Syyskuu tuo meidän perheeseen suuria muutoksia!
Tämä äiti aloittaa uuden, täysipäiväisen työn!
Molemmat menee päiväkotiin ja nuorempi suoraa lähes kokoaikaiseksi!
Tyttöjä ei ole kukaan vastaanottamassa kotona ja lähettämässä kouluun!
Kesän tein osittain töitä vanhaan työpaikkaan, päivän kaksi viikossa työmaalla ja aika paljon kotoa etänä. Nuorimmainen siis sai tuntumaa eroon äidistä.
Haaveni oli, että nuorinkin pääsisi aloittamaan hoidon osa-aikaisena, kuten muut ovat meillä aloittaneet.
Aina ei vain mene kuten on suunniteltu, jos vastaan tulee äidille työ millaisesta on haaveillut.
Onneksi pojat pääsevät ihanaan päiväkotiin, jossa on meille vanhat tutut hoitajat ja pojat ovat viereisissä ryhmissä. Nuorimmainen on alkanut ottamaan kovasti kontaktia vieraisiin, eli jos meille tulee vieraita tai ollaan jossakin kylässä niin kantaa leluja vieraille ja selittää omia juttujaan - jospa se olisi joku hyvä herkkyyn aloittaa hoito.
Tytöthän ovat jo isoja ja olisivat pärjänneet jo vuosia keskenään, mutta ihana, että sain olla näinkin pitkään seuraamassa heidän koulutaivaltaan läheltä.
Toki heidänkin osaltaan olen miettinyt aamu- ja välipalaa, ettei mennä siitä mistä aita on matalin. Tytöillä ei onneksi ole enää kympin aamuja, koska aamulla yksin kotona vetelehtiminen on tylsintä. Iltapäivällä voi alkaa kavereita ja mennä harrastuksiin tai nuokkarille. Tytöillä on vielä mukavasti yhteen mätsäävät lukkarit, niin että kahtena päivänä alkaa ja kolmena loppuu yhtäaikaa. Muutenkin on vain tunnin eroa alku- ja loppuajoissa.
Lapsilla menee muutos varmasti hyvin, mutta entäs ÄITI!!! Äidille tämä on varmasti kaikkein vaikeinta. Monet itkun olen jo ehtinyt tirauttaa, mutta kova skarppi on päällä. Tämä oli väistämättä edessä - tuli se nyt kolmea kuukautta tai vuotta aikaisemmin ei loppupelissä tunnu missään. Olen saanut olla kuitenkin kohtuu pitkään kotona.
Töihin meno tulee takuulla vaikuttamaan bloggaamiseen. En tarvitse enää paikkaa jossa pääsen "toteuttamaan itseäni" tai pientä hetkeä itselle. Päin vastoin illat ja viikonloput tulee pyhittää lapsille.
Bloggaaminen ei varmasti tule loppumaan niin iso osa se on ollut jo pitkään, mutta takuulla postauskerrat harventuu. Lupaan, että tulee tällaisia hetkiä, kuten nyt kun lapset katsoo aamupiirrettyjä ja äiti juo aamukahvia, että samalla voi kirjoittaa muutaman rivin.