Amalian Helmiä

31. maaliskuuta 2015

Tyttöjen vaatekaapilla

Titti heitti haasteen avata lastenvaatekaapit. Sopivasti viikkasin aamulla puhtaita vaatteita tyttöjen kaappiin ja nappasin kuvat sisällöstä. En alkanut nyt tähän hätään kaappia teidän iloksenne kummemmin järjestämään, vaan nakkasin puhtaat vaatteet päällimmäisiksi - tällä mennään!
Tytöt on jo niin isoja ja kasvu hidastunut, että samat vaatteet mahtuu useamman vuoden. Kaapista löytyy ommeltua, kirppisteltyä, uuttaa - netistä ja kivijalkakaupoista.


Tunikat ja mekot

Kotimekot, hameet ja neulepaidat ja -takit

Kesävaatejemmat yläkaapissa

Neulemekot
Ylähyllyltä löytyy mm. farkut ja loota kohta käyttöön tuleville.
Paitoja

Koriin mahtuu neljä pinoa

Leggarit ja muut joustavat housut
Pökät on helppo rullata koriin tyttöjen itsekkin


Koko kaappit, KÄÄK!!No ei sieltä luurankoja löydy- jos olisin itse saanut päättä olisin hommannut meille ikean systeemit, mutta tilannetta helpottaa nämä ikean korikot, joita ei valitettavasti enää saa. Nykyiset ikean vastaavat ei mahdu perus 60 syviin kaappeihin. Mahtuisikohan elfat? Omista hyllykaapeista olen poistanut hyllyt ja laittanut korikot tilalle - on paljon helpompi Viereisestä kaapista löytyy koreista yökkärit, sukat ja alusvaatteet.
Siellä on myös laatikot eteenpäin myytäville ja jemmaan meneville. Pieniä vaatteita en kaapissa pyörittele vaan saavat mennä heti jompaan kumpaan lootaan.

Näkisittepä kaverin kangaskaapin - siellä on viivasuorat pinot ja kaikki sävysävyssä, huoh!

30. maaliskuuta 2015

Pompdeluxin tyllit

Kuinka monen kaapista löytyy Pompdeluxin tyllimekko?
Me olemme jotenkin kummasti saaneet ne ihanuudet vältettyä tai sitten odotimme sitä ihaninta. 

Meillä ei ollut ensinkään tarkoitus tyllimekkoja ostaa, mutta toisin kävi.
Esittelijän mallina oli mekosta juuri se meidän koko ja ihan varsin tytön kanssa lähdimme sitä kokeilemaan ja kuinkas kävi molemmille tytöille nämä mustana tilaukseen. Tämä voi olla viimeinen tilaisuus, että tytöt tylleistä vielä tykkää.

Pompdeluxin mekot, kuten ulkovaatteet ovat minusta suhteessa suorastaan edullisia, joten eiköhän voida tyllitellä ihan kaverisynttäreillä tai vähintään omilla synttäreillä.

Etsin netin syövereistä menneiden kausien Pompdeluxin tyllimekkoja. Mikä on ihanin? Kyllä näin jälkikäteen ihmettelen miten en aikoinaan tilannut noita mintun/aguan värisiä oikean yläkulman mekkoja, kun niitä olisi ollut vielä -70% alessakin (se oli silloin aikoinaan se)




















29. maaliskuuta 2015

Virvon varvon

 Virvotaanko teillä? Minä en ole lapsuudessani virponut ja ei meilläkään käynyt virpojia, vaikka lapsia alueella oli. Meidän tytöt ovat virponeet parina palmusunnuntaina, kun pystyivät itsenäisesti virpomaan. Vitsat on kerätty itse ja pari päivää tyttöjen huoneessa oli kunnon vitsatehdas. Ohjeistin, että vitsoihin on nähtävä vaivaa, kun palkkaakin niistä saavat. Nyt ottivat pariin naapuriin pikkukissan mukaan ja kissa se vasta tohkeissaan oli hommasta. Kovasti etukäteen virpomista harjoittelivat, mutta ei ollut vitsa kinttaassa pysynyt. Meidän kylällä kyllä virpojia liikkuu paljon, mutta harvemmin eksyvät meille asti. Toissa vuonna kävi yhdet virpojat, mutta viimme vuonna jo useampia, joten toivottavasti saadaan virpojia meille tänäänkin (ettei tarvi itse tuhota varattuja herkkuja)














28. maaliskuuta 2015

Kadonneet eläimet video

Saimme  uudestaan Schleich eläimiä - aikaisempi postaus täällä.
Samalla julkaisemme blogin ensimmäisen videon.
Tytöt kuvailevat nykyään jos minkälaisia videoita - hiustenlaitosta - muovailuvahalla muovailuun. Joskus taas lainailevat pojan leluja ja niistä suosituimpia ovat juuri erittäin aidon näköiset.
Tällä videolla tytöt osallistuvat tähän kilpailuun - jokainen voi siihen osallistua.
Kilpailusta lisätietoa löytyy täältä.










Yhteistyössä Schleich











26. maaliskuuta 2015

Viikon asut


Kuvasin yksi viikko huvikseni meidän asut.

lauantaista aloitettiin -
Tytöt kävivät katsomassa Kärppä-peliä ja me poikien kanssa rötvättiin kotona



 Sunnuntai jäi heti välistä - oltiin ihanan kotosalla.
Maanantai - Pojan päiväkotipäivä ja vauva vieraili neuvolassa.




Tiistaina kerhoiltiin





Keskiviikko: päiväkotia ja koulua




25. maaliskuuta 2015

Huppubody ja huppari

Otettiin käyttöön poikien Verson puodin hupparit.
Vauvelin huppari on huppubody - kätevää. Koska vauva matkustaa autossa kaukalopussissa ja viime aikoinan on ollut ilmat reippaasti plussa puolella ei erillistä lakkia tarvitse kiikuttaa makana vaan vetää hupun päähän.
Aluksi epäilin hupullisen bodyn pukemista vauvalle, mutta sitten opin taktiikan, jolla hupullisen saa pienenkin vauvan päälle, kuten tavallisen bodyn. Huppu on kerättävä kämmeniin ja laitettava pään yli kuin hupua ei olisikaan niin että se jää niskaan runttuun ja oijottava tai laitettava vasta sitten väähän kun body on päällä - vaikea selittää, mutta kannattaa rohkeasti testata ja meidän vauvelihan ei ole mikään kaitaposki ;)




Tytöt ovat aivan liikkiksiä huppupääsöpöliiniin.
Huom tuo hyvä yhteensattuma, kun autotuttiremmi (saaruskasta) huristelee liikenne bodyn päällä :)

24. maaliskuuta 2015

Narsissit kupissa

Ihan pikkiriikkisen olemme laittaneet pääsiäistä.
Jaoin narsissit kirppikseltä löytämiini vähän jo risoihin kahvikuppeihin.
Perhospatalapun on esikoinen askarrellut äitiepäivälahjaksi päiväkerhossa kolme vuotiaana. Nostan sen aina näin keväällä koristeeksi.








23. maaliskuuta 2015

Myrskyssä

Hullut päivät, sikapäivät, yllätyspäivät ja hintamyrsky - kaupat täynnä houkutuksia. 
Me lähdettiin tyttöjen ja vauvan kanssa hintamyrskyn viimeisenä päivänä humputtelemaan.


Mamma melkein päästä varpaisiin kirppislöydöissä. Leggarit on Pierre Robertsin kampanjasta tilatut merinovilla pökät - aivan huiput. Tyttöjen pitsikuvio leggarit löytyi pitkällisen etsinnän pääteeksi Prismasta ja mekkot on mamman käsialaa.
Niin ja vauveli on myös sonnustautunut kirppikseltä ostetuihin Newbien vaatteeisiin.



Kylläpä me tytöt säästettiin... Sunkorussa oli kaikki vähintää -40% ja hankin uuden oliiviketjun katkenneen tilalle ( sen kerran, kun sen kaulastani irrotin oli yksi käynyt puremassa sen poikki), tytöille uudet korvikset ja jo tovin ovat kyselleet paloja Nominatioihinsa, joten nyt kannatti hankkia nekin ja samalla äidin Nominationiin poikien kirjaimet. 
Aleksi 13 oli loppuunmyynti (harmi) ja sieltä löytyi äidille Vagabondin bootsit - sellaisia olenkin haaveillut jo useamman vuodenn, mutta eipä ole tullut itseeni sen vertaa investoitua.
Me koitettiin metsästää tytöille softsell housuja onnistumatta siitä - joko ei löytynyt housuja molemmille tai juuri tyttöjen koko oli loppu. Nyt täytyykin metsästää netistä joko name it.n housuja koossa 128 tai Icepeakin koossa 134.
Kaiken kruunasi perinteiset pehmikset Capuzinossa- nekin tottakait tarjouksessa. Mikäpä siinä oli herkutella löytöjen kanssa kuunnellen samalla Aki Louhelan esitystä.

22. maaliskuuta 2015

Irtiotto arjesta - miniloma hotellissa neljän lapsen kanssa

Vauvelimme on vielä niin pieni, niin emme tehneet isompia lomasuunnitelmia, mutta pieni irtiotto arjesta hiihtoloman kunniaksi oli paikallaan.
Päätimme lähteä Kajaaniin rentoutumaan ja sukuloimaan, mutta yöpyminen sukulaisten nurkissa tällä porukalla on vähemmän rentouttavaa!!


Varasimme siis Scandic-hotelli Kajanuksesta meille perhehuoneen.
Ajatuksena oli hyödyntää hotellin palveluja ja kehuttua ravintolaa, sekä käydä kaupungin aktiviteeteissä.
Tyttöjen toive oli päästä uimaan, isillä hieman urheilla ja äidin shoppailla, kaikki nämä toiveet saatiin täytettyä.
Hotelli itsessään ei ole siinä ihan kaupungin ytimessä ja siksipä parkkipaikkoja on runsaasti ja autolta hotellille pääsee kätevästi. Sekin on useasti koettu, että minut, lapset ja laukut on jätetty kadunvarteen hotellin eteen ja isukki on lähtenyt etsimään jostain kaukaa parkkihallista paikkaa autolle. Kajanuksessa pysäköinti on maksutonta ja lämpöpistokeet kaikissa ruuduissa.
Hotelli on esteetön ja sen huomasi hotellissa vaunujen kanssa liikkuessa. Joka paikkaan pääsi nostelematta vaunuja.







Miten hotellissa oleskelu käytännössä sujui? Perhehuone oli ISO, kahdella huoneella, joten tytöt nukkuivat toisessa huoneessa kunnolla leveässä levitettävässä sohvassa ja me poikien kanssa toisessa huoneessa. Kaikilla oli näin oma rauha. Poika nukkui huoneeseen tuodussa pinnasängyssä ja vauva minun vieressä. Huoneeseen olisi mahtunut kyllä toinenkin pinnis. Suuri plussa lasten huomioimisesta, joka lähti tervetulotoivotuksesta ja sai heti hymyn naamalle :)
Emme myöskään ole ennen olleet perhehuoneessa, jossa oli lapselle potta - pieni vaiva, mutta erittäin hyödyllinen.




Isukki taas halusi urheilla ja hotellissa on todella hieno kuntokeskus, Isohoo. Sen käyttö kuului huoneen hintaan. Isin hikoillessa salilla, me purettiin iltavillit hotellin leikkihuoneessa uiden pallomeressä, kokkaillen ja piirtäen. Sitten saatettiinkin loikoilla ennen nukkumaan menoa levitetyllä sohvalla. Kertaakaan ei meinanneet seinät kaatua päälle (siitäkin on kokemusta jos on ahdasta ja pitää käkkiä kokoajan huoneessa). Huoneesta oli niin huikeat näkymät koko seinän kattavista ikkunoista, että maisemia katsellessakin mieli lepäsi.

Tyttöjen ainoa toive oli päästä lomalla uimaan ja hotellin yhteydessähän on kattava kylpylä, Kaukavesi. Sieltä löytyy monta rataa kuntouintiin, iso opetusallas lastenpulikointiin, taaperoalla, hieno vesiliumäki, lämmin monitoimiallas, kylmäallas ja vielä kuuma-allas. Kaukavesi on vasta pari vuota vanha ja loistaa vielä uutuuttaan. Kuulemma parempi mitä läheinen kylpylä.










Äiti halusi ostoksille ja Kauppakadulle käveli parissa minuutissa hotellilta.
Tekemistäni ostoksista ehdinkin jo kertoa täällä.
Äitin toiveena oli päästä vähän ostoksille ja kaupunki on siinä ihan kävelymatkan päässä.  Kajaanissa kannattaa käydä mm. R-Collectionin tehtaan myymälässä. Intersportista tekee aina löytöjä, Kauppapaikka 18:sta löytyy useampia liikkeitä ja Oulusta puuttuu Sokos, joten siksipä suuntaan Kajaanissa aina Sokoksen kosmetiikkaosastolle. Kahville kannattaa piipahtaa Kahvila Muruseen.  

Kaupungilla on uusi hieno elokuvateatteri, jossa mummo kävi tyttöjen kanssa ja me sillä aikaa poikien kanssa sukuloimme. Elokuvateatteri sijaitsee ihan kaupungin keskustassa ja hotellilta kävelee sinne kymmenessä minuutissa.






Kyselin lapsilta mitä tykkäsivät.
Esikoinen sanoi, että ei ole ikinä nukkunut hotellissa niin hyvin, kuin kotona, paitsi nyt! Kerrankin levitettävä sohva oli leveä, eikä siskon kääntyilyt haitanneet. Myöskään ei tarvinnut nukkua samassa huoneessa (hampaita purevan) äitin ja  (kuorsaavan) isän kanssa. Joskus ovat jopa joutuneet nukkumaan patjoilla lattialla ja silloin ei ole jalansijaa lattialle jäänyt. Pohjanoteeraus on ollut "perhehuone" neljälle, jossa lapsille oli yksi yhteinen sänky ... voitte kuvitella miten siinä kävi.
Nuorempi tykkäsi Kajanuksen leikkihuoneesta ja pelipaikasta. Molempien mielestä tietysti parasta oli se uiminen, jonne pääsi sisäkautta ja rannekkeet sai ostaa valmiiksi respasta,


Isukki (eniten hotelliaamiaisia syöneenä) antoi aamupalasta kiitettävän arvosanan. Aamiaisen ei odotetukkaan olevan luksustasoa, mutta ehdottomasti keskimääräistä parempi ja positiivinen yllätys.  Erityishuomiona, että erityisruokavaliot oli huomioitu todella hyvin verrattuna joihinkin kilpailevien ketjujen hotelleihin. Kaikki oli laktoositonta ja gluteenittomia vaihtoehtoja löytyi muroista leipään.  Hotellin lounaasta kuulimme jo etukäteen kehuja. 




Kajaanista löytyy Golfkenttä alle 10 minuutin ajomatkan päästä.
Olisimme voineet hyödyntää myös Sotkamon palveluja joihin hurauttaa puolessa tunnissa, eli sieltä löytyy Angry birds, Vuokatin rinteet ja Katinkullan kylpylä.


Me oltiin varattu jo huone kunnes muistin Scandicin bloggers in mahdollisuuden- saimmekin siis huoneen blogiyhteistyönä.