Amalian Helmiä

17. tammikuuta 2013

Isä lastenvaate ostoksilla


Kuinka paljon teidän lasten isät ostavat oma toimisesti lastenvaatteita? Meillä se lähinä sijoittuu tuliaisiin reissuilta. Ennen Po.Pin rantautumista tänne tuliaiset olivat sieltä.Nyt isukki oli kuitenkin pistäytynyt alennusmyynneissä. 



Tytöille ei ole minkään tarvetta, joten ostokset olivat pojalle.

Ensi talveen toppatakki

Merinovillainen kypärälakki ensi talveksi ja paita, joka tulee kohta jo käyttöön.

Sain minäkin osani. Kotimamma sai uuden Peakin hupparin. Tuo mies silloin tällöin ostaa minullekkin vaatteita ihan omatoimisesti, kuitenkin yleensä lahjaksi. Miehellä on parempi maku, kuin minulla ja hänen ostoksistään on tullut vaatekaappini suosikit. Eniten käytetyt kaapissani on Gantin trikoopaita ja Marc o polon villamekko



8 kommenttia:

  1. Ei juurikaan puutu, pari kertaa viimeaikoina.
    Esikoinen kuulemma tarvitsee uudet farkut ja yksi toppatakki+housut ja haalari ei riitä joten takkiostoksille käy tie.
    Ja lindexiltä valkoinen body hopeisella metallica-tekstillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että meidä isi alkaa nyt pojan myötä enempi puuttumaan. Nykyisin huomauttaa vai jostain urheilu kamppeista muuten saa tytöt vaatettaa miten haluaa, tosin tykkää että on kunnon kamppeet.

      Poista
  2. Meillä mies ei osta vaatteita kuin itselleen. Inhoaa lahjojen ostoakin, kun on kuulemma vaikea tietää mitä toinen tarvitsee ja mistä tykkää. Koska haluaa ostaa vain tarpeeseen. Koruja hän on ostanut ja ne ovat olleet minulle todella mieluisia. Mieheni ei tykkää käydä vaateostoksilla. Käy yleensä pari kertaa vuodessa ja ostaa silloin monet farkut ja paidat kerralla. En kyllä tykkää itsekään käydä vaateostoksilla. Mieluummin sisustan kotia. Lapsille ei ole koskaan ostanut vaatteita. Jos ostaisi, ne eivät ehkä olisi minun makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies on parempi lahjojen ostaja kuin minä ja keksii hyviä ideoita. Molemmille on tärkeää se tarpeesee osto ja joskus minä saankin siitä tressin kun koita keksiä jollekkin lapselle järkevää lahjaa. Meillä painotettaan samalla lailla kotiin, aikuisiin, kuin lapsiin ja tyylit ja ostopaikatkin samoin (paitsi mies ei osta itselleen vaatteita kirppiksiltä, kun ei sieltä löytyiskään) mutta muutoin löytyy niin kotoa, kuin lasten tai äidin päältä uutta ja käytettyä, laatumerkkejä ja ketjuista jne.

      Poista
  3. Kivoja juttuja :) Meillä mä ostan kaiken koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miehellekkin? Meillä menee ehkä harvivaisesti niin että mies voi ostaa mulle ja mää tykkään, mutta mää en voi ostaa mehelle, kun menee metsään kuitenkin (pari kertaa kokeillut)

      Poista
  4. Meillä joskus harvoin isä yllättää vaatehankinnoilla ;). Jostain kumman syystä juuri alennusmyyntien aikaan on isänkin matkaan tarttunut lastenvaatteita ja -kenkiä. Yleensä hankinnat meillä hoitaa äiti tai sitten toimitaan yhteistuumin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkää tapahdu usein, mutta aina se on mukavaa. Minusta on kiva, että mieskin sanoo mielipiteensä ja tykkää - silloin myös tuntuu hankinnat olleen perusteltuja.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!