Amalian Helmiä

18. lokakuuta 2013

Piparin tuoksua




Joko on joulu mielessä, no viimeistään se nyt tässä vaiheessa on ;)




Puolet lahjoista ostettu, ensimmäinen korttiversio on tehty.
Sanallakaan en ole lapsille joulusta puhunut, eikä tontut ole vielä kurkkineet heikkona hetkinä ikkunoista - kuinka kätevä pelottelu keino se onkaan.
Oman lahjalista olen pukille kirjoittanut... isompi kahvakuula, ehjä lompakko, veden pitävät kumisaappaat - lämpimän kerraston hätäisenä meni jo itse hulluilta päiviltä ostamaan.



niin siis täällä on lapset siltikin hippasseet tonttulakit päässä.
Ja esikoinen tekaisi ensimmäisen joulukoristeen niin jouluteemaan sopiva. Sehän nyt tietysti on pitänyt miettiä jo heinäkuun helteillä valmiiksi.



Pitäkää hulluna. mutta aah tää on niin ihanaa. Pakko myöntää, että kotona olemisella on osa syy tähän. Johonkin se olematon luovuus on purettava.


Me leipastiin jo ekat piparit, kuten kuvista näkyy. Seuraavaksi torttuja.


Neuvolareissulla tuli tämä puheeksi niin neuvolatäti meinasi, että ihana - nyt hänkin kehtaa leipoa ekat piparit, kun kauan sitä jo harkinnut ;)




18 kommenttia:

  1. Hih, mä kaivoin jo jouluvalot esiin :) Hyvä kun on muitakin tonttuja jo liikkeellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan voisi sytyttää tyttöjen jouluvalot/yövalon.

      Poista
  2. Hei! Löysin vasta blogisi ja pakko kysyä että miksi kaikkien muitten kasvot on piilotettu paitsi vauvan? :O Kiva blogi on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mää lopetan vauvankin kasvojen näkymisen ennen kuin täyttää vuoden. Olen ajatellut, että alle vuosikas ei ole tunnistettavissa kuvista sitten isompa, kun itse en tahdo tunnistaa kumpi tytöistä on vauvakuvissa. Hyvä, kun muistuttivat täytyykin kiinnittää asiaan huomiota. Tykkään bloggaamisesta, mutta en halua että vaikka tyttöjen kasvoivat leikattas johonkin asiattomaan kuvaan.

      Poista
    2. He, jos kirjoitusvirheitä tulee luonnostaa niin tuo ipad tekee niitä minunkin edestä - hyvä jos selvää saa!!!

      Poista
  3. Voi kun te olette jo pitkällä joulufiilistelyssä ;)

    Itse olen kyllä viimisen päälle jouluihminen, ja joulu on ajatuksissa viimeistään lokakuussa, mutta valitettavan usein arjen kiireissä varsinainen toteutus ja käytännön jutut tuppaa jäämään viime tinkaan. No, tässä vaiheessa joulukorttiaskartelu on hatarana suunnitelmana päässä, muutama lahja on hankittu ja ensimmäinen "joulu"/ tunnelmavalo nostettu esiin. Torttuja täytyisi varmaan syysloman kunniaksi leipasta. Piparien leivonta käväisi mielessä, mutta sen siirsin vielä taka-alalle ;) En ole minäkään joulusta vielä lapsille puhunut, mutta päiväkodissa pojat olivat päätellee, että se on joulu nyt, kun vähän lunta sateli. Poitsu heräsi tänä aamuna puoli tuntia ennen kellon soittoa, ja ilmoitti jäävänsä sänkyyn pötköttämään ja miettimään joululahjatoiveita :) Eli kyllä se alkaa olla joulu mielessä itse kullakin :) -MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tekee tämä kotona olo, että jouluilukin pitää alottaa aikonaan ja viimme vuonna meni vähän kuin sivussa, kun oli muuta puuhaa. Torttutaikina tuli meilläkin ostettua tänään kaupasta ja vois huomenna leipasta. Lumi teki kyllä lisää joulufiilistä. Meillä piti nurmikkoa pitkin kävellä ettei tiellä ollut lumi sotkeutuisi ;)

      Poista
  4. Kyllä joulu on jo mielessä, varsinkin nyt kun viime yönä satoi ensilumet. Mitään ei ole vielä valmiina, mutta jouluvalot täytyy kyllä kaivella jo esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin satoi eilen ensi lumen. Olen sen aina tänne kirjannut ja täytyykin muistaa laittaa ylös vaikka vähän jälkijunassa.

      Poista
  5. Ihana lukea kuulumisianne! Kyllä kotonaoleminen "virittää" joulutaajuudelle ihan eri tavalla :) Mulla oli (kamala kirjoittaa noin) aina tapana kuunnella koko jouluaika jouluradiota aamusta iltaan, vaikka samat laulut siellä aina pyöriikin. Nyt tuo joulufiilistely tuntuu ihanalta, mutta jotenkin oudon kaukaiselta. Silti, kun yksi ilta tytöt täällä innostuivat laulamaan joululauluja, tuli kova koti-ikävä. No, kohta nähdään! <3
    ps. Vieläkö teillä käy oikea joulupukki ja tontut liikkuvat joulun alla? Meillä käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika on mennyt hurjan nopsaa!! Olette olleet siellä vaikka kuinka eikä olla ehditty (muka) tyttöjen kanssa koneelle istua ja kuulumisia kirjoittaa. Sitä ehtii tähän aina, kun ovat koulussa ja näin kun jo nukkuvat. Monta oikeaa kirjeen tekelettä ovat kyllä kirjailleet, pitäisi vain saada minun ne postiin :/ Olen odotellut milloin päivität sitä blogiasi ;)
      Käy meillä pukki ( tuosta naapuri kylästä tulee ja on ollut monta vuotta sama) Tontutkin liikkuu, varsinkin kun vähän känkkäränkkää ilmassa ....

      Poista
    2. Niin piti vielä laittaa, että meille ei tuo pukki kaikkia lahjoja vaan ollaan puhuttu, että ihmiset lahjoo muutenkin jouluna ja tytöt esimerkiksi lahjovat lapsettomia kummejaan jollain pienellä.

      Poista
  6. Heippa.
    Meillä 8& 5v tytöt eivät enää usko pukkiin, koska isompi pelkää niin kovasti. Oli pakko kertoa. Eivät onneksi olleet milläänsäkään kun kerrottiin ja joulussa oleva muu taianomainen tunnelma kuitenkin säilynyt. Minä olen jo melkein puolet lahjoista ostanut, ja toinen puoli on mietittynä. On niin monta kummilasta että pakko alkaa ajoissa. Isoimmille hankitaan lahjakortteja vaateliikkeeseen tms
    punaisia kynttiläjuttuja ollaan otettu esille, ja piparin leipominen suunniteluvaiheessa. Joulu mielessä siis täälläkin, varsinkin ensilumen tultua :)
    T.Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli selvästi epäilyä viime joulun aikaan ja ei se taida isompi pohjimmiltaa uskoa - haluaa vain uskoa. Ei olla kuitenkaan pidetty mitenkään tiukasti kiinni pukki tuo lahjat periaatteesta. Esikoinen miettikin, että eihän näistä lahjoista jää mikään pukin antamaksi, kun kaikki on joltain muulta ;) Silti tunnelma pitää.
      Meillä on myös paljon kummilapsia ja sisarusten lapsia lahjottavana.... vielä pitäs parille kummilapsella keksiä, hankalia nuo isot pojat :/

      Poista
  7. Tunnistan tuon, että kotona ollessa joulun odotus ja valmistelu korostuu entisestään, vaikka tykkään siitä kyllä aina. Meillä kun on nää kaksi joulukuun lasta, niin on ollut ihana aloittaa äippäloma jouluvalmisteluilla :) Vielä ei oo pipareita ehditty tälle talvelle leipoa, mutta tänään ostin sinappijauhetta joulusinappia varten. Koristelujen kanssa oon yleensä pitäny marraskuun puoliväliä rajana. Kivoja jouluvaloja kyllä tekee mieli jo alkaa katella tähän uuteen kotiin. Mistähän niitä saisi kohtuuhintaan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ostellu jouluvalot yleensä edellisen joulunalesta. Tämä perä on kyllä niin pimiä, että aina on tullut laitettua jouluvalot ajoissa tuomaan vähän valoa pihaan jne. Yleensä tulee kaivettua ekat joulukoristeet ensimmäisenä adventtina, mutta viime talvena tuli kyllä tehtyä se aikaisemmin, mutta hillitysti, ei niin jouluisesti. Ennen adventtia tuli tehtyä puolukkakranssi ja kaivettua punaiset neuletyynyt sohvalle.

      Poista
    2. Tämä perä todella on pimeä! Lähdin kahdeksan maissa lenkille ja hyvä, etten ojaan kävellyt, kun en oikeasti meinannut erottaa tietä. Minä ostan kans monesti joulukoristeita joulun jälkeen alesta, mutta valoasiaa ei tälle joululle voinut ennakoida, kun en arvannut, että ikkunoiden määrä kasvaa tänä vuonna näin reilusti ;) Joulu vietetään kuitenkin kotona eli jotain pitää hankkia.

      Poista
    3. Otta lampun kans saa lenkille lähtijä, että näkee mihin astuu! Olisko muuten clasulla miten valoja? Tokmannilta olen edullisia valoja ostanut. Pitää itsekin uusia noita valoja

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!