Amalian Helmiä

15. lokakuuta 2014

Hullareilta

Viikko sitten alkoi hullut päivät, kävittekö?
Minun ei pitänyt ja viimeksi taisin käydä poikaa odottaessa.
Mies kuitenkin alkoi perjantai iltana kyselemään, että mentäiskö, kun ei ollut mitään erikoista tiedossa. No enhän minä nyt moisesta ala kieltäytymään.


En minä sieltä juuri mitään ostanut. Pojalle pipo ja tumput, kun lähtiissä todettiin välimallien puuttuvan. Vaikka kyllä nyt jo saa olla ihan talvilakki päässä, kun pakkasta aamulla -6 astetta.

No tytöille löysin Bel -paidan. Periaatteessa printti on juuri sitä mitä kaihdan, eli joku iso bling bling teksti, mutta pahempi olisi kissan kokoisilla kimaltavilla kirjaimilla kirjoitettu vaatteen merkki laspsen paidassa. No jos suljen silmäni kimaltavalta printiltä, niin kangas on todella pehmoista.


Ihastuin paidan leikkaukseen ja ajattelin hyödyntää ideaa seuraavassa ompeluksessa. Harmillisesti seuraavalla viikolla on syysloma myös ompelusta.

6 kommenttia:

  1. Eipä tullut käytyä hulluilla päivillä ollenkaan. Esitteestä ei löytynyt mitään erityistä, joten päätin olla menemättä lainkaan. En kyllä erityisesti nautikaan siitä hälinästä ja metelistä siellä....

    Mutta noista Bel -vaatteista ja niiden materiaaleista piti kommentoida, että me ollaan tänä syksynä ko. merkki löydetty ja on tykätty tosin paljon. Ko. merkin collarihousut on aivan ihanan pehmeät - eipä ole yhtä miellyttävän tuntuisia housuja tähän mennessä vastaan tullut. Ja kutinsa ovat pitäneet lukuisista pesuista huolimatta. Eipä tuo housujen suhteen tosi nirso neiti ole viime aikoina paljon muita pitänytkään. Oiskohan teidän paita samaa matskua? Minusta tuo paita on kiva ja sopii syksyyn - ei printistä tule ollenkaan sellainen "mainospaita" -fiilis :) Belliltä meillä on myös neuletakki - mieluinen ja laadukkaan oloinen sekin. Teepparit ovat vain olleet meidän makuun turhan niukkoja (=kapeita) mitoitukseltaan. Tulen kyllä ehdottomasti aina välillä tsekkaaman tämän merkin tarjontaa. Minusta hinta-laatu -suhde on tällä merkillä tosi hyvä. - MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ostettiin jotain kesän alesta neuletakki ja leggarit ja on tykätty. Tulee vaan niin harvoin kaupungissa käytyä ettei ole sen enempää kertynyt. Mutta tosiaan ovat tämän perusteella mukavan tutuisia ja näköisiä vaatteita. Tosi hyvä kuulla, että pitävät kutinsa myös, kun sitä just epäilin. Monesti käy niin, että ekan pesun jälkeen saattavat olla ihan jotain muuta. Meille saattas ne t-paidat ollakkin mukavia, kun löysyyttä ei sais alla olevassa paidassa olla yhtään.

      Poista
  2. Minäkin ostin Hulluilta päiviltä Bel vaatteita isosiskolle useampia. Mieleen tulee vähän Pompit isommille. Koko vaikutti aika pieneltä, ja otin reilua kokoa. VIelä ei olla sovitettu, mutta tosiaan, siihen miltä kangas tuntuu, ei voi olla ihastumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin ovat pomppimaisia - isojen tyttöjen vaatteita, mutta eivät liian "teinejä".

      Poista
  3. Minä katselin just tuota samaa paitaa esikoiselle, mutta neiti itse ei ihastunut niin jäi äidin harmiksi kauppaan. Oli kyllä kivan tuntuinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei eka esikoinen innostunut - nuorempi kylläkin, mutta esikoinen se kouluun tänään laittoi, kun sille on niin tärkeää juuri se vaatteen tuntu.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!