihin toisella kertaa.

Takit Pompdelux
Housut name it -Metsola
Pojan haalari name it - bootz
Tyttöjen pipot omaa käsialaa ja pojan pipo Ebbe Niilo ilosta (ovat muuten alessa siellä)

Kuvat on sunnuntaiselta pyörälenkiltä, kun kävimme ihastelemassa kansalaisopiston näyttelyä.









29. huhtikuuta 2015

Tarjottimella

Lupasin siinä pöytäliina postauksessa kertoa, että miten sain pidettyä pöytäliinan lähes viikon puhtaana. Minä olen haksahtanut tarjottimiin. Jos olen hyvin hillitty koristeiden ja astioiden ostelija niin tarjottimia on jokunen minun mittapuulla kertynyt. Kun laskin nuo keittiössä esillä olevat tarjottimet sain kahdeksan tarjotinta - pari huutokauppalöytöä on koristeena ja yksi tuunattu liitutauluksi, mutta valtaosa käytössä. Meillä käytetään tarjottimia ihan ruuan kantamiseen pöytään, joko omina annoksinaan, jos olen tasolle kattanut tai niillä kannetaan  aamu- tai iltapalavermeet pöytään. Lapsilla ne toimivat tabletteina... jos muki kaatuu pysyy nestetarjottimella ja jos muutakin sotkua tulee on sotkut helppo astioineen siivota pois - toisin kuin perus tabletilla. Tarjottimet on myös helppo pestä.






ps. Mää niin tykkään noista Sarviksen astioista - saa ruuankin näyttämään paremmalta ;)

28. huhtikuuta 2015

Pikku haisuli ja Silverjunglen voittaja


Pikku haisulipylly pyörähti eilen kunnolla lattialla mahalleen.

Silverjunglen voittaja on......

Sonja kommentilla:
Suosikkipipo on tähtipipo fuksia/vaalpun. värisenä! :) Silverjunglella on ihania, raikkaita ja selkeitä lastenvaatteita, jotka miellyttää kovasti tämän äidin silmää, kun en niinkään tykkää riemunkirjavista kuvioinneista. :) 

Onnea Sonjalle laittelen sulle kerhon jälkeen sähköpostia :)
Meillä on juuri tuo sama pipo  - hyvä valinta ;)








27. huhtikuuta 2015

Hamstrari hamstraa kirppikseltä

Sain hyvin sen viikon hillittyä itseäni, kun itse pidin loossia kirppiksellä. Nyt piti mennä hetkeksi aikaa tappamaan, kun ei kannattanut kotiinkaan hetkeksi ajella - kiire meinas sitten lopulta tulla. 
Ois löytynyt taas vaikka mitä ja jemmaan piti itelle ostella. Pojalle Metsolaa - molemmat 6eur, sydän kangas 2eur, vetskarit tais olla muutama kymmenen senttiä, turkoosi resori 3eur 1,5metriä.
Monta hyvää loossia, mutta paikalliset - jos on tyttö joka käyttää kokoa 98 -104, niin ois ollu vaikka mitä... miikkaria, metsolaa, po.ppia ja pompin ihanuuksia yksi loossi täynnä - muitakin kokoja ja myös pojille (nuo metsolat oli siitä loossista)


Oli vaan pakko tulla vielä illan kähmässä hehkuttaan - vaikkakin vähän tökerölläkin postauksella.
Kauniita unia!!!

Pojille pökät

Minulla on vauveli kulkenut mukana ompelussa koko kevään ja hyvin on viihtynyt ompelukoneiden surinassa, mutta viime kerralla ei viihtynyt ja lähdettiinkin nopsaa pois. Ompelun tuskaa helpottaakseni piti seuraavien päiväunien aikaan surauttaa pikaiseen pojille pökät. Hyvin ehti kahdet housut surauttaa poikien nukkuessa, kun oli kaavat valmiina. R-collectionin tehtaanmyymälästä ostin vahvaa aika joustamatonta collegea, josta housut syntyi edukkaasti (on ihan harhaluulo, että ompelemalla säästää) ja Noshin vahvasta raitaresorista. Johan tuska helpottui!

Vielä tämä päivä aikaa osallistua Silverjunglen arvontaan - pojilla on kuvissa heidän tähti paidat päällä.







26. huhtikuuta 2015

Kotitekoinen muovailuvaha

Poika tykkää hurjasti muovailusta. Helposti keskittyy muovailemiseen yli tunninkin. Nytkin halusi tulla tuohon viereen muovailemaan. Meillä on ennestään sellaista, joka kuivuu nopeaa ja toinen on sellaista hötyä, ettei siitä voi muotilla edes muovailla ja niitä höttösiä löytyy sitten joka paikasta. Pojan päiväkodissa olivat tehneet muovailuvahaa itse ja sain siihen heiltä reseptin.
Myrkytön, pehmeä, tarttumaton ja ihanan tuntuinen käsissä - itsekkin jäin sitä pitkäksi toviksi pyörittelemään - taikinaterapiaa.

Tässä ohje muovailutaikina:
5dl vehnäjauhoja
2dl suolaa
2rkl öljyä
(1tl karamelliväriä)
1,5rkl alunaa (saa apteekista n 1eur/annos)
5dl kiehuvaa vettä

Sekoita kuivat aineet keskenää, sekoita vesi ja öljy ja lisää ne kuiva-aineisiin Jos käytät kuivaa elintarvikeväriä sekoita se kuiva aineisiin. Meillä oli vain nestemäistä, joten sekoitettiin se vesiöljy seokseen. Sinisestä väristä tuli näin ihana turkoosi muovailuvaha. Kannattaa säilyttää muovailuvaha ilmatiiviissä rasiassa, koska tämäkin kuivaa ajan kanssa. Päiväkodissa ovat muovailleet samalla taikinalla kuulemma jo pidempään ja edelleen oli hyvän tuntuista. Alunaa saa apteekista, mutta jos tuttuja kiinnostaa niin minulla on sitä kilon töntsä, eli reilusti yli omien tarpeiden. Tuosta yhdestäkin satsitsa sai melkoisen määrän taikinaa.









25. huhtikuuta 2015

Pöytäliinasta hameeksi


Jos mennään vielä uusio-teemalla. Pojan haalarithan tein mummon farkuista. Nyt tekaisin itelle hameen ja huivin vanhasta pöytäliinasta (ei kuitenkaan suoraa pöydästä) ja vuorena vanha lakana.
Kaavan piirsin jo viimme keväänä jostain suurikäsityölehdestä. Malli jossa vyötärökaistale tulee rintojen alle sopinee tämmöiselle päärynälle - jos on miestä ja tyttöjä uskominen. Huivin ajattelin imetyssuojaksi, mutta helposti sen sitaisee myös päähän. Harvoin käytän korviksia, mutta nuo kirppikseltä ostetut puukorvikset sopivat minusta hyvin hameen kanssa. Joku oli tehnyt kirppikselle puisia koruja. Tänä viikonloppuna on paikallisen kansalaisopiston tekstiilitöiden ja savitöiden näyttely yläkoululla. Ajattelin suunnata päiväkävelyni sinne.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!





24. huhtikuuta 2015

Leffailta lasten, sekä Helinäkeijun ja Mikä-mikä-hirviön kanssa (sisältää arvonnan)

Meillä on ollut perjantaisin herkku- ja leffailta siitä asti, kun tytöt kolme ja viisi vuotiaina aloittivat päiväkodissa - palkinto hienosti menneestä viikosta ja mukava aloitus viikonlopulle.
Nyt oli ehtinyt Disney uusi elokuva Helinä keiju ja Mikä-mikä-hirviön arvoitus poltella jo muutaman päivän ennen perjantaita. 

Tänään 24.4 on elokuvan video ensi-ilta ja meidän Helinä keiju fanit pääsivät nauttimaan siitä jo etukäteen Blogiringin ja Disneyn kamppanjan ansiosta. 
 Elokuvan ikäraja on 7 vuotta ja vähän pelottavasta nimestään huolimatta hyvin seitsemän vuotias pystyi elokuvan katsomaan. Suosittelen silti aina katsomaan uuden elokuvan yhdessä lasten kanssa, joskus me on yhteistuumin keskeytetty elokuvan katsominen ikärajoista huolimatta ja laitettu odottamaan muutamaksi vuodeksi. 
Minusta itsestänikin on Helinä-keiju elokuvat viihdyttäviä ja olen katsonut kaikki viisi elokuvaa useampaa kertaa. Mikäpä sen parempi viikonlopun aloitus, kun käpertyä lasten kanssa sohvalle vähän herkuttelemaan (siksipä se siivouspäivä meillä pyritään pitämään jo torstaina). Herkut pöydälle - tällä kertaa dipattiin kasviksia ja mamma heltyi ostamaan vähän sipsejäkin. Irtsareita saa ostaan 100g paitsi poika, jonka pussiin tipautetaan parit suklaarusinat. Kotona pussia täydennetään pähkinöillä ja rusinoilla. Tärkeää on kuitenkin saada se oma pussi. Tyynyt kasataan sohvan nurkkaa ja kaikki käpertyy samaan kasaa - kylkimyyryyn.







Täältä pääsette kurkkaamaan elokuvan trailerin:




Löytyykö teiltä Helinä faneja?
Jos teiltä tai vaikka kummilapsista löytyy faneja niin kannattaa osallistua arvontaan jossa voi voittaa tällaisen setin:


-­Disneyn Helinä-­‐keijuja Merirosvokeiju -­DVD(ilm.07/2014)à Huom.palkintona ei siis ole postauksen aiheena oleva DVD.
-­Disney Fairies–avaimenperäkynä
-­DisneyFairies–avaimenperävalo
-­Helinä-­keiju ja Mikä-mikä-­hirviönarvoitus juliste(50x70cm)

Arvonta alkaa nyt jo arvonta aikaa on tuonne vappuun eli 1.5 asti.
Arvontaa voi osallistua jättämällä kommentin, jossa kerrot teidän  elokuvasuosikin. Anonyymit jättäkää selkeä nimimerkki.


Yhteistyössä Disney ja



22. huhtikuuta 2015

Vertbaudettia

Kirppisvaatteita hinnoitellessa muistin tämän meidän taannoisen suosikkimerkin. Kirppisvaatteissa oli todella paljon tätä vertbaudettia ja pikku tytöille 2-6 vuotiaille tykkäsin pukea tätä himpun romanttista Ranskalaista merkkiä. Olen aina ollut tyytyväinen heidän laatuu.  Isoin koko mitä  heiltä löytyy on 158. Meillä on ollut eräskin heidän takeistaan parempana kauppa- ja kyläilytakkina. Myös sellaisia "puolijuhlavia" heidän vaatteitaan on meillä monesti ollut. (kirppiksellä ne ei yllätykseksi kelvanneet kenellekkään - ei ehkä tyyli kolahtanut vai olinkohan hinnoitellut yli - onko 10eur liikaa housu - tunika setistä, jonka ovh on 40 euron lähellä, jota on pidetty alle 10 kertaa kevät kirkoissa ja synttäreillä. Pistinkin vaatteet sitten tyttöjen muistolootaan, koska olivat tytöillä kouluun siunaamisessa päällä.)

Meidän uusimpia vertbaudetteja:

Monia kenkiäkin meillä on heiltä ollut. Näissä kuvissa nuo ruskeat sandaalit ovat heidän. Taannoin meillä oli useampi ruskea - antiikinvihreä vaate heiltä ja olipa ihana yhdistää niihin samalla värityksellä olevat kengät. Näistä vihreät mekot ja harmaa takki ei ollut kirppiksellä, mutta vain roosa takki löysi uuden omistaja?



Menin katsomaan löytyisikö heiltä vielä meidän tytön ikäisillekkin jotain. Ihana tuo farkkujakku ja tuo simppli tyllihame! Farkkuja heillä löytyy eri mitoituksella - normaalia, kapeaa, eri lantion levyistä jne. 

21. huhtikuuta 2015

Tohinaa

Alkaa tämä jatkuva päänsärky vaikuttaa jo bloggaamiseen ja kommentteihin vastaamiseen, mutta nyt pitäs olla ainakin uusimpiin postauksiin tulleisiin vastattu - pahoittelen.
Onko muita joilla migreeni pahenee imetysaikana? 

No mutta kirppistelyt ylitti kaikki odotukset ja kolme pompin isoa säkillistä ja kaksi pientä säkillistä vein kirppikselle ja yhden ison säkillisen verrain jouduin tuomaan takaisin. Olisi ihana tietää mistä on löytynyt tyttöjen pienille vaateille uusi koti? Kierrätys kunniaan!!
Lupaustani en pystynyt pitämään, että täytän loossia joka päivä, kun tavara loppui kesken vaikka ne kesävaatteetkin laitoin myyntiin. Kesävaatteita jäikin vain ihan muutama.
Syksyllä sitten uudestaa toppavaatteiden ja neulemekkojen kera ;)

Mutta se pääasia, niin minulta on pari kertaa kysytty, että löytyikö ne hukassa olleet vauvan vaatteet ja arvatkaa mitä ne LÖYTYI tässä kirppis tohinassa!!! Siitäkin voinen kiittää teitä jotka niin ahkeraan tyhjensitte ja teitte tilaa siellä kirppis lootassa, kun päädyin käymään läpi niitäkin vaatteita joita en ajemmilla kirppiskierroksilla ole raskinut myyntiin laittaa. Todettuani kuitenkin, että vauva on vahvasti poika ja pojat ei mitä ilmeisemmin tule mekkoja ja hamosia käyttämään - kaikkea ei vaan voi säästää, joten oli pakko perkata ne jo kerran jemmatut vaattet läpi. Yhdestä muka jo läpi käydystä laatikosta ne sitten löytyi!! Pieneksi nämä on vauvalle jo ehtineet käydä, mutta saavat mennä nyt sinne isoveikan muistolootaan :)

Niin ja Napikkaan arvonnan suoritin uudestaan, kun edellinen voittaja ei ilmottautunut, eikä häneen saanut yhteyttä ja uusi voittaja oli Suvi, joka osallistui Facebookin kautta.



20. huhtikuuta 2015

Tähtiä Silverjunglelta (sisältää arvonnan)

Me saatiin Suomalaiselta Silverjunglelta, joku aika sitten testiin lapsille vaatteita. Silverjungle on meille ennestään tuttu jo parin vuoden ajalta asusteiden muodossa. Tyttöjen tähtipipoja on useampi ventovieras käynyt ihastelemassa ja kysymässä, että mistä ne on. Fleesevuori pipolla taas on tohtinut päästä tytöt kouluun jopa kovemmallakin pakkasella.

Onko Silverjugle teille ennestään tuttu?
Silverjunglella on korkealaatuisi vaatteita ja asusteita. Vaatteet on käytännöllisiä ja kauniita, värit kauniita ja vaatteista löytyy ihania yksityiskohtia mm. aplikoinnein tai frilloin. 
Silverjunglella on lastenvaatteita vauvasta kokoon 134/140 asti. Meille loistava uutinen on, että tulossa on myös yksi isompi koko eli 146/152! Koot vaihtelevat tuotteittain. Äitejäkään ei ole unohdettu vaan heillekkin on oma pieni mallisto.
Kevään lisämallisto julkaistiin juuri ja siinä oli useampi lisäys juuri naistenmallistoon.

Heidän vaatteitaan voi ostaa verkkokaupasta ja kotimyyjiltä. Oulukin on saanut oman kotimyyjänsä ja perhetuvalla näin malliston ensimmäistä kertaa livenä ja haaveilenkin pitäväni vielä kutsut. Onko kotiseudullasi kotimyyjää, sen pääset tarkistamaan täältä. Kotikutsuista pääset lukemaan lisää täältä.

Sen lisäksi, että Silverjunglella on kauniita ja laadukkaita vaatteita. Yritys on Suomalainen, jonka suunnittelu, kaavoitus, myynti, laaduntarkkailu, pakkaus ja toimitus tehdään Suomessa ja tuotteet valmistetaan ulkomailla tarkoin valituissa tehtaissa joiden kanssa he tekevät tiivistä yhteistyötä varmistaen, että tuotantoprosessi täyttää kaikilta osin vaatimukset.



Pojat saivat tähti paidat. Silverjungelta löytyy niin tähti-, kuin sydänmallisto. Tähtimallistoa löytyy harmaana, mustana. turkoosina, oranssina, pinkkinä ja keltaisena. Tähtipaitoihin voi yhdistää vaikka tähtihousut.

Tytöt saivat frillahousut ja boleron. Valitessani suosikkia mallistosta ajattelin, että tytöt tykkäisivät pitää näitä tanssissa, mutta miten kävi? Näistä tuli heti tyttöjen suosikki vaatteet ja näitä on pidetty jatkuvasti pesusta päälle jne, eli kaikkialla muuallakin mitä tanssissa ja toki tanssissa myös.
Kuulemma ihanan tuntuiset ja ulkonäkö kauniine frilloineen miellyttää tyttöjä kovasti. Kevät/kesämalliston lisäyksien joukossa oli myös frillahousut äidille - pitäisikö tilata?

Suosittelen tutustumaan Silverjuglen asusteisiin ja yksi onnekas blogin lukija saakin vapaa valintaisen pipon omakseen.
Käy valitsemassa verkkokaupasta suosikkisi piposi ja kerro se blogin tai facebookin kommenteissa 27.4.2015 mennessä, jonka jälkeen arvon yhden onnekkaan, joka saa suosikkinsa omakseen. Jokainen saa yhden arvan ja jakamalla arvonnan facebookissa saat lisäarvan. 












15. huhtikuuta 2015

Pirteä porukka

Pirteyttä harmauteen :) 
Messupostauksista päätellen Verson puoti oli saanut ansaittua ihastusta viikonlopun lasten messuilla - enkä yhtään ihmettele.
Eilen taas sain riemukseni kuulla kirpparilla, että siellä oli ollut poikkeuksellisesti oven takana odottelijoita ennen aukeamista - voi teitä ihanaisia!! Toivottavasti, ette menneet turhaan :) Hinnoittelen taas jotain uutta sinne ja ajattelin, että laitan loossin alas koriin ne jotka eivät vielä ole menneet, eli kurkatkaa koriin jos ette ole vielä käyneet penkomassa. Laitan meidän facebookkiin vaikka kuvan minkälaista olen viemässä, ettette mene turhaan ;) Jos kiinnostaa niin klikatkaa siellä lukijaksi.

Mukavaa päivää kaikille!
Tänne ainakin kuuluu tosi hyvää kirppis-suosion lisäksi, hienon porukan ompelua saadaan jatkaa kesään asti, sekä tiedossa on varmasti mahtava reissu, jota olemme suunnitelleet ihanalla porukalla ihan täpinöissään ja sunnuntaille on tiedossa kivaa ja ja ja ja (jos vain tuon päivittäin riivaavan jysärin sais jotenkin häädettyä).
Mitä teille kuuluu?