Amalian Helmiä

16. elokuuta 2013

Metsolan kanta-asiakas illasta ja pieniä paloja Metsolan syysuutuuksista


Tänä iltana oli Metsolassa Kanta-asiakas ilta, johon me tottakait lasten kanssa suunnattiin.
Kuva saldoa sieltä:

Heti bomgattii lempparikuosi

Tärkeintä lapsista oli herkut. Toisille pullaa ja karkkia - yhdelle pelkkää tuttia tai saihan vauveli äidin mammaa kassajonossa - pystysyöttö ;)

Laatikoittain ihanuuksia mahtavissa aleissa


ja lisää... Johan kävi suhina!
Tunnelma oli silti leppoisa ja kassajonot pitkät, mutta sekin oli hupaisaa rupatellessa mukavien ihmisten kanssa. Tunnelma oli rento.

Kyllä niitä kelpasi tonkia. Tytöt siellä ihan innoissaan kiertelivät ja perkkasivat kasoja.

Jotain uutuuksiakin oli liikkeeseen laitettu esille.
 Potkareita joustiksesta raitaa ja yksiväristä ja ihan uusi veto tuo musta velourpotkari.


Leveässä raidassa uudet värit.
Mitää uusia kuoseja ei ollut vielä nähtävissä, koululaismallistoa lukuun ottamatta.

Syksyksi takkeja




Pussukan ja hyvän mielen kanssa kotiin, niin ja masut täynnä herkkuja.
Kurkataan kassiin huomenna.

Kiitos Metsolalle kivasta tapahtumasta!

Kurkistus vauvan kaappiin.


Ennen, kun kovin innostun näistä syysuutuuksista on parempi kurkata sinne kaappiin mitä sieltä jo löytyy. 
Tai lipastossahan nuo vauvan vaatteet on jos tarkkoja ollaan. Minusta pojan kaappiin on kertynyt syksyksi kaikkea ihanaa, joten niitä on ihana käydä hipistelemässä syksyä odotellessa. Aika syksyisen sää sieltä meidät tänään kyllä saavutti.
T
On väriä, kirppistä, alelöytöjä ja lahjoja.
Moonkidsin haalari, joka pojalla on päällä oli huippulöytö jo ennen vauvan syntymää.
Taisin maksaa haalarissta Metsolassa jotain alle 10euroa. Se on hyvän mallinen ja pehmoista froteeta. Ei olla pidetty edes bodya sen alla, joten on käteväkin.

Vastapainoksi löytyy sitten hillitympää, kuten tyttöjenkin kaapista.


Yläosat Popdeluxia (viime syksyltä ja keväältä - kaikki tietty -70%).
Alaosat HM, Pompdelux ja nova star

Haalarit on kyllä huiput vauvalla. Tytöillä en vauva-aikana käyttänyt ollenkaan. Mahtoikohan sillon edes olla oikein saatavilla. Metsolan Äggit on kirppikseltä.

Poika aivan hullaantui tuostam iikkarin sieni bodystä. 
Muut Metsolaa, mutta vihreä paita Po.Pia.

Värikkäitä bodyja ja housut kirppikseltä ostettuja, muiden ompelemia.
Farkut on Ikioman ompelemat ja tällaiset sortsimallin farkut on olleet meidän kesä pidetyimmät. Ikioma ompeli viime talvenatalvella Kirppis-kamuun toiminimellä ihan uutta, mutta nyt käsittääseni tauolla, mutta palaamassa jossain vaiheessa (laittakaa kommenttia jos jollain on parempaa tietoa asiasta). Minä ainakin toivon palaavan ja hänen malliston laajenevan.

Kuvausavustajasta tuo body oli kyllä niin ihana.
Koitan olla viljelemättä noita ylistyssanoja joka väliin, mutta minkäs teet...



15. elokuuta 2013

Vaihtoehtoja vaatteiden nimikointiin

Koulujen ja päiväkotien startatessa lomien jälkeen täytyy taas muistaa nimikoida lastenvaatteet.

Meillä on käytössä useampi vaihtoehto. Tein aikoinaan yhteystyöpostauksen aiheesta, joka löytyy täältä. Silloin sain testiin parit vaihtoehdot.
Tarrat ovat olleet meillä kovimmassa käytössä, kun ne on niin helppokäyttöiset. Ne ei kestä rumpukuivaustam joten niillä on nimikoitu ulkovaatteet, kengät, reput, sukset jne.
Silitettävät arkit tulee yleensä urakoitua vaatteisiin, niin että kerään merkkaamattomat päiväkodissa ja koulussa käytettävät vaatteet yhteen ja urakoin läjän kerralla muiden silitysten lomassa. Nehän kestää sitten jopa 90 astetta.



Nyt tilasin yhteistyössä saadulla lahjakortilla meille leimasimen. Se on parasta leimasimessa, että tekstit on muutettavissa, toisin kuin tarrossa. Muste kestää rumpukuivauksen ja kovemmat pesulämpötilat.

Ostin myös kynän, mutta joskus tuntuu ettei merkkaus kohtaa tahdo löytyä, kun pesulaput on jossai piilossa - myös tekstistä tahtoo tulla sellaisia harakanvarpaita pieneen lappuseen, mutta kynällekkin on paikkansa.

Säilytän merkkausvermeet eteisen kaapissa, niille kun yleensä tulee käyttöä aamulla pukiessa ja lähtö kiireessä ne on oltava heti käden ulottuvilla.

Muiltakin löytyy ratkaisuja merkkaukseen/nimikointii:
Tarramonsterilla oli rumpukuivauksen kestäviä tarroja
Iinimiinillä on mm. vetskariin kiinnitettäviä läpysköitä 
Po.Pilta löytyy oma merkkaustussi

Viimeinen Pompdeluxin paketti

Ei todellakaan se vihon viimeinen paketti, mutta kevät/kesä 2013 malliston. Eihän näitä paketeita olekkaan tällä kertaa kiikutettu meille, kuin neljä kertaa!
Nämä siitä loppurutistuksesta eli -70%
Niin paljon oli vaatteita jo loppuunmyyty kevään kutsuillani, vaikka pidin ne heti alkukaudesta. Ajattelin ettei jäisi mitään aleen, mutta jäi sentään. Tietysti niiden suosituimpien kanssa täytyy olla nopea, eikä jäädä odottelemaan mahdollisia aleja.

Heti uusi paita päälle

Pikku veikalle neuletakki - pompin neuleisiin ollaan oltu tyytyväisiä.

Ekat pompin bodyt testiin

siskolle samanlainen tunika.

Tunika jemmaan ensi kesäksi

siskolle kanssa

Nämä oli eskarilaisen suosikit.

Tämä tuli vain isosiskolle

Viimeisimmät viikot meni nauttiessa viimeisistä lomapäivistä, joten näitä postauksia ja kuvia kertyi varastoon melkoinen kasa.

Loppurutistus

Viimeisiä aleja on taas hyödynnetty. Koko läjä Metsolasta. 
Iso kasa Villervallaa -40%, jota saa myös Skidistä vähän laajempana valikoimana. Ensikesäksi pinkin teepparit tytöille ja pojulle lyhyt hihainen t-paita ja sortsit. Koululaiselle leggarit. Pojulle Moonkidsin haalari -50%. Meillä oli samanlainen jo tänä kesänä ja on ollut tosi kätevä ja suosittu. Metsolan raita body, jollain voi samistella siskojen kanssa. Nämä kaikki oli muuten aleihin tähtäys listalla jo keväällä ;)



Kannattaa hyödyntää nämä loppualet, vaikka ajatukset alkaa olla jo uutuuksissa, joista täytyy alkaa tehdä aleen tähtäys listoja. 
Katsastaako muut jo uutuuksia aleja silmällä pitäen?




14. elokuuta 2013

Me&i syksyn mallisto livenä

Meillä oli mahdollisuus päästä näkemään mallisto heti uunituoreeltaan juuri julkaisun jälkeen.
Ensin kävin pikaisesti heidän nettisivuiltaan poimimassa ennakkosuosikkini. Aika hyvin ne pitivät kutinsa nähtyäni malliston livenäkin.
Minusta Me&i:lla on nyt pitkään aikaan paras mallisto. Sieltä löytyy varmasti moneen makuun. Useammasta edellisestä mallistosta on lähtenyt meille vain heidän takuuhyviä alaosia, mutta nyt lähtee varmasti muutakin.

Tytöt valkkaili rekiltä suosikkinsa.

Nuorempi valitsi rekiltä kruunutunikan ja pipon. 

Sekä niin suloisen pehmeän pinkin tunikan.

Koululainen ei osannut valita näiden kahden tunikan välillä, enkä yhtään ihmettele. Niin kauniita olivat molemmat. Tällaiset tunikat on todella käytännöllisiä koulussa. Tällaiset voi yhdistää vaikka ruskeisiin jogapantseihin, jollaiset meillä on jo keväältä. Tunikat voisi yhdistää myös slimpantseihin, jotka ovat leggareita housumaisemmat. Perusmiikkareiden leggareita ei voita mikään. Varsinkin velourleggarit menevät aina suoraan pesusta päälle.

En ihmettele, jos tästä raikkaan keltaisesta tunikasta tulee pikkutyttöjen suosikki. Se oli aivan ihana livenäkin.

Vielä en osaa meidän poikatoiveita ilmaista, mutta takuuvarmasti hänkin tulee autoista ja varsinkin poliisiautoista tykkäämään.

Mutta miten sattuikin, että juuri Saaruskasta tilasin pojulle pääkallotuttiremmin. Sellaisen voi voittaa myös aamulla startanneessa arvonnassa. Juuri eilen lisäsin tilaukseen myös kallopinnit tytöille. Minulla ei todellakaan ollut aavistusta näistä miikkarikalloista. Jostakin sain vain päähäni, että pieniä söpöjä pääkalloja täytyy saada ja Saaruskahan sellaisen kankaan metsästi.
Kuten huomaa, pojukin pukuun ihastui. Muut vauvamalliston vaatteet eivät nyt kolahtaneet ja huomasitteko että haalaria, joka pojulla on kuvissa päällä, ei tässä mallistossa olekkaan? Myöskään peittoa ei ollut.

Isommille pojille varmassti mieluista asennetta tästä paidasta.

Jos pojille pääkalloja, niin niiden kanssa sopii tyttöjen pukea perhosia. Jos ei perusmiikkari iske niin näissä mustissa on asennetta. Nämä olivat kyllä mukava yllätys. Harmi, kun tyttö ei joutanut tätä sovittamaan, että olisi nähnyt miltä näyttää päällä.

Mahtaisikohan isoin kallopipo mennä iskälle?

Äiti voisi haluta sitten tämän perhostunikan.

Nämä miikkarin suositut farkkuja muistuttavat gollarit minä oikeasti tarvitsen. Enpä olekaan aikoihin mitään itselleni ostanut.

Jos haluat Oulun alueella järjestää kutsut, tai tehdä irtotilauksen voin laittaa tämän Me&i - esittelijän sähköpostiosoitteen. Laitat vain minulle viestiä tuohon sähköpostiini, eli amaliajatytot@gmail.com . 
Hän järjestää ensi viikolla myös avoimet ovet, joihin pääsee näitä lähemmin tarkastelemaan ja tekemään tilauksen ilman, että tarvitsee omia kutsuja järjestää. Laita siinäkin tapauksessa minulle viestiä, niin kerron tarkempaa infoa. 
Näitähän ei voi verkkokaupasta ostaa.

Mitä tästä vielä tulee, kun julkaisevat toinen toistaan toistaan ihanampia mallistoja. Meidän kaikilla suosikeilla Pompdeluxilla, Me&i.lla ja Po.Pilla uutuudet ovat olleet täynnä ihanuuksia. Jos tämä linja pysyy, niin Metsolakin täräyttää jotain ylitsepääsemättömän mageita kuteita ;)
Nyt voin alkaa sulattaa näkemääni ja pohtimaan tilausta tarkemmin ennen kutsuja, joihin olen menossa.

Käsityöpaja Saaruskan ihana arvonta

Minä olen tilannut Käsityöpaja Saaruskasta monia tuttiremmejä, pinnejä ja lahjaksi neuvolakortin kansi - tuttiremmi settejä, sekä mittatilaustyönä vauvan tarvikepussukan. Niistä löytyykin oma postaus täältä.

Nyt pääsin arpomaan yhden setin teille lukijoille kolmesta vaihtoehdosta.
Minusta nämä kaikki on niiiiiin ihania!
Settiin kuuluu tuttiremmi, neuvolankortin kannet ja iso pussukka. Jos itsellä ei ole pientä, niin setin voi antaa vaikka vauvalahjaksi. 

 Vaihtoehdot:

Pandat

Sienet 
(Tästä kankaasta on meille tulossa pinnit tytön keväällä tilatun miikkarin tunikan pariksi)

Pääkallot 
(Meille olen tilannut pojalle tällaisen kalloremmin)

Arvonnat säännöt:

Kommentoi minkä setin haluaisit
ja kerro monellako arvalla osallistut.
Arvan saa kommentista ja lisäarpoja:
Tykkäämällä Saaruskan FB-sivuista,
olemalla blogin lukijapaneelissa
tai tykkäämällä blogin FB-sivuista.
Yhden vielä jos jakaa arvonnan Facebookissa.ssä tai omassa blogissa.
eli maksimissaan voi saada neljä arpaa.
 (sehän onnistuu napauttamalla postauksen alareunassa, kommentointi näppäimen lähellä olevaa F-nappulaa.
Setti arvotaan 21.8.2013


Onnea arvontaa!!!


13. elokuuta 2013

Ensimmäinen päivä

 Tänään tytöt aloittivat eskarin ja 2. luokan. Eskarilainen oli jo ennen aamukuutta kyselemässä, että millon lähdetään, vaikka eskari alkoi vasta yhdeksältä.
Aluksi vähän vauvelin kanssa ihmeteltiin, että mille aletaan. 
Eiköhän tässä taas päästä arkirytmiin

Lähtö tohinoita

Aamulla oli vaivaiset kymmenen astetta lämmintä ja takit piti kaivaa kaapista.

Koulutarvikkeet kasassa. Tokaluokka mennään samalla repulla, kuin ekaluokkakin.Ostettiin Stadiumista tuollainen olkalaukku, jolla lupasin ottaa silloin tällöin, kun äiti kuskaa. Lähinnä laukku hankittiin, harrastuksia ja muita menoja varten.
Kynäkotelo on uusi, ihana synttärilahja. Eskariin ei tarvitse tai saakkaan viedä omia tarvikkeita.

Uudet sisäkengät täytyi hankkia. Palataan näiden valintaa toisella kertaa.