Amalian Helmiä

20. helmikuuta 2011

Hyvää huomenta

Ihanaa kohta lähtää ulos - ulkona jopa näin aamusta alle 20 asteen pakkanen!
Johan tässä on viikko käkitty sisällä - viikko sitten uhmasimme pakkasta ja ulkoilimme hetken lähes 30 asteen pakkasessa.

Ensin rauhassa lastenohjelmat.

Tässä vasta järkytin kurssikaveria kertomalla, että meillä on edelleen kuvaputkitelevisio! Moneltako muuten vielä löytyy? Eihän tuo ole edes kovin vanha ja siinä on hyvä kuva ja ennen kaikkea se toimii.
Pari vuotta sitten minuun iski tällainen turhankuluttamisen välttämisen kipinä (- joo ainakin osittain, mutta perempi tämäkin vähäinen ja ainahan minä olen pihi ollut : ) : ) ). Meille ei ole juurikaan tullut uusia huonekaluja (vain tyttöjen besta), tämän nyt sanelee osittain sisustustyylikin. Kodinkoneet pyritään uusimaan vasta, kun entinen ei enään toimi. Tämä kamera juttu oli nyt poikkeus, siitä saa muistoja jälkipolvillekkin.
Tunnen huonoa omaatuntoa aikoinaan hankituista mm. vohveliraudasta ja tyttöjen pelikoneesta - ilmakin oltaisiin pärjätty, kun ei niitä juurikaan käytetä : (
Tyttöjen vaattepuutteista pidän kirjaa, jotta ei tulisi ostamisen ilosta humputeltua, kuten välillä on tullut.  Tytöt ovat toivoneet barbin hevosta ja hetki siihen meni, mutta hyvin malttoivat odottaa, kun kirppiksellä sellainen vastaan tuli - ainakin löytämisen ja saamisen ilo oli suuri. Myös uusi leikkitietokonen löytyi mummola reissulla rikkoutuneen tilalle kirppikseltä - vaikka pelikone harmittaa niin nämä lastentietokoneet jolla voi opetella kirjaimia jne, kuten muumiläppäri ovat kyllä käteviä.

No se siitä "paasauksesta ": )  - palaan asiaa...




9 kommenttia:

  1. Meillä on vielä vanha kuvaputki tv. Meilläkään ei ole tarvetta hankkia uutta, kun kuva on hyvä ja vielä aika isokin normaaleihin kuvaputki telkkareihin verrattuna.
    kyllähän se ihmetystä herättää kn joskus puhetta tulee.
    Muutaman kerran on tv ollut menossa rikki, kun kuva on tullut mustavalkoisena, mutta niin se vaan on siitä kuntoon mennyt.
    Uusi tv on sit vasta, kun entinen menee rikki.
    Pojalle ostimme omaan huoneeseen joululahjaksi 32 tuumasen taulutv:n ja pitää myöntaa, että on siinä vähän parempi kuva, mutta.
    Hänellä olikin meidän ensimmäinen väritv käytössä , Salora vm 1986, hih . Siitäkin kyllä näkyi ihan hyvin, mutta se oli niin iso kokoinen, että sen takia,kun ei oikein ollut kunnon paikkaa sille, piti vaihtaa.
    Mutta näillä mennään niin kauan kuin näkyy.
    Mukavia pakkaspäiviä!
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on ihan kuvaputki tv. Telkkaria ei katso kuin lapset ja 4v. ja 2v. riittää kyllä tuo vanhakin. Mies aina tasaisin väliajoin himoaa taulutelkkaria,mutta koska ei edes katso televisiota,ni olen "kieltänyt" ostamasta. Minusta voisimme aivan hyvin olla ilmankin telkkaria :) Mut suodaan lapsille aamupiirretyt ja pikkukakkonen.

    VastaaPoista
  3. Meiltä löytyy myös kuvaputki tv. Hyvin toimii joten ei täälläkään tarvetta vaihtaa :)

    VastaaPoista
  4. Elämän helmiä - meilläkin pari kertaa tuo töllö oikkuillut, mutta onneksi ei ole lopullisesti henkeään heittänyt. Minä olen välillä mieheltä kysellyt haluaisiko se taulutv.n ja kuulemma vanhallakin pärjää.

    Anonyymi - minä en itse juuri telkkaria katso, mies kyllä katsoo ja tytöt juuri noita pikkukakkosia ja viikonlopun aamulastenohjelmia.

    Johanna - näillä mennää ; )

    VastaaPoista
  5. Moi moi.

    Toteutit siis nyt sen haaveen siitä kamerasta. Eikös olekin ihana hankkia jotain mistä on jo pitkään haaveillut? :-)
    Kuinkas elokuvareissu sujui? Joko on tytöt kyselleet seuraavaa reissua?
    -Tiia-

    VastaaPoista
  6. Tiia - no oli, vaikka kauheesti soti mun periaatteita vastaa, kun se pokkari ei ole kun 1,5 vuotta vanha, mutta sehän kulkee sitten sellasen "ainamukanakamerana".
    Toisaalta tulen tarvitsemaan parempaa kameraa myös yhdessä hankkeessa tulevaisuudessa.

    Hyvin sujui, vaikka Veeruska ei jaksanut pitää niitä laseja ihan kokoaikaa. Sitä minä pelkään että alkavat kärttämään heti seuraavaa kertaa, mutta ajattelin että lupaa että mentäs kattoon se autot sitten syksyllä (eikös se sillon ilmesty).

    VastaaPoista
  7. Meillä näyttäisi olevan sama televisio kuin teillä :)
    Litteää ei osteta ennen kuin entinen hajoaa.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa hyvältä ja järkevältä.
    Monella menee nykyään aika överiksi shoppailun kanssa (no mulla ei tosin ole varaa mennä, joten... ;)

    Meillä noi tekniset vempaimet on melko uusia kaikki, johtuen mieheni työetuuksista. Toisaalta, niitäkään ei ole tarkoitus nyt lähivuosina enää uusia. Samoin sisustuksessa pyrin nyt vaihtelemaan niitä mitä jo löytyy, saamaan niin piristystä ja kirppislöydöt... :)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi - eli aikoinaan ollut kallis ja laadukas , )

    Onaha - minä olen ollut aina tarkka ja opetellut vähän löysään ranteita - jopa aika kivutta olen itselle ostanut lähes 200 paidan - hui ja tytöille 100 lähenteleviä mekkoja - todella harvoin.
    Minä kans olen sellainen vahtelija ja juuri sainkin idean tuoda yhden ulkona olevan jutun sisälle ; )

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!