Amalian Helmiä

7. maaliskuuta 2016

Kohti kevättä - kevyt ulkoiluasu pojalle alesta

Minä en ole verkkapuku tyyppi ja harvemmin on lapsille tullut verkkareita ostettua. Viime kesänä pojalla oli kirppikseltä ostettu adidaksen musta verkkari ja se oli kätevä vähä lumisen kesän ulkoiluissa. 
Tänään käytiin perheen miesten kanssa kaupoilla ja Stadiumista löytyi puoleen hintaan pirteän turkoosit housut, jotka on vähän verkkakankaan tyyppistä, mutta vahvempaa, mutta ei softsheliäkään. Housut olivat kivan malliset pitkine resoreineen, eivätkä verkkasimaiset. Kaveriksi pojalle housuihin löytyi kevyt huppari, mitä lie neuloksen ja fleesen välimallia. Pikkuveljelle ei pusakkaa läytynyt, mutta housut sai velikin kesän hiekkalaatikko leikkejä odottamaan.
Jännä, kun tämmöisiä löytyi nyt alesta kevättä vasten. Puoleen hintaa olisi ollu ihan välikausipukujakin, liekkö sitten viimme kevään mallistoa. Itse en ole vielä muutoin suonut ajatustakaan keväälle, mutta onhan ne kohta soviteltava. 

Ollaanko teillä vielä mietitty välikausi tai jopa kesävaatteita?
Ollaanko teillä verkkarityyppejä?











6. maaliskuuta 2016

Pakataan

Tytöt lähtee huomenna serkkutytön, mummin ja papan kanssa pappalaan. Me mennään sitten hakemaan tytöt. Tänään on whatsappi laulanut ja kuvia lähetelty, kun tytöt suunnitelleet mitä laitetaan reissussa päälle, kun tiedossa ainakin elokuvissa ja ostoksilla käyntiä.
Farkkua, mustaa ja pitsiä löytyy kaikkien tyttöjen kaapista.
Meillä on jo pitkään pakattu niin, että samaan rullaan pakataan kaikki päälle tulevat vaatteet, eli rullan sisässä on niin alusvaatteet, kuin housut ja paidat - rullalla vaatteet pysyy siistinä paremmin ja myös kassit pysyy, kun ei tarvitse koko kassia perkata, että missä mikäkin on. Tämä toimii ainakin näin lyhkäiselle reissulle. Pitemmälle reissulle, jossa on pyykinpesu mahdollisuudet kannattaa minusta ottaa mukaan mahdollisimman hyvin yhteen sopivia vaatteita - niin että lähes kaikki sopisivat yhteen. Näistä tyttöjen valkkaamista vaatteista saisi kyllä myös monta erillaista asua, koska sopivat hyvin yhteen. Aika harmoonista ja Pompdelux voittoista on tyttöjen pakkaukset. Muutaman Gugguun väripilkun sain mukaan houkuteltua.









Pakko oli kaapistakin yksi kuva napata, kun ihastelin tuota vanhan roosa väriä ;)

5. maaliskuuta 2016

Hiihtoloman aloitus - seikkailumaa & mäenlaskua

Täällä alkoi hiihtoloma me suuntasimme heti mäenlaskuun ja seikkailumaahan, eli kirjaston pihalle kasatuille lumitönkyröille. Meidän kunnasta löytyy todella hyvä ulkoilualue, josta löytyy hiihtolatujen lisäksi tampattu pulkkamäki ja makkaranpaistopaikka, mutta miehen ollessa reissussa ei isot mäet januotio poikien kanssa houkuttaneet. Kirjaston pihalta löytyy tönkyrää ja nyppylää laajalta alueelta ja lapset nimesikin sen seikkailumaaksi. Pitkä tovi kului ulkoilessa ja uni maistui pojilla ulkoilun ja ruuan päälle. Tytöt sai katsoa sillä aikaa kätevästi kirjastosta samalla reissulla napattua elokuvaa.

























4. maaliskuuta 2016

Kauniita nuorisovaatteita yllättävästä paikasta

Käytiin poikain kanssa tyttöjen koulupäivän aikana Oulussa Kärkkäisellä. Siellä yleensä kiehtoo ne askaskartelu- ja kodintarvikkeet ja vaateosastolle ei tule edes poikettua. Nyt tein poikkeuksen ja päätettiin mutkata sen kautta ja voi mitä ihania nuorisovaatteita sieltä löytyi. Piti tytöille napsia kuvia kännykällä. Merkki oli Cracia jeans. Pikaisella silmäyksellä koot lähti 134 ja niitä oli 170asti. Ihania hempeitä värejä ja laadukkaan tuntuiset kankaat. 
Tyttöjen kaapissa iän myötä on se värikäs osuus kokoajan supistunut ja tilalle tullut lisää hempeyttä ja harmoonisuutta.

Edit. Sain kuulla, että Kärkkäisen lastenvaateiden sisäänostaja on vaihtunut, sitten minun edellisen käynnin - ilmankos olin ihan ällikällä lyöty, kun osastolle astui ja nyt tiedän että enää ei tätä osastoa ohite. Pika vilkaisulla myös vauvojen osasto näytti hyvältä, vaikka tällä kertaa juminkin hipelöimään näitä.


2. maaliskuuta 2016

Lintunen

Ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet - joo ei - tämä lintunen ei ole lähtemässä mihinkään vaan pysyy visusti meillä niin ihastunut siihen olen - ihana on antajakin, kuten korttikin. 
Sain nämä ystävänpäivä lahjaksi ja saavat kyllä hymyn huulille. Lintu on Lovilta ja sinne päästää tutustumaan ihan livenä marttayhdistyksemme retkellä. Kohta vaihdan kevään kunniaksi olohuoneeseen  lintukuvioiset verhot ja pikku lintunen saa kavereita.
 Kortti on Pikkunorsusta ja siihen pitäisikin tutustua tarkemmin. Pikaisella selauksella sieltä löytyy niin kortteja, kun julisteita tuttujen laulujen sanoilla. Minä vähän karttelen muita kuin suomalaisia tekstejä kotini seinillä, mutta pienen nokipojan sanat voisivat koristaa pojan huoneen seinää.
Neilikat ostin ihan itse itseäni ilahduttamaan. Tälle keväälle ei ole tullut vielä yhtäkään tulppaaninippua ostettua, mutta neilikoita sen sijaan useammin. Nuo neilikat jestää hyväänä ihan hurjan kauan, tuokin nippu ollut ystävänpäivästä asti ja edelleen se on täydessä terässä!







1. maaliskuuta 2016

Pompdeluxia päästä varpaisiin

Tytöt lähtivät juhlimaan viikonloppuna serkkupoikaa melkein päästä varpaisiin pompdeluxeissa - kinttaat ja luonnollisesti kengät ei ole Pompdeluxia. 
Jos tyttöjen ollessa pieniä koitin vältellä vaaleanpunaista ja nyt tytöillä senkin edestä tätä vanhaa roosaa. Roosaa on yhdistetty harmaaseen, mustaan ja tumman siniseen.
Harmi, kun en enempää roosaa hamstrannut syysmallistosta, koska nyt kevät mallistossa se on vähän liian vaaleaa meidän makuun. Tyttöjen kirppikseltä löytämäni käsilaukkukin sopii hyvin mukaan.
Tytöt on lähes samankokoisia - taitaa pikkusisko olla mennyt jopa isonsiskon edelle ja näin ollen heille on mennyt pitkään samat vaatteet, joten ei tule enää aina ostettua molemmilla samanlaisia vaatteita. Silloin, kun aikoinaan, kun löysi sievän vaatteen piti se ostaa molemmille. Nykyään on lastenvaatemarkkinoilla runsauden pula toista se oli lähes kymmenen vuotta sitten. Vaikka Pompdeluxiin on voinut luottaa jo vuosia ja tässäkin tytöillä päällä vaatteita ties kuinka monesta mallistosta ja silti mätsäävät yhteen. Taitaa nuoremman tytön harmaa  mekko oli jopa neljä vuotta vanha.






27. helmikuuta 2016

Pärinä pojat

Isoveikka ajeli autoilla ja pärisi jo alle vuoden ikäisenä, vaikka ei ollut kenestä ottaa mallia, ihan päin vastoin siskojen esimerkkit olisivat olleet ihan erilaiset.  Pikkuveikalla onkin sitten mistä ottaa mallia ja hyvän tovin meillä on ollut kaksi pärinä poikaa - peräkkäin autoilla huristellaan pitkin taloa. Toki välillä työnnellään nukken vaunuja yhdessä ja kokkaillaan leikkikeittiössä tai sotkeennutaan tyttöjen barbileikkeihin, niin pääosin pärisee autot.






 



25. helmikuuta 2016

Liikaa kasvunvaraa ja turkoosia


Aina ei ajatus ja lopputulos kohtaa ompeluksissa - liikaa turkoosia, liikaa kasvunvaraa ja ehkä vähän liian lököt :)
Odotellaan kasvua ja vaihdetaan housut mustiin.








24. helmikuuta 2016

tyylikäs vanna

Sillä taannoisella Biltema reissulla mukaan lähti myös uusi vanna tai eihän tämä mikään vanna ole vaan joku laastisaavi!
Näitä oli eri kokoisia ja tämä oli niistä pienin. Hintaa siinä viiden euron tietämillä.
Nyt sopii vannakin kylppärin sisustukseen ja on tukeva!

ps. Meillä ei noin pieniä lapsia saippuoida, vaan nyt poikkeuksellisesti laitoin vähän neutralia vaahdoksi. Shamppoo ja hoitoaine purkit ovat kuvausrekvisiittää - tarinoidaan niistä toisella kertaa.



22. helmikuuta 2016

Helppoja kampauksia tytöille - lettiletissä


Pitkästä aikaa kampausvinkki ja sekin hyvin yksinkertainen.
Pieni piristys peruslettiin syntyy, kun tavallisen letin yhden kolmesta osioista letittää ensi pikkuletille ja kiinnittää huomaamattomalla kumilenkillä, sitten vain letittää normaalisti. 
Helppoa ja nopeaa.