Amalian Helmiä

30. lokakuuta 2014

Äitiysvaatteita

Ensimmäisessä raskaudessa minulla oli niin pieni maha, että kuukautta ennen äitiyslomaa ei työkaverit  (miehiä) uskoneet minun jäävän kohta äitiyslomalle. Äitiysvaatteita minulla oli kahdet housut, jotka ostin tutulta ja niitä aloin käyttämään juuri noihin aikoihin. Loppu ajan pärjäsin miehen collareilla.
Toista odottaessa oli hieman isompi maha ja yhdet äitiyssammarit ostin ja ne pidin ihan loppuun odotuksen jälkeen, kun erosivat tavallisissa housuista vain hieman leveämmän resorin verran.
Poikaa odottaessa tuli ostettua yhdet housut ja sukkahousuja, jotka myös tuli pidettyä ihan loppuun sitten synntyksen jälkeen.
Niin ja mitkä imetysvaatteet - toki liivejä on ollut, mutta ei mitään muuta.
Nyt olenkin sitten panostanut kaikkien odotusten edestä, mutta sillä ajatuksessä, että odotusvaatteita voi pitää imettäessäkin -joten kataus kaula-aukkoihin. En halua vaatteen huutavan, että olen odotus- tai imetysvaate. 


Tämä ohutta neulosta oleva Mama Licioussin paita käy oivasti imetykseen ja varmasti myöhemminkin - tällainen kaula-aukko on loistava imetyksessä.

Tämä ihan perus espritin mekossa on vähän samalla idealla oleva kaula-aukko.


Pojan synnyttyä tilasin tämän Sobean ihanan pehmoisen mekon. Tilatessa en edes tajunnut sen olevan äitiysvaate katsoin vaan kaula-aukkoa. Olen tykännyt pitää itse ompelemiani mekkoja ja yhteen ompelin poikaa imettäessäni nappilistan ja täytyy varmaan lisätä ainakin yhteen mekkoon.

Tässäkin Mama Licoussin mekossa on nappilista. Nappilistalliset vaatteet siis käyvät hyvin imetykseen ja ei tämäkään huuda olevansa odotusvaate.

Alaosissa mennään Henkkiksen super mukavissa Tregginssessä ja varmasti sen odotuksen jälkein röllykkä mahan kanssa tulee näitä myös pidettyä. Farkkuhamonen on myös Mama Licouksen.

Imetyksessä ja odotuksessa olen tähän asti pärjännyt ihan pitkillä perustopeilla. Nyt hommasin Henkkikseltä odottomaan kaksi imetystoppia.
Muuten Creamilla on ihania pitkiä trikoopaitoja ja ne eivät ole mitään odotuspaitoja, mutta loistavasti riittävät peittämään mahan.


Äitiysvaate tarjonta on parantunut HUIMASTI - varsin kurkkasin Zalandolle ja siellä on yli 700 äitiysvaatetta!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!