Amalian Helmiä

31. joulukuuta 2015

Vuoden suosituimmat postaukset 2015


Katsaus menneeseen vuoteen ja kymmenen suosituinta postausta. Sekalainen perheblogini sisältää tasaisesti juttuja mm. lastenvaatteista, käsitöistä, kirppistelystä, sisustuksesta, äidistä, sekä lastenjuhlista.
Viime vuoden TOP 10 on hyvä kattaus melkein kaikea mitä blogi sisältää. Hyvin tasaisesti jakautuu kaikki aihepiirit luetuimmissa postauksissa. Toki uusi vauva näkyi vuodessa, mutta suosittuja ovat olleet myös tyttöjen kampaukset.

Samalla linjalla mennään uusi vuosikin,

Eli oikein hyvää uutta vuotta 2016 kaikille ihanille lukijoilleni!!!

(ps. Sana ihana on varmasti blogissani eniten mainittu adjektiivi)




Vauvan nimi pohdintaan sain kiitettävästi kommentteja ja niistä oli todella apua! Kommentit ovatkin blogin suola.



Kampausohjeet ovat olleet tosi suosittuja. Kohta ensimmäisen lettiohjeen jälkeen huomasin muutoinkin tuon letittämisen olevan nykyään tosi in ja kirjojakin ennen joulua julkaistu runsaasti. Itse olen letittänyt aina ja monesti minulta kysytään omista hiuksista, että olenko tehnyt letin itse ja ajattelinkin kokeilla ensi vuonna ohjeistaa mahdollisesti omien hiuksien letittämiseen.



Suurin asia meidön viime vuodessa oli juniorin syntymä ja kohta siitä on jo vuosi!!





Pienen miehen ja meidän perheen suuri juhla



Päiväkoti mietteitä on kyselty ja enköhän kerro siitäkin ensi vuonna.



Blogini on ollut jo kaksi ja puoli vuotta osa blogirinkiä ja monta mahtavaa kammista olen yhteistyössä heidän kanssaa tehnyt, välillä enenemmän ja välillä vähemmän. Eniten lukijoiden kehuja on saanut blogiringin ja lähitapiolan kanssa yhteistyössä tehty postaus.



Ompelu on rakkainharrastukseni ja se näkyy myös blogissa. Ompelu on saanut vahvan kilpailijan martoista, jonka puheenjohtaja olen - Marttailua tullaan täällä varmasti jatkossa näkemään


Kirpputori postauksia toivottiin eniten ja viime aikoina en ole hirveästi ehtinyt kirppistelemään. Toki melkein viikottain tulee pyörähdettyä meidän pitäjän omalla kirpulla



Tarkoitus on postata myös kotiäidin vaateuksesta, etenkin imetyksen kannalta


Rakastan juhline järjestämistä ja kohta saadaan juhlia meidän vauvelin yksi vuotis juhlia. Synttäreiden lisäksi viime vuonna pidettiin ystävänpäivä, kesänalottajais ja halloween juhlat. Myös meidän pihakeittiö "Hommi" valmistui ja siellä ehdittiin viettää monta hauskaa hetkeä, vaikka talven tullen vähemmän. Joulun alla on toki Hommissa nautittu glögit ja piparit.







30. joulukuuta 2015

mustavalkoista porukkaa

Saaruskan arvonnassa kyselin postaustoiveita ja siellä useampi toivo asupostauksia - liekkö tarkoittanee näitä meidän potretteja?

Perusarjessa ei ole juuri mahdollisuutta  potretteja ottaa, kun viimeinen pukee on jo osa lähtenyt kouluun ja illalla on jo yhdellä vaihtuneet housut, kun pissa on tullut ohi tai toisella paita, kun käsienpesussa hihat kastuneet. Näin lomalla saa kaikki yhtäaikaa kuvaan suurinpiirtein puhtaissa vaatteissa.

Vauvelin potkarin on Verson puotia ja heillä olisi ollut joulukalenteri tarjouksissa tätä ihanaa raitaa huppareissa ja jumpeissa. Pojun paita ja housut olen ommellut Metsolan joustofroteista. Tyttöjen mekot taas on Metsolaa ja nekin ihanaa joustofroteeta. Talven materiaalit ovat ehdottomasti joustofrotee ja neulos. Oma mekkoni onkin Verson puodin neulosta, josta vihdoin raaskin ommella ja mekosta tuli heti lempi vaatteeni. Neulos ei ole mennyt miksikään vaikka menee kyllä heti pesusta päälle ja vähintään kerran viikossa pyörii koneessa. Kotimaisilla merkeillä mennään, kun tyttöjen leggarit ovat vielä Pikkupiltin kankaista ommellut.








29. joulukuuta 2015

Pakkasta vastaan lämpimillä neuleilla

Lämpimän syksyn jälkeen on mukava, kun viimeinkin on pakkanen. Pakkasen myötä saatiin villaneuleet vihdoin käyttöön. Poika sai vuosi sitten joulalahjaksi kummitädiltä villatakin ja nyt paketista paljastui nimellä kirjaillut villasukat. Mahtava idea kirjailla nimi sukkiin niin ei mene kaverin kanssa varmasti sekaisin. Tämä äiti on ihan innoissaan tällaisista lahjoista, kun itse en neulomista harrasta. Pikkuveikalle puettiin kyläilemään lähtiessä mummin tekemät villapöksyt. Tyttöjen kanssa puettiin neulemekot. Omani ja isomman tytön samanlainen neulemekko on Ruotsista löytyvän Rabalderin - olisipa ihana päästä hypistelemään heidän neuleitaan. Nuo löytyi jo neljä vuotta sitten tehdyllä Luulaja reissulla. Silloin vähän isohkot neulemekot menevät nyt 3/4 osa hihojen ansiosta tunikoina.










Ihan ei mennyt putkeen itselaukasulla otetut kuvat

28. joulukuuta 2015

Ale aLe alE

Illalla lasten mentyä nukkumaan ja poikien päiväunien aikaan tulee selattua netistä alennusmyyntejä.
Sähköpostiin puskee alemaileja ja facebookista löytyy vinkkauksia aleista.
Pää on pidettävä kylmänä, eikä kannata sokaistua isoissakaan aleista, ettei tulisi ostettua ilman tarvetta. Itse listailin jo ne tarpeet hyvissä ajoin ennen aleja, mutta ainahan voi tehdä virtuaalishoppailua.




Pompdeluxille tekaisin heti alejen alettua tilauksen.
Pomppi aloitti minusta nyt entisaikojen tapaan isoilla prosenteilla, eli -50%, eikä pihdaten pienillä prossilla. Äsken vilaisin nettikauppaa ja hyvin on valikoima tyhjentynyt, mutta vielä meidän koossakin löytyisi kivaa vaatetta jos tarvetta olisi. 
Itse tilasin kaikille sieltä toppaa - tytöille takit ja pojille haalarit. Myös pitkän villatakin sain tytöille ja pojille housuja. Jo ennestään edulliset tekniset topat sai nyt todella halvalla. Pompilla myös juhlamekot ovat mielestäni edukkaita ja sieltä löytyisi vielä meidän tytöille kauniit neulemekot, vastaavat kun meilä jo edellisen kauden mallistosta löytyy.




Crocsia meillä on vuosien varrella ollut eräskin pari ja nyt alessa löytyy myös kesäksi sandaaleita ja pojalle sieltä lähtikin sandaalit ensi kesäksi. Itselle tilasin sieltä vedenpitävät kengät. Paljon malleja oli -50% ja Karkkipurkki blogista löytyy vielä lisäale koodi! Tytöt olisivat ne kenkien tarvitsijat muttei täältäkään löytynyt kokoja.





Silverjungle alettaa -40% alella ja sieltä lähinnä kiinosta, sekä itselle, että tytöille nuo ruusutunikat.
Silverjugle aletti jo ennen joulua niin, että kaikkista poikien ihanuuksista on jo koot vähissä. Silverjunglelta olen lähinnä tilaillut pojille kivoja tähtivaatteita. Monena vuonna Silverjunglella on olleet todella hyvät loppualet, että ehkä odotan sinne.


Babyshopissa myydään hurjasti eri merkkejä, mutta niistä lähinnä meiltä löytyy Ebbeä ja the brandia.
Ebbestä alennus on nyt -30% ja the brandista -50%. En ole tilausta tehnyt, koska ei meillä ole nyt sisävaatteelle suurta tarvetta.
Aarrekidin alet on -40% ja sieltä löytyy mm. näitä meidän poikien suosikki leggareita. Raitakangasta taa löytyy ennestään pari metrin pätkää jo kaapista.

Kameraan objektiivia olen katsellut Kodin1.stä,  vaunuja taas jollyroomista ja lastentarvikkeesta, mutta tuo vaunu viidakko on melkoinen. Jollyroomissa olisi baby joggerin city singlet -34%, mutta väärä väri. 

Metsolassa pyörähdettiin paikan päällä ja siellä oli melkoinen kuhina, mutta kaikista mitä meni katsomaan, kuten gugguuta ja name it.iä oli koot jo loppu. Perusketjuliikkeisiin ei ehditty, joten tietoa niiden aleista ei ole. 

Oletteko bongailleet hyvä aleja?







26. joulukuuta 2015

Meidän joulua

Joulu alkaa olla paketissa, kun ollaan jo tapaninpäivän illassa. Aattona vieraili vain pukki, joulupäivänä oltiin mummolassa ja tapanina kestittiin mummot ja papat. Kaikki oltiin oltu lahjoista päätellen kiltteinä. Tytöt saivat toivomansa puhelimet ja pojista mieluisin oli varmaan uusi teltta, vaikka äiti on hipistellyt kummitätien tuotoksia. Tytöt saivat myös monopolin ja sitä ei maltettu jättää kotiin edes mummola reissulle.
Syöty on niin että napa rutisee. Meidän joulupöytä on koostunut pääosin kasviksista ja kaloista. Huomenna voisikin lähteä aleihin ja pitsalle, vai loihtiiko isukki jotain uudesta pitsa kirjastaan. 
Muuten ei ole jouluähky minua vallannut, vaan poikkeuksellisesti joulukoristuksia jaksaa vielä varmasti tovin katsella. Valtaosa koristeista on ise tekoisia ja hyvin ehdittiinkin uusia koristeita luoda, vaikka minulla riittikin puuhaa joulukuussa kiitettävästi uuden marttayhdistyksen perustamisessa. Kaikessa tohinassa meiltä haluttiin vielä lehtijuttukin paikallislehteen, joka ilmeistyi juuri ennen joulua. Blogissakin tulee varmaan marttailua näkymään.










25. joulukuuta 2015

Aleihin tähtäys

On muilla tapana etukäteen suunnitella mitä alesta etsii? 
Kävin tämän hetken suosikkimerkkiemme mallistoja läpi, että mitä voisi mahdollisesti alennuksesta hankkia meille. Vielä ei ole alet ainakaan ryminälä alkaneet, vaikka monena vuonna ovatkin alkaneet jo ennen joulua.

Pari koollaasia aleen tähtäyksistä:








Todellinen tarve on:

Vauvalle bodyja ja jumppeja

Isoveikalle perus huosuja - kaappi täynnä kankaita, eli ompeluksi menee
Isoveikalle talvilakki

Nuoremmalle tytölle toppatakki ja talvikengät

Esikoiselle talvikengät

+ matkarattaat, turvavyöistuin ja objektiivi kameraan rikkoutuneen tilalle tai ihan uusi kamera.

22. joulukuuta 2015

Kattaussuunnitelmia joulupöytään

 Tänään alkoi tytöillä todistusten haun jälkeen joululoma. Minä ja esikoinen jäimme tekemään joulusiivousta ja muut lähtivät evakkoon mummolaan. Mukava oli saada touhuta kahdestaan.
Ehdimme silittää liinatkin ja suunnitella joulunajan kattauksia.
Aattoaamun puurolle laitamme punaisen liinan, kangasservetit, pahviset paikkakortit ja pöytä somistetaan kävyillä, sekä valkoisilla kyntilöillä.




  Jouluaatto ollaan oman perheen kanssa ja joulupäivälliselle suunnittelimme harmaata pellavaliina, pitsiliinoja, puisia kynttiläjalkoja, valkoisia juhlaserveteitä, jotka somistetaan soodataikina koristeilla.




Aattoaamun puurolle laitamme punaisen liinan, kangasservetit, pahviset paikkakortit ja pöytä somistetaan kävyillä, sekä valkoisilla kyntilöillä.





Joulupäivänä suuntamme mummolaan, mutta tapaninan tulevat molemmat mummot ja papat meille.
Tapaniksi silitimme valmiiksi mustan liinan ja keskelle pöytää asetamme hopeisen kankaan, jonka päälle korkeat teräksiset kynttiläjalat korkeilla valkoisilla kynttilöillä.Sopivasti löytyi kaapin perältä Shopean värisiä serveteitä, joihin kiedon valkoisen silkkinauhan ja paikkakorteiksi laitan pienet kakkupaperit.






21. joulukuuta 2015

Helppoa helpompikin piparitalo(t)

Tänä jouluna en menettänyt hermoni tai polttanut sormiani yrittäessäni koota piparitaloa.
Koottiin peräti piparitalokylä tarjoiluvadille ja lasikuvun alle, jossa ei piparit pääse pölyttymään. Tehtiin talojen julkisivut piparitaikinasta ja hierottiin niihin tomusokeria ja tökittiin ne kuusien kanssa vadille kaadettuun sokeriin, joka pitää piparit pystyssä. Sokeri esittää tietysti lunta.