Amalian Helmiä

10. syyskuuta 2013

Koulukuvaan

Eilen koululaisella oli koulukuvaus. Hirveästi nyt ei kyllä pohdittu vaatteita. Viime vuonna oli maanläheiset Pomdeluxin vaatteet, joten nyt sovittiin, että saa olla räväkämpää. 
Unohtui kyllä tyystin se, ettei saisi olla räikeää kuosia, että huomio ei menisi vaatteeseen lapsen kasvoista.
Yleensä aina on ollut jotai vähemmän räväkkää ja myös vaaleaa esim pooloa tmv. kehystämässä kasvoja.
Huomasi ihan selvästi, kun jälkikäteen noita sovitus kuvia katselen, kun nuorempi laittoi päälle Pompdeluxin harmaan trikoomekon, että heti katse kiinnittyi kasvoihin.

Nätti mekkohan tämäkin on. Sen näkee sitten pomppaako kuinka luokkakuvassa esiin.

Sain siis aikoinaan ohjeistuksen, että kuvaukseen yksiväristä tai pienikuosinen vaatte, että katse kiinnittyy kasvoihin, eikä huomio mene vaatteeseen. Pahin varmaan joku hahmon kuva paidassa.


9. syyskuuta 2013

Meinas mennä yöunet ;)

Niin meinas mennä yöunet, jos lastenvaatteista tressiä haluais repiä. No, mutta jos jotakin ei saa niin sitten keksitään jotain muuta, niin ajattelin nytkin. Vaikka hieman meinas harmittaa illalla, kun koko kutsujen järkkäämisen tarkoitus oli hankkia tytöille talven topat ja nauttia loistavasta seurasta.
Eli tilattiin eilen Pompdelux kutsuilta tytöille takit, housut ja kinttaat ensi talveksi. Illallapa tilausvahvistusta tarkistaessa ei niitä toppahousuja siinä ollutkaan. En saanut myöskään jostain kumman syystä niitä illalla siihen lisättyä. Ihan varmasti ne siihen tilaukseen syötettiin, kun ensimmäisenä niitä mietittiin, kun päädyttiin tilaamaan molemmille samankokoiset. Ihan takuulla ne siinä näytöllä listassa oli. No sain ne onneksi aamulla tilaukseen lisätty.Mikä lie bitti vinossa, mistä tuota tietää. Ei tarvinnut alkaa miettimään korvaavia pukuja, kun nuo on kyllä niin kauniit ja hinta-laatu kohillaan.
Eli loppu hyvin ja kutsut oli taas niin mukavat järkätä ja höpötellä muiden mammojen kanssa. 10 -20 odotetusta äidistä reilut kymmenen pääsi paikalle vaikka tuntuu taudit taas jylläävän ja aika moni oli reissussa ja epäilikin ehtiikö. Tuo määrä onkin aika kiva kutsuilla, kun ehtii itsekin höpötellä kaikkien kanssa

Ennen kutsujen alkua pojotettiin pompeissamme ;)

Ei tullut kattauksista montaa kuvaa otettua

Currya ja sinista - hyvä setti

Toppavaatteiden sovittelua. Tuo haalarikin ois ollu tosi hyvän näköinen.
Niin siis toppavaatteiden lisäksi ei ollut tarkoitus muuta tilata. En ollut ehtinyt perkaamaan jemmoja ja tuntui, että tuota sisävaatetta ja jopa sukkia ja yökkäreitakin on riittämiin. Vanhempi tytöistä ihastui Amsterdam neulemekkoon ja olihan ne sitten kuitenkin tilattava


Poikaa kiinnosti eniten kassit. On muuten tuo emännän kassi minusta paremman mallinen mitä viime vuonna.
Pojan liivi on muuten kans Pomdeluxia. Muuten 74 käyttävä poika voi jo pitää tuota 80 kokoista liiviä,

Tytöt tekivät vierahuoneesta sovitushuoneen

ja leikkihuoneesta lasten kahvilan - keittiöstä hakivat herkut tänne jossa saivat omalla porukalla höpötellä ;)

Nyt odotellaan kevään kutsuja ja muuten tiedoksi Oulunseudulle, että kutsuajat on "loppuumyyty", eli jos omia kutsuja ei tullut varattua niin kannattaa seurata millon on avoimiaovia.

8. syyskuuta 2013

Auringonkukkapellolla

Kunnan maalta saa käydä poimissa auringonkukkia. Kävimme keräämässä niitä eilen illalla kutsuja varten.
Ilta-aurinko sai jotenkin aikaan sen, että keltaiset kukat näyttivät hehkuvan.
Tänään kutsuillaan, JEE!!!







Jos jotakuta tyttöjen vaatteet kiinostaa niin nuoremmalla Höön tunika, Gugguun leggarit ja Tretornin kumpparit. Vanhemmalla Gugguun mekko, Villervallan leggarit ja Vikingin kumpparit :)
Ite valkkasivat vaatteet ;)


7. syyskuuta 2013

Edullisia talvitakkeja

Poika nukkuu ja tytöt leikkivät pihalla. Ulkona on kyllä ihanat ilmat. Uskomaton kesä ollut, kun toukokuulla oli jo niin lämmin ja edelleen tytöt hilluu kesäkamppeissa pihalla, kun mittari näyttää yli 20 astetta vaikka mennään jo syyskuulla. No, vaikka on lämmin niin mamma kulutti oman aikansa rattoisasti talvitakkeja netistä selatessa.
Nyt etsin sellaisia aika edukkaita talvitakkeja  50-70 euron väliltä, kakkostakkeja.




Tuota alimmaista jo Stadiumissa sovitettiin ja oli kivan mallinen.

Maxomorraa


Onko kukaan hankkinut tämän syksyn Maxomorran vaatteita?
Luin jostain, että niihin on lisätty hieman elastaania luomupuuvillan sekaan?
Meillä on kyllä pitäneet entisetkin hyvin kutinsa, pipot ehkä himan venähtäneet, että varmasti lisäys oli paikallaa. 
Heille oli tullut kyllä ihania kuoseja ja myös yksivärisiä ihanuuksia.

Yksivärisiä ihanuuksia, joihin voisi puolestaa yhdistää kuviolliset leggarit. Eikö olisi aika söpö pari ruskea mekko ja sydän leggarit?



Mekkoissa oli hyvän näköinen uusi malli. Tuo omppu voisi meille kotiutua tai esikoinen varmaan tykkäisi sienistä



Nämä taas pojan rokimpaan tyyliin.
Olen kaipaillut tämän tyylisiä resorillisia veloushousuja, kun Metsolalla ei niitä hetkeen ole ollut ja entiset alkaa olla jo kakkoskäyttäjälle pieniä. Maxomorralta näyttäisi löytyvän juuri oikean malliset.

PS. juuri huomasin, että poikien tyyliin blogissa oli kerrottu faktaa materiaali uudistuksesta ja siellä oli sovitus kuvia noista velourpökistä.

6. syyskuuta 2013

Kutsu suunnitelmia


Sunnuntaina meillä on Pompdeluxin lastenvaatekutsut.
Tytöt odottaa, että tulee kavereita kylään. Äippä odottaa höpötystä toisten äitien kanssa, kera kauniiden lastenvaatteiden. Voi, kun Pompdelux tekisi myös vaatteita naisille.

Olen pohtinut kauttausta ja tällä mennään.

Aluksi oli ajatellut leipoa erilaisia juustotorttuja, kun niiden teosta niin tykkään. Tuosta auringonkukasta sain kuitenkin ajatuksen sadonkorjuu teemasta, eli nyt ei tulekkaan mitään suklaista tai kinuskista, ehkä keväällä sitten  niitä.

Voi, kun olisi jo sunnuntai ja paljon tuttuja tulisi paikalle, niin päästäisiin höpöttelemään ;)
Lupaa sunnuntai iltapäiväksi kaunista säätäkin, ehkä sitä voisi hyödyntää jotenkin?

5. syyskuuta 2013

Lasten Metsolan uudet kuosit

Piipahdimme tyttöjen urheiluvaateostosten lomassa katsastamassa pikaisesti onko Metsolaan tullut mitään uutta.

Sieltä löytyi uuden uutukainen inkkari mallisto.

Löytyi jumpista, pipoihin ja mekkoi,hin sekä bodyihin.


Aikuisillekkin omansa.

Näitä ei vielä netistä löydy, mutta ovat viikonloppuna sinne tulossa.

Metsola oli ottanut myyntiin myös Gugguun. Metsolassa juuri trekkiä kasattiin. Tälläkin reissulla oli tytöillä gugguun leggarit jalassa ja muuten voinette varmaan arvata mitä?



Nyt näkyy tähtiä

Nyt meillä näkyy tähtiä.

Tähti pipo on taannoinen kirppislöytö, kun joku oli ommellut uusia pipoja myyntii paljetien kirppikselle. 
Paljon pipoja oli vielä viime perjantaina siellä vitosella myynnissä

Eilen Kappahallista löytyi täydelliset tossukat vauvalle ja niissä on tottakait tähtiä. Täytyy käydä ostamassa myös kokoa isommat, kun pukuhan menee pitempää, kuin tossut.

Myyjä siinä kassalla minulle totesi, että nyt sinun täytyy ostaa itsellesi tähtihuivi. No siitä se ajatus sitten lähti. Kappiksen huivit oli harmillisesti loppu, kun niitä etsittiin.
Olin menossa ruokaostoksille niin Prismastapa löytyikin täydellinen tuubihuivi mammalle ja hintaa oli kympin pintaan.

No se sai aikaan totaalisen tähtivillityksen ja löytyipä sitten tytöille Prismasta trikoopipo fleesevuorella. Viime talvinen hitti koululaisella oli fleese vuorellinen pipsa ja heti hän olikin tätä omimassa.

Nyt kelpaa syksyllä ulkoilla.

Kainaloon vielä äidin juuri värjäämä musta harso.

Eikö ole söpöt

Setti ehkä vaatisi tähtituttiremmin?

4. syyskuuta 2013

Mustaa makiaa

Elämäni ensimmäinen värjäyssatsi tuli juuri koneesta ulos.

Ensimmäinen, mutta ei viimeinen kerta, nyt jo mietin mitä seuraavaksi.
Oli tosi helppoa, eikä sotkua syntynyt yhtään.

Vihdoin ehkä käyttöön

Nimittäin mun kangasjemmat. Pääsin kansalaisopiston vaateompelukurssille, JES!!
Olen jemmaillut kivoja kankaita, vaikka en osaa ommella ja kotoa ei löydy edes saumuria.


Nyt miettimään, että mitä näistä loihtisi ja kirjastoon etsimään kaavoja.
Antakaas vinkkiä mistä kannattaisi aloittaa?

Resoreita

Joustofroteita - pilkusta jotain mammalle itselleen ja ruskeasta tytöille leggarit. Mahtaako joustiksesta leggarit onnistua?

Puuvillakankaita

Sormet jo syyhyää...

3. syyskuuta 2013

Hetki hyvää oloa

Pääsimme mukaan Blogiringin vitalis-mysli hetki hyvää oloa kampanjaan.
Täydellinen ajoitus nimittäin;
"Äiti mulla on nälkä, Äitii mulla on nälkääää, ÄITIIIIII MULLA ON NÄLKÄ!!!!!"
Välipalan merkitys on noussut hurjasti koulun ja eskarin aloituksen jälkeen. Sieltä ollaan tultu valtavan nälkäisinä ja välipalan täytyy olla juuri sillä sekunnilla pöydässä, niin ettei ehdi kissaa sanoa, kun jo hermostutaan.
Meillä ei riitä välipalaksi yksi leipä tai jugurtti, niin nälissään on tytöt kotiutuessaan olleet.
Koululainen kärsii migreenistä ja siksi välipalan merkitys on entistä tärkeämpi.
Ihana, kiitos vaihtelua välipaloihin. Puuroa tai leipää aamu- ja iltapaloilla, joten hyvä jos vaihtoehtoja löytyy. Myös noista mysleistä löytyi tosi monta eri makua. En tiennyt noin montaa vaihtoehtoa olevan markkinoilla.

Onnistuu pieneltäkin koululaiselta itsestää tuo kuppiin kaataminen, mutta toki voi lähtä hifistelemään.

Parasta suoraan paketista

Minun hifistelyt rajoittuu suurimpiirtein kaada ja sekoita tyyliin.
Mysliomenapaistosta vaniljavaahdolla - maistui nam.
Omenia + kanelia+ vähän sokeria + mysliä&ruokaöljyä - hetkeksi uuniin ja syö

Pientä herkkua, kun tuli kavereita välipalalle. kookosrasvaa + tummaa kaakaota + mysliä - vuokiin.
Hetken päästä valmista herkuteltavaksi.


Ihan perusvälipalaa - kiitos
Johan helpotti  - nälkä nimittäin - taas Hetki hyvää oloa.

2. syyskuuta 2013

Leikkijät

Kylläpä nuo päivät menenvät nopeaa, kun ei ehdi bloggaamaankaan :)
Päiviin alkaa löytyä jo hyvä rytmi ja odotellaankin harrastusten alkua, kun tulee taas lisää säpinää.

Pojan lähtiessä liikkumaan ovat tyttöjen leikit vaarassa. Vaikka en tykkää suljetusta ovista on leikkihuoneen oven joskus oltava kiinni, kun kaikki menee suuhun. Oven takana on pikkuveli koputellut, että pääsisi sisään.

Kaivettiin kaapista dublot esiin niin pääsi pikkuvelikin mukaan.

Hyvin niistä saa isotkin tytöt leikin aikaiseksi.