Amalian Helmiä

12. maaliskuuta 2013

Kevään kattauksiin

Ensi lauantaina on Pompdelux kutsut ja kohtahan ne on tyttöjen synttärit.
Etsin kaupoista ja kaapista kattausrekvisiitta

Kevään kunniaksi oikein hempeää ja kohta varmaan saa kattauksetki olla tyttöjen juhlissä jotain musta pinkkiä, että vielä kun voi...

Vaaleapunaista, - sinistä ja pilkkuja

Kirppikseltä löytyneitä kippoka

Nämä löytyi clasulta

Kyllä kait nämä vihreät kirppislöydötkin joukkoon mahtuu?

Lehtihyllyltä nappasin mukaan alle kolmella eurolla uuden leivonta-aiheisen lehden, jonka mukana tuli kakkuteline, perhosmuotit ja jotain kimalletta.

Katsotaan mikälaisen kattauksen saan lauantaina aikaiseksi ; )

11. maaliskuuta 2013

Ihanaa raitaa!

Tänään on kauppapäivä ja arvatkaas mikä täytyy myös käydä ostamassa.
Sopivasti sattui, kun
Po.Pille on tullut ihanaa raitaa myös koululaisten koossa - jee!

Voi mitkä herkut!

Raitavaratomme tarviikin täydennystä, kun moni on käynyt pieneksi.
Kaikki (paitsi pinkki) Po.Pin raidat jää odottaan vauvan kasvua, koska uskon että ne on vielä viiden vuoden päästä aivan IN ; )

7. maaliskuuta 2013

sisaruskuvaan


Viime viikolla oli nuoremman tytön kerhossa valokuvaus. Tytöstä otettiin jo syksyllä päiväkodissa kuvatm joten nyt otettiin lapsista sisaruskuva. Isosiskokin pääsi, kun koulu alkoi vasta kymmeneltä.
Ennen lähtöä otettiin kotonakin parit potretit.
Saa nähdä miten kuvat onnistui.



5. maaliskuuta 2013

Harmooniset sisarukset

Jos eilen suunnittelin Pompdeluxin kevät- kesä malliston ostoksia, niin oltiin tänään vielä talvimallistojen tunnelmissa.

Nuoremmalla syksyn 2011 malliston vaatteet, kun isommalla menneen talven lumia.
Hyvin sopivat eri vuosienkin vaatteet yhteen.

Meillä hoivaillaan vauvelia kilpaa. Näin talvilomalla isikin on kilpailemassa hoitovuoroista.

Meidän talvilomalla.
Hiihdetään kotiladuilla,
käydään kaupungissa elokuvissa ja hampparilla,
shoppaillaan Ikeassa ja melskataan sisäleikkipuistossa,
sekä ulkoillaan nallikarin talvikylässä ja pulikoidaan edenissä.

Miten muiden lomilla tehdää, onko kaikki rinteessä?

4. maaliskuuta 2013

Pompdeluxin kevättä


Tosrtaina, heti kevät malliston myynnin alettua kävin Pomp de luxin avoimissa ovissa tutustumassa alustavasti uuteen mallistoon.


Pienten tyttöjen rekki.



Isojen tyttöjen mallisto - iiihania värejä.
Minun suosikki värit mallistossa on se vihreä ja keltainen.
Itse otin vasta tuntumaa mallistoon ja tilaan sitten omilta kutsuilta, mutta hiihtoloma vieraamme jätti tilauksen.




Ihania mekkoja, Adrea rose oli nuoremman tytön suosikki ja äidin ehkä Abigail dress.

Alusvaatteita meillä ei Pompdeluxilta vielä olekkaan, joten niitä voisi testata.
Myös Emma pöksyt ja Elisabeth toppi vaikuttavat lupaavilta.



Vaatteet alkavat koosta 80 joten tänä kesänä ei ehdi poju vielä heidän vaatteitaan pitää, mutta nämä pöksyt olivat tosi ihania, joten jos aleen näitä jää...


Tiesittekö, että Oulun eteläinen on saanut oman myyntiedustajan?
Jos kutsut kiinnostaa käykääpä kurkkamassa hänenkin yhteystietonsa täältä.

Alankin suunnittelemaan omien kutsujen tarjoiluja ja kattauksia :)














28. helmikuuta 2013

Muffineita

Nuo muffinit on siitä kivoja leivottavia, että aineet vain sekaisin ja vuokiin.
Toinen sekoittaa kuivat aineet ja toinen munat, maidon omissa kulhoissaa jne - ei tule riitaa kumpi saa leipoa.
Äidin tarvii vain punnita ja sulattaa voi.




Tänään leivottiin puolukka muffineita:

12-14 kpl
1dlMyllyn Paras Kauraleseitä
3dlMyllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
1-2tlleivinjauhetta
dlsokeria
1muna
1dlsulatettua margariinia
1dlmaitoa tai kaurajuomaa
2dlpuolukoita tai muita marjoja
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut muna, maito ja margariini ja lopuksi puolukat. Jaa taikina paperisiin muffinssivuokiin tai voideltuihin tai paperivuoilla vuorattuun muffinsipeltiin. Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15-20 min. 

Resepti täältä


27. helmikuuta 2013

Ikean ostoslista

Hiihtolomalla käydään Ikeassa.
Mamma shoppailee pojun kanssa, kun isi ja tytöt saa mennä siihen naapurin sisäleikkipuistoon - kätevää ; )

Ostoslistaa sinne






26. helmikuuta 2013

Arvonta suoritettu



Saimpas kuin sainkin arvottua neuvolakortin kansien voittajan.

Aloin jo kirjoittamaan arpalipukkeita vanhaan tyyliin vaan hyydyin kesken matkan ja tyydyin Randomiin.

Ihanaiset kannet voitti:


Marjan valinta oli

Omenat


Jos onni ei nyt suosinyt voit käydä tilaamassa kannet kuitenkin verkkokaupasta.



25. helmikuuta 2013

Pojun vaatejemma 74


Täytyy taas omaksi muistiksi laittaa tämä:
Pojan 74 koon vaatteet.


yökkärit 4kpl, trikoo housuja 2kpl + 1 HM.ltä


Paremmat housut 
alimmat on sortsit

Bodyt 5kpl + 2 HM + 1 metsola


HM.n tilaus


Melkein järkytykseksi olen huomannu ostavani pojalle paljon sinisiä vaatteita. En olisi itsestäni uskonut.
Tytöilläkin on ollut pitkiä kausia ettei heillä ole ollut vaaleanpunaista.




Tytöt käyttää jo sellaisia kokoja, että menevät vuoden ehkä toisenkin, ettei ole niin väliä vaikka tietyn sortin vaatteita sattuisi vahingossa jemmassa olemaan vähän yli pakollisen tarpeen.

23. helmikuuta 2013

Hienosteluun hurjan halvalla

Elloksella lähtee tänään ale-hinnoista vielä 50% pois.

Tytöille sieltä ensi talven Vertbaudetilta hienosteluun takki 16,45eur ja saappaat 13,45eur,
eli jos ei hienosteluvaatteita niin usein tarvita niin eivätpä olleet hinnan kirossakaa.

22. helmikuuta 2013

Voi Metsola minkä teit :)

Siis näitä IHANUUKSIA!!!

Meidän kaikki lempparit edustettuna
Leveä tasaraita
Pilkku
ja Apila



Eilen pyörähdin Metsolassa ja mietin, että mahtaakohan apilaa tulla muussakin kuin pipoissa ja tuleehan sitä.




ja ois tämä laine, aalto mikä lie keltainen mekko.

Mitköhän koululainen sanoo, kun näkee nämä.
Pitkä aika odotella aleja.

Minun on opeteltava ompelemaan niin ihanaa on tämä sydän frotee.

Pahasti näyttää siltä, että tyttöjen ja varmaan pojankin vaatekaapin sisältö on
Metsolaa
Pompdeluxia
käsityöläisten tekosia
henkkamaukkaa 
kirppistä
ja Villervalla myös saa nykyisin isommissa koossa ja heilisen hypistelyn perusteella nekin oli ihania.

Viikonlopun aikana koitamme ehtiä askartelemaan arpalipukkeet ja suorittamaan arvonnan vanhan aikaisesti. (jos emme ehdi niin on turvauduttava randomiin)


Ikast Etiket - lastenvaatteiden nimikointi

Pääsin testaamaan testaamaan Ikast Etiketin tuotteita.
Sattui juuri sopivasti, että olin tuskastellut lastenvaatteiden merkitsemisen kanssa ja heillä oli vaihtoehtoja  tussilla pesulappuun merkkaamiseen.

 Tilasin kahdenlaisia nimilappuja.

Stickins -nimilaput tavaroille ja vaatteille, jotka eivät kestä kuivausrumpua.
Nimilaput kestävät 40 asteen pesun ja ovat nopea kiinnittää.

Tarrat joutuivat heti kovaan testiin.
Koululaiseet lähtivät laskiaisena pulkkamäkeen ja voi kuvitella, että monta samanlaista pulkkaa sieltä löytyi.
Miten merkkaat mustan pulkan? Hyvin pysyi tarra kiinni kovassa testissä.

Villasukat ovat myös ainainen ongelma - viikon käytön jälkeen ei ollut merkkejä irtoamisesta. Eihän me joka paria tietysti merkata, mutta ne koulussa ja päiväkodissa mukana kulkevat.

Vaatteet jotka eivät kestä silitystä ja kuivausrumpua saivat myös tarrat. Tarrojen luvattiin kestävän noin 30 pesua, joten ehtivät kulua pois ennen myyntiä eteenpäin - toisin kun merkkaustussilla tehdyt.




Ulkovaatteisiin, jotka eivät kestä rumpua  ja silitystä merkkasimme myös näillä nopea kiinnitteisillä tarroilla.

Meillä on kuivausrumpu, joten otimme testiin myös silitettävät nimilaput, jotka siis kestävät 90 asteen pesun ja kuivausrummun

Merkkasimme paljon päiväkodissa pidettävät vaatteet. Aikaisemmin niitä on koitettu merkata pesulappuun tuhraamalla nimi. Joskus vaan pesulaput ovat sellaisessa paikassa, että ovat ahdistaneet tyttöjä ja ne on jouduttu leikkaamaan pois. Toinen vaihtoehto on myös, että laput on jossain syvällä vaatteessa ja niitä ei ole hoitojien helppokaivella esiin. Toisaalta välillä kirjoitus on ollut sellaista suttua pienellä hankalassa paikassa, että huh hu.

Kiinnitys oli helppoa.
Ensin varmistus, että vaatekestää silityksen

Silitys leivinpaperin läpi, jäähdytys ja lapun poiso

ja dadaa valmista tuli - jätinkin laput kodinhoitohuoneen silityspöydän läheisyyteen, josta ne on helppo ottaa silityksen yhteydessä käyttöön ilman isompaa vaivaa.




kolmas tuote mikä meille kotiutui olivat Tunnisterannekkeet.
Noin isoille tytöille ei viitsi sellaista isoa infotarraa messuilla, huvipuistossa jne selkään liimata. Silti isokin lapsi voi oudossa paikassa eksyä väen paljouteen ja vaikka tytöt osaavat äidin numeron ulkoa saattaa numero hädässä ihan aikuiseltakin unohtua.
Nämä ovat todella kätevä vaihtoehto sellaiselle selkätarralle ja lapset suostuvat tällaisen kateensä ottamaan.
Vielä eivät ole testiin päässeet, mutta talvilomalla tulee varmasti eteen sellaisia reissuja, että näitä testataan.


Tilaaminen Ikastilta sujui mutkattomasti ja se oli selkeää, sekä johdon mukaista.

esimerkiksi silitettäviä tarroja tilatessa esikatselusta näki helposti minkälaista tuotetta oli tilaamassa.
Näppäämällä "Näytä" tekstiä pääsi muokkaamaan tietoja.

Yhteistyössä Ikast Etiketin kanssa




21. helmikuuta 2013

Kirppislöydöt

Pääsin mummila reissulla kirppistelemään. Luin kalevan sunnuntain liitteestä, kuinka jollekkin kalliin desing tai luksus vaatteet/asusteen ostossa se ostokokemus on tärkeä. Minulla on kyllä päin vastoin - ketjuliikkeen vaatteestakin saa hyvän mielen, kun se on kirppiksen kautta kiertänyt.
Paras mieli tulee paikallisen käsityöläisen tuotteesta - hyvä ostokokemus minulla myös edellyttää tarvetta.


Viimeisimmän kirppistelyn saldo.

Kerttukorun korvikset koululaiselle. Minulla on ollut pitkään jo nappi-korvikset joita tyttö on himoinnut, mutta nyt löyty korvikset sopivan pienillä napeilla hänelle.

Lämmitän talvella joka ilta kauratyynyn itselle peiton alle lämmikkeeksi. Vanha alkoi olla jo aika heikossa hapessa kovan käytön takia. Tämän kauratyynyn ja pinnien tekijä on Lumiida.

Tällainen setti meidän viskarille.

Äidillekkin jotain - hieman oli käly kade, kun tämän tunikan löysin loossin perältä ; )

Pojulle Po.pin paita, pususammakko haalari (se ei ollut kirppikseltä vaan serkkupojan vanha).
Turkoosit housut ja "farkkuhaalari" on Ikioman tekosia ja hänellä on vakio loossi Kirppis-kamussa, joka täytyy ohi kulkiessa käydä aina penkomassa.

niin ja arvonta aika on nyt loppu, joten suoritamme arvonna piakkoin : )