Amalian Helmiä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

28. syyskuuta 2016

Äidin tähdet


Tänään puin töihin Silverjungle uuden maxi-paidan ja kevään malliston harmaan collegejakun.
Pyysin tyttöä nappaamaan tyttöä muutaman kuvan kotiuduttani poikien kanssa. 
Hieman ryytynyt äiti eilisen 15,5 tunnin työpäivän ja flunssan ansiosta.
Olen aivan ihastunut tuodon maxi-paidan pitkään takahelmaan joka peittää pepun.
Jakku taas on vaihtelua neuletakkeihin, kun en ole muuten mikään jakkutyyppi.





22. kesäkuuta 2016

Uudet farkkupaidat

Tänään töiden jälkeen mummon ja lasten kanssa suuntasimme Kakun ajan synttäreiden kakkubuffettiin. Päälle laitettiin pojan kanssa eilen ostetut farkkupaidat. Olenkin etsinyt farkkupaitoja meille ja nyt ne löytyivät alesta. Minun paita on Prismasta ja pojan lyhyt hihainen löytyi HM.lta.
Minun täytyy muutenkin uusia omaa vaatekaappia. Työmaalle ei todellakaan mennä mekko tai saatikka joustofroteinen mekko päällä. Olen hävittänyt lähes kaikki farkkuni ja muutoinkin housut, että työaamuinan on mennyt sormisuuhun pukeutumisen suhteen.

ps. Kakkubuffan herkkuja löytyy instasta





24. toukokuuta 2016

Pojan vaatevalinnat äidille, itselleen ja pikkuveljelle

 Viime viikolla muutettiin lennosta suunnitelmia ja pihahommat vaihtui kerhoiluun. Kysyessäni pojalta lähdettäisiinkö sittenkin kerhoilemaan heti innostuneet joon jälkeen tuli lista mitä laitetaan päälle. Hänelle ja veljelle laitetaan farkut ja tähtineulepaidat , sekä äiti laita sinä se kukkaneulemekko.
Tytöille tuon ikäisenä oli melkein ihan sama mitä oli päällä, kunhan tuntui mukavalta. Olihan tytöillä omat prinsessavaiheensa, mutta kylään ja kauppaan lähdettäessä laitettiin muitta muitkitta äidin valitsemat vaatteet. 
Silverjunglen tähtipaita on ihan ehdoton pojan suosikki ja onneksi kaverin kutsuilta löytyi alekorista pojalle jemmaan tämä neule seuraavassakin koossa.
Farkuissa meillä luotetaan ihan yksin omaan Name it.n farkkuihin. Jos niitä nyt voi edes farkuiksi sanoa, kun ovat niin mukavaa ja joustavaa kangasta, kuin collegehousut.
Tuo verson puodin neuloksesta ommeltu mekko on ollut taas äidin ihan ehdoton talven suosikki. Nyt onkin välillä miettiminen, että mitä sitä päällensä pukee. Näin lämpimällä ei kehtaa enää neulemekkoa päällensä pukea.

Nauttikaamme siis tästä ihanasta päivästä! Mekin painutaan pihalle, kun pojat päiväuniltaan heräävät.







18. huhtikuuta 2016

Äidin uusi jokapaikan mekko

Noshin paketti kotiutui perjantaina. Paketissa oli ensimmäinen minun oma vaate Noshilta.  
Nyt olen pistänyt ranttaliksi ja panostanut itseeni ihan urakalla, kun ensin ostin House of lolan housut ja nyt mustavalkoisen raita mekon Noshilta

Mekko on oikea jokapaikan mekko. Napakka joustocollege on ihana päällä, mutta yläosan istuvat leikkaukset on kivan näköiset. Mekko menee niin kotiäidin menoihin, kun vaikka töihin ja miksipä ei johonkin pikkujuhlaan sopivilla asusteilla.
Laitoinkin mekon heti testiin, kun tämän tien rouvat oli kutsuttu naapuriin lauantaina kahville. Ensi viikolla ajatteli mennä Oulun uutta kauppakeskusta katsomaan ja mekon vedän päälle sinnekkin.
Minusta tämä sopii hyvin tämmöiselle A-linjaiselle naiselle, jolla alaosa on suhteessa isompi pieneen yläosaan verrattuna. Ihmetystä aiheutti koko, kun sain valita S-koon mekoista.








7. huhtikuuta 2016

Rakkautta ensi silmäyksellä - jotain uutta äidille

Jokunen aikaa sitten pääsin käymään ensimäistä kertaa House of lolan vaatekutsuilla. Ensisilmäyksellä tuli ihastus, että kuin naisten Pompdelux. Vaikka mallistossa on lastenvaatteitakin en niin ihastunut niihin, kun näihin naisten vaatteisiin. Minä tykkään, että vaatteet on mukavia päällä, mutta niissä on jokin pikkujuju. Näissä tilaamissani Lola Favorites malliston Diamond pantseissa on matala haaraosa, takatasku ja vino leikkaus. Mallistossa olisi ollut vaikka mitä ihanuuksia ja voi sanoa, että rakastuin heti tähän ennestään minulle vieraaseen merkkiin.
Mukava saada vähän vaihtelua kotiäiti lookkiin, kun lähtee vaikka marttailtaa tai shoppailemaan.






31. tammikuuta 2016

Farkkua


Eilen lähdimme koko perheen voimin kaupoille. Tyypilliseen tapaani piti vaatteilla mätsäillä, perusvarmaa mustaa piristettiin klassisella farkun sinisellä. 

Farkuissa luotan lapsilla nykyään lähes yksinomaan Name it.iin. Ne on eritäin mukavan tuntoisia, sekä istuvia kapoisille lapsille. Aleista piti melkein hamstrata pojalle farkkuja seuraavassa koossa. Zeppeliinin Metsolasta ja Jesper & Juniorista kotiutin pojalle kolmet farkut - yhdet juuri sopivat, joita kuvassa sovitellaan ja kahdet isommat. Tämän hetken koossa, eli 98.ssa ei slim fittejä enää ollut, mutta nuo regularitkin sai istumaan vyötärökiristyksen ansiosta.

Lauantain reissulta ostettiin vain synttäri- ja ystävänpäivälahjoja tyttöjen kavereille.












15. tammikuuta 2016

Äidin vaatteet

Minulta on pyydetty postausta äidin vaatteista. Välillähän olen mennyt ahtautumaan lasten kanssa samaan kuvaan ja siten myös minun vaatteet ovat täällä näkyneet. Omaa pukeutumista tällä hetkellä sanelee kotona olo ja imetys, eli vaatteiden on oltava mukavia, sekä mahdollistaa imetyksen.
Keräsin tähän minun tämän hetken TOP 5.n.



Kaapista näitä kuvattavaksi nostaessa tajusin, että tämän kotiäidin kaappia hallisee yksi merkki - Verson puoti, eikä varmasti suotta. Uskon, että monenkin muun kotiäidin kaapista Versoa löytyvän, koska osaavat ajatella äitejä, sekä mukavissa materiaaleissa löytyy kuoseja aikuiseen makuunkin.

Talvisen tummat n tämän hetken suosikkien väritys. Mekot ovat omasta käsialaa ja lähes kaikki omat mekot ja paidat teen samalla kaavalla Ottobre womanin 2013 syysnumeron reglan mekkokaavalla. Kaavassa on minulle juuri hyvä istuvuus rinnuksesta. Olen varmaan kohta 20 eri mekkoa tai tunikaa kaavalla tehnyt. Vaihdellut olen helman, hihan ja kaula-aukon mallia.

Vasemmalta lähten reunimmainen mekko on Jemma-trikoosta pitkillä resorihihoilla, joissa nappilista mahdollistaa imetyksen, Sitten kaksi uusinta tuotosta, eli paratiisi neulosmekossa on vetoketju isonkauluksen ja hihan saumassa ja siten pystyy imettää. Keskimmäisen mekon kankaan ostin joulukalenteri tarjouksesta ja heti piti päästä joustofroteesta mekko itselle surauttaan, edellisen mekon tyyliin, vain hihat ovat pussimaisemma. Musta ja turkoosi ovat verson puodin kotimekkoja - aivan täydelliset vaatteet- menevät kauppareissulta saunatakin asemasta. 

Näiden kanssa pidän toppia alla ja jalassa leggarit ja nyt talvella aina villasukat.
Nyt oli Verson puotiin tullut uusia kotitakkeja ja yhdessämekkoja - kannattaa kurkata onko vielä kokoja jäljellä. Minun koko on heidän mallistossaan S, vaikka en mikään pieni ihminen olekkaan.











21. syyskuuta 2015

Äidin uudet saappaat


Saanen esitellä minun uudet kumpparit (taas).Näillä esikoisen eilen ottamilla kuvilla voin esitellä ne teille. Minusta ei liiemmälti ole kovalevylle tallennettu kuvia, ellei olla itse laukaisevalla peleilty. Nyt on esikoinen innostunut kuvailemaan, joten jospa äidistäkin tallentuu joku kuva muistoksi.

 Sopivasti saapui sateille nämä Cambadrelta tilatut kumisaappaat. 
Nyt on kumpparit vähän fiininpäänkin menoo, vaikka kesäköökin siivoukseen. 
Cambadrella on taas käynnissä kivoja kamppiksia Vansseista - Reimaan.
Siihen voi liittyä vaikka minun suosittelijalinkin kautta.






12. elokuuta 2015

Kaupungille

Tänään alkoi tytöillä koulu ja kyllä on meillä on ollut kotona hiljaista. Poikakin puhuu kuiskaamalla. Minusta ollut jotenkin hurjan haikeaa, vaikka eiväthän tyttöjen päivät ole pitkiä. Täytyy taas miettiä arjen kuviot uusiksi ja kohta alkavat harrastuksetkin.

Viime viikolla käytiin vielä ennen loman loppua Zeppeliinissä syömässä - missäpä muuallakaan, kun kaikkien suosikissa, Crecianissa ja minä kävin tyttöjen kanssa elokuvissa. 
Tässäpä taas näitä asupostauksia ennen kaupunkiin lähtöä.
Eiköhän , kun arki rullaa paremmin saa aikana muutakin, kun "päivän asuja" ja potreteita.
Monta aihetta on mielessä,
kouluaisen muistilista, kiinteiden aloituksesta, vauvan soseista, monta hiusvinkkiä on kuvattu ja sain myös ihanan pitkän mailin lukijalta, johon haluaisin ajatuksella vastata - en siis ole sinua unohtanu, josta aasin siltana pitäisi kirjoittaa elosta neljän lapsen kanssa.



3. heinäkuuta 2015

Silverjunglen aletilaus saapui


Silverjunglen aletilaus saapui eilen ja tänään pääsin noutamaan sen. Paketti piti repiä heti autossa auki. Hyvä, että maltoin autoon asti, enkä aukonut sitä jo tiskillä. Paketin sisältö oli niin ihana, kun kuvittelinkin. Pojille paita ja body, sekä pipo, että sortsit ensi kesään. Itselle frillatoppi ja -housut. 
Tekikö muut aletilaus? Olen ainakin saanut kuulla, että moni oli laittanut vinkkini innoittaman tilausta menemään. Ei ole myöhäistä vieläkään. Kurkkasin juuri verkkokauppaan ja vielä oli hyvin kokoja jäljellä vaikka alet on -50%






23. maaliskuuta 2015

Myrskyssä

Hullut päivät, sikapäivät, yllätyspäivät ja hintamyrsky - kaupat täynnä houkutuksia. 
Me lähdettiin tyttöjen ja vauvan kanssa hintamyrskyn viimeisenä päivänä humputtelemaan.


Mamma melkein päästä varpaisiin kirppislöydöissä. Leggarit on Pierre Robertsin kampanjasta tilatut merinovilla pökät - aivan huiput. Tyttöjen pitsikuvio leggarit löytyi pitkällisen etsinnän pääteeksi Prismasta ja mekkot on mamman käsialaa.
Niin ja vauveli on myös sonnustautunut kirppikseltä ostetuihin Newbien vaatteeisiin.



Kylläpä me tytöt säästettiin... Sunkorussa oli kaikki vähintää -40% ja hankin uuden oliiviketjun katkenneen tilalle ( sen kerran, kun sen kaulastani irrotin oli yksi käynyt puremassa sen poikki), tytöille uudet korvikset ja jo tovin ovat kyselleet paloja Nominatioihinsa, joten nyt kannatti hankkia nekin ja samalla äidin Nominationiin poikien kirjaimet. 
Aleksi 13 oli loppuunmyynti (harmi) ja sieltä löytyi äidille Vagabondin bootsit - sellaisia olenkin haaveillut jo useamman vuodenn, mutta eipä ole tullut itseeni sen vertaa investoitua.
Me koitettiin metsästää tytöille softsell housuja onnistumatta siitä - joko ei löytynyt housuja molemmille tai juuri tyttöjen koko oli loppu. Nyt täytyykin metsästää netistä joko name it.n housuja koossa 128 tai Icepeakin koossa 134.
Kaiken kruunasi perinteiset pehmikset Capuzinossa- nekin tottakait tarjouksessa. Mikäpä siinä oli herkutella löytöjen kanssa kuunnellen samalla Aki Louhelan esitystä.